Sijoittajien varauduttava ilmastonmuutoksen kiinteistöille tuomiin riskeihin nykyistä paremmin

Ilmastonmuutos tuo merkittäviä taloudellisia riskejä suomalaiskiinteistöille ja niihin sijoittaville yhtiöille. Gaia Consultingin WWF Suomelle tekemä katsaus auttaa sijoittajia tunnistamaan ilmastonmuutoksen riskit kiinteistösijoituksissaan nykyistä paremmin.

Merkittävä osa suomalaisten sijoittajien, kuten eläkelaitosten, vakuutusyhtiöiden ja pankkien, omaisuudesta on kiinni suomalaisissa kiinteistöissä. Ilmastonmuutoksen myötä rakennusomaisuuteen kohdistuu aiempaa moninaisempia taloudellisia riskejä. Kiinteistöt kärsivät ilmastonmuutoksen myötä muun muassa merenpinnan noususta, tulvista ja julkisivun rapautumisesta rankkasateiden vuoksi. Suomalaisten sijoittajien pitäisikin huomioida ilmastonmuutoksen taloudelliset riskit nykyistä paremmin. Samat riskit koskevat myös tavallisia suomalaisia kiinteistöomistajia ja -sijoittajia.

Rannikoiden tulvatuhot ovat jo vaikuttaneet Suomessa asuinrakennusten arvoon.

– Sään ääri-ilmiöihin varautuessa on kuitenkin tärkeä huolehtia, että sitä ei tehdä sisäilman laadun kustannuksella. Tämän lisäksi sijoittajien kannattaa ennakoida myös tuleviin energiatehokkuuslainsäädännön muutoksiin, joilla ohjataan rakennuskantamme hiilipäästöjen kehitystä, sanoo vanhempi asiantuntija Santeri Palomäki Gaia Consultingista.

Suomalaisen Gaia Consultingin WWF Suomelle tekemä kirjallisuuskatsaus Climatic risks and opportunities in real estate portfolio management auttaa sijoittajia tunnistamaan tärkeimmät ilmastonmuutokseen liittyvät uhat.

Arvioiden mukaan kaikkien suomalaisten instituutiosijoittajien suorien kotimaisten kiinteistösijoitusten markkina-arvo on noin 15,6 miljardia euroa. Etenkin pitkän aikavälin sijoittajien kannattaa varmistaa, että rakennukset kestävät ilmastonmuutoksen vaikutukset ja että niihin varaudutaan.

– Vastuullisen sijoittajan, kuten eläkeyhtiön, on otettava huomioon ilmastonmuutoksen uhat salkunhoidossaan, jotta suomalaisten eläkkeet on turvattu myös tulevaisuudessa. Haluamme, että sijoittajien vastuullisuusraportit sisältävät jatkossa yhä parempaa tietoa ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja sen hillinnästä. Tavoitteemme on, että ilmastonmuutoksen huomioiminen salkussa muuttuu tulevaisuudessa vähimmäisvaatimukseksi, sanoo WWF Suomen ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle.

Climatic risks and opportunities in real estate portfolio management

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

23.2.2022

Kansainväliset sijoittajat hamuavat vuokra-asuntoja Suomesta

Maailman suurin kiinteistökonsulttiyhtiö CBRE arvioi tuoreessa Suomi 2022 -raportissa, että ammattimaisten kiinteistösijoittajien tekemät kaupat kasvavat Suomessa tänä vuonna kymmenen prosenttia. Viime vuonna kiinteistösijoittajien sijoitukset kasvoivat 20 prosenttia toissa vuodesta 7,14 miljardiin euroon, yhdysvaltalainen CBRE arvioi. Kasvun ajurina oli jo viime vuonna kansainvälisten sijoittajien into ostaa Suomesta vuokra-asuntoja.

9.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 9

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 9 löytyy juttu vuodelta 2015. Siinä kerrotaan, miten jätehuolto saadaan toimivaksi taloyhtiössä.

7.1.2019

Yksityinen vuokranantaja on vastuullinen lainanottaja

Viime aikoina julkisuudessa on jatkuvasti varoiteltu taloyhtiölainoista ja erityisesti asuntosijoittajien aiheuttamasta riskistä. Tämän riskin laajuudesta ei ole kuitenkaan pystytty esittämään luotettavaa selvitystä. Suomen Vuokranantajien tekemään kyselyyn vastasi yli 3000 vuokranantajaa, ja tulokset ovat yksiselitteisiä: yksityinen vuokranantaja käyttää lainaa asuntosijoituksiinsa hyvin maltillisesti.

29.3.2019

Sähkön jakeluverkkojen investoinneista leikattavissa jopa 1 miljardia euroa

Talvimyrskyjen seurauksena sähkömarkkinalakia muutettiin vuonna 2013. Laki edellyttää, ettei verkon vioittuminen saa aiheuttaa asemakaava-alueella yli 6 tuntia ja muualla yli 36 tuntia kestävää sähkönjakelun keskeytystä. Kun vuonna 2016 arvioitiin sähköverkkoihin vaadittavan 8 miljardin euron investoinnit, niin jo vuonna 2018 investointien määräksi arvioitiin yhteensä jopa 9,5 miljardia euroa vuosille 2016-2028.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti