Turvallisuus

Taloyhtiön tulee varautua ja pitää huolta kiinteistön ja asukkaiden turvallisuudesta muun muassa pelastussuunnitelmin. Mutta miten se tapahtuu?

Sivu 24

26.7.2018

Missä avainturvallisuus? Kulunvalvonta petti monissa yrityksissä ja laitoksissa

Ylen toimittaja testasi, kuinka helposti valtion toiminnan kannalta keskeisiin yrityksiin ja laitoksiin pääsee sisään huomioliiviin ja kypärään pukeutuneena, tikkaita kantaen sekä tyhjä kulkukortti kaulassa. Testattuihin virastoihin kuului mm. Suomen Pankki, Säteilyturvakeskus, Viestintävirasto ja Helsinki-Vantaan lentoasema.

17.7.2018

Milloin asuntoon saa mennä yleisavaimella?

Taloyhtiön yleisavain on yleensä huoltoyhtiön, talonmiehen tai isännöintiyrityksen hallussa. Yleisavainta ei saa käyttää mielivaltaisesti, vaan esimerkiksi asukkaan asuntoon menemiselle pitää olla pätevä syy. Seuraavassa on lueteltu tavallisimmat tilanteet, joissa asuntoon voi mennä yleisavaimella.

6.7.2018

Joka neljäs talonomistaja voisi päästää lähetin eteiseen älylukolla

Yhteiskäyttöisten kesämökkien ja muun jakamistalouden yleistyessä, myös lukitustapojen pientaloissa odotetaan muuttuvan. Abloy Oy:n kysely kertoo, että suomalaiset ovat valmiita käyttämään älylukkoja kodeissa ja mökeissä. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jopa yli neljännes (28 %) suomalaisista pientaloasukkaista voisi harkita älylukon käyttöä kuljetuspalvelun päästämiseksi sisään kotinsa eteiseen lähetyksen jättämistä varten.

28.6.2018

Loma lähestyy – muista nämä asiat lomalle lähtiessä

Joka kolmas suomalainen stressaa, jäikö kahvinkeitin tai muu sähkölaite päälle loman aikana. Suomalaiset ovat melko tarkkoja erityisesti paloturvallisuuteen ja vesivuotoihin liittyvistä turvallisuusriskeistä. Selvästi yli puolet, noin 60 prosenttia, suomalaisista kertoo sulkevansa astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen vesikytkimet vuodon estämiseksi sekä irrottaa sähkölaitteiden töpselit seinästä, kun koti jää tyhjilleen useammaksi päiväksi.

18.6.2018

Lomailija, suojaa kotisi murtovarkailta!

Kauan kaivattu kesälomakausi mökkireissuineen tarjoaa valitettavasti mahdollisuuksia myös murtovarkaille. Muistamalla muutaman yksinkertaisen vinkin ennen matkoille lähtöä voit suojata kotiasi pitkäkyntisten iskuilta. Huolehdi, ettei postilaatikkosi pursua lomasi aikana.

13.6.2018

Somekansa on varomaton lomakuviensa kanssa

Sosiaalisen median käyttäjiä varoitellaan usein julkaisemasta lomaltaan kuvia, joista paljastuu, että asukkaat ovat poissa kotoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan kuitenkin joka neljäs suomalainen julkaisee lomakuviaan esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa, vaikka koti on tyhjillään. Asuntomurron ehkäisemiseksi on syytä harkita, kuinka avoimesti mainostaa lomaansa sosiaalisessa mediassa – erityisesti, jos sometilin yksityisyysasetukset sallivat kuvien leviämisen laajalle joukolle.

1.6.2018

Ullakon palo-osastointi voi pelastaa rivitalon täystuholta

Vanhemmissa rivitaloissa ullakko voi olla talon päästä päähän ulottuva yhtenäinen avoin tila. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdessä asunnossa alkanut tulipalo saattaa levitä ullakon kautta koko rakennukseen. Seurauksena voi olla rivitalon täystuho.

27.4.2018

Hyvin ylläpidetty paloilmoitin vähentää palovahinkoja

Paloturvallisuustekniikan tarkoituksena on auttaa ihmistä ehkäisemään tulipaloja ja pitämään syttyneiden palojen aiheuttamat vahingot mahdollisimman vähäisinä. Automaattiset paloilmoittimet on suunniteltu havaitsemaan tulipalo mahdollisimman varhain ja ilmoittamaan siitä hätäkeskukseen tai muulle taholle, joka voi reagoida hälytykseen nopeasti. Paloturvallisuustekniikan kehitysryhmä muistuttaa, että laitteiden oikean toiminnan kannalta ihmisten osaamisella on merkittävä rooli.

23.4.2018

Vanha pakastin tuhosi kahdeksan kotia

Perjantainen tulipalo Kälviällä Kokkolassa syttyi todennäköisesti vanhasta pakastimesta, jota säilytettiin makuuhuoneessa, kirjoittaa Yle. Pakastin oli kärsinyt palosta pahimmin. Rakennuksen yläpohjan kautta levinnyt palo tuhosi kaikki rivitalon kahdeksan asuntoa.

28.3.2018

Digitaalisen lukituksen riskit huolettavat tukholmalaisia

Maailmasta tulee yhä digitaalisempi, mutta kiinteistöala on yhä monessa asiassa kiinni analogisessa. Näin ennen kaikkea lukituksessa, kirjoittaa Fastighetstidningen. Digitaalinen lukitus on monella tavoin näppärä.

8.3.2018

Tukes selvitti: vanha palovaroitin ei toimi luotettavasti

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) selvitti iän vaikutusta palovaroittimen toimintaan. Selvityksen perusteella havaittiin, että vanha palovaroitin ei toimi luotettavasti ja se tulee vaihtaa vähintään 5-10 vuoden välein. Tukes hankki selvitystä varten lahjoituksina vanhoja palovaroittimia, joista suurin osa oli tyypiltään ionisoivia.

26.2.2018

MoMent ry panostaa epoksin kemikaaliturvallisuuteen

Modernit viemärisaneerausmenetelmät (MoMent) ry tarjoaa jäsenyrityksilleen Työterveyslaitoksen järjestämää epoksiturvallisuuteen liittyvää koulutusta henkilöstön työturvallisuutta parantamaan. MoMent ry:n tavoite on nolla altistumistapausta vuodessa. MoMent on panostanut viime vuosina voimakkaasti kemikaaliturvallisuuteen yhdessä Työterveyslaitoksen (TTL) kanssa.