Tulvasuojaus on kallista mutta kannattavaa

Vastuu tulvasuojauksen järjestämisestä on taloyhtiön hallituksella ja isännöitsijällä. Rovaniemellä varaudutaan parhaillaan Kemijoen tulvimiseen, kirjoittaa Lapin Kansa (29.5.2020)

Kemijoen vieressä sijaitseva Asunto-osakeyhtiö Rovaniemen kirkkoranta on rakennuttanut talon ja joen väliin vallin, ja paikalle on asennettu pumput pitämään tulvavesi poissa. Tulvasuojaukseen on käytetty rahaa yli 10 000 euroa. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Heidi Kouri pitää summaa pienenä verrattuna tulvan aiheuttamaan kuusilukuiseen laskuun.

Vastuu tulvasuojauksesta on sekä taloyhtiön hallituksella että isännöitsijällä, sanoo Kiinteistöliitto Lappi ry:n toiminnanjohtaja Seija Jordan artikkelissa. Hallituksen vastuu on aina vahvempi, mutta tulvariskistä on puhuttu paljon Lapissa ja se tiedostetaan. Isännöitsijän kuuluu vähintäänkin herätellä hallitusta toimimaan näin vakavassa asiassa, Jodan toteaa.

Rahoitus vastikepuskurista

Taloyhtiöllä tulisi olla kahden tai kolmen kuukauden vastikepuskuri tilillä tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien eurojen tulvasuojauslaskusta selviämiseen tai hallituksella pitää olla yhtiökokouksen antama mandaatti, joka sallii enintään kahden kuukauden ylimääräisen yhtiövastikkeen keräämisen osakkailta. Läheskään kaikissa lappilaisissa taloyhtiöissä ei tällaista mandaattia ole.

Ilman näitä keinoja tilanne voisi äityä hankalaksi, Jordan sanoo. Taloyhtiö joutuisi pyytämään tulvasuojauslaskuille maksuaikaa, ja asia pitäisi käsitellä taloyhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Kokouksen kutsuminen koolle kestää vähintään kaksi viikkoa. Vahinkoja kärsineelle osakkaalle aika on pitkä. Lisäksi yhtiökokous ja ylimääräiset kulut tulevat usein ikävänä yllätyksenä osakkaille, Jordan muistuttaa.

Tulvasuojaus talkootyöllä

Tulvasuojaus on voidaan tehdä myös talkoina. Parhaimmillaan sillä on yhteishenkeä lujittava vaikutus, kun yhdessä suojataan kiinteistöä. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa talkoisiin, sillä ne ovat aina vapaaehtoisia, Jordan sanoo. Hän myös muistuttaa, että että esimerkiksi katonkorjaus ja sähkötyöt kannattaa jättää suosiolla ammattilaisille, joille mainitut työt kuuluvat.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ilmanvaihto energiansäästö

10.1.2025

Ilmanvaihdon ylläpidolla voi säästää energiaa

Kerrostalojen koneellisten ilmanvaihtojärjestelmien huoltoon, ylläpitoon ja toiminnan seuraamiseen ei usein kiinnitetä minkäänlaista huomiota. Niistä voi kuitenkin saada energiansäästöä säännöllisillä huoltotoimilla tai uusimalla koko järjestelmä. As Oy Joensuun Sinipossut uusi ilmanvaihdon lämmitysremontin yhteydessä.

22.10.2025

Energiayhteisö taloyhtiössä – näin hyödyt yhteisestä aurinkosähköstä

Energiayhteisössä kyse on taloyhtiön asukkaiden yhteenliittymästä, joka perustetaan yhteistä sähköntuotantoa varten. Energiayhteisöt myös parantavat energiajärjestelmän turvallisuutta kriisitilanteiden ja sähkökatkojen varalta, sillä ne hajauttavat energiantuotantoa.

kaukolämpömme hinta

7.1.2025

Kaupallinen yhteistyö

Kaukolämpömme hinta on vakaa ja kilpailukykyinen

Fortumin kaukolämmön hinta on vakaa ja reaalihinta on laskenut vuodesta toiseen. Tästä on kiittäminen suurta muutosta kaukolämmöntuotannossa: siirrymme fossiilisten polttoaineiden käytöstä kohti sähköön perustuvaa tuotantoa. Tämä varmistaa, että kaukolämmön hinta pysyy jatkossakin vakaana ja kilpailukykyisenä.

Fortum

26.2.2025

Kaupallinen yhteistyö

4 vinkkiä energiatehokkaaseen asumiseen

Veden osuus kiinteistöjen energiakustannuksista on lähes 40 prosenttia. Huoneistokohtaisella vedenmittauksella ja kulutuksen mukaisella vesilaskutuksella on mahdollista saada aikaan merkittäviä säästöjä.

Smartvatten

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti