Tukes varoittaa päältä ajettavista ruohonleikkureista

Ruohonleikkuria käytettäessä on noudatettava käyttöohjeita ja oltava varovainen, muistuttaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Kesän aikana on uutisoitu päältä ajettavilla ruohonleikkureilla tapahtuneista onnettomuuksista, joista yhdessä ihminen kuoli jäätyään ruohonleikkurin alle.

Tyypillinen onnettomuus tapahtuu niin, että ajetaan rinteessä tai kaltevalla pinnalla, jolloin ruohonleikkuri kaatuu, kuljettaja putoaa ja jää leikkurin alle. Onnettomuuksien välttämiseksi rinteet ja kaltevat pinnat on syytä leikata muulla tavalla kuin ajettavalla ruohonleikkurilla.

Ajettavien ruohonleikkureiden käyttöohjeissa neuvotaan välttämään jyrkkiä rinteitä ja ojan reunojen kaltaisia törmiä. Lisäksi niissä määritellään turvalliseksi katsottu ajettavien pintojen kaltevuus.

– Jotta onnettomuuksilta vältyttäisiin, koneiden kuljettajien olisi tärkeää tutustua käyttöohjeisiin ja arvioida niiden perusteella, sopiiko oma piha kokonaisuudessaan ajettavaksi päältä ajettavalla leikkurilla, sanoo Tukesin ylitarkastaja Kimmo Hakala.

Jos tontilla on rinteitä tai kaltevia pintoja, ne kannattaa leikata muulla tavalla kuin ajettavalla ruohonleikkurilla. Rinteessä tai kaltevalla pinnalla ajettaessa onnettomuusriski on suuri. Ruohonleikkurin kaatuessa kuljettaja voi jäädä alle ja loukkaantua vakavasti tai jopa kuolla.

Keskity ajamiseen ja pidä lapset loitolla

Ruohonleikkurionnettomuuksien uhreiksi on joutunut myös pieniä lapsia. Onnettomuus voi tapahtua, kun aikuinen kuljettaa ajettavaa ruohonleikkuria eikä huomaa ajoissa, kun lapsi juoksee alle.

Ruohonleikkurilla on vahingossa ajettu lapsen jalkojen päältä, mistä on seurannut vakavia alaraajavammoja, jopa amputaatioita.

– Vanhempien on syytä pitää pienet lapset ja kotieläimet poissa ruohonleikkurin lähettyviltä silloin, kun sillä ajetaan. Lapsia kannattaa myös varoittaa ruohonleikkureiden vaaroista, etteivät he pihaleikeissään ryntää yhtäkkiä ruohonleikkurin eteen ja jää sen alle, Hakala muistuttaa.

Vaaratilanteita on sattunut myös silloin, kun aikuinen on ottanut lapsen ruohonleikkurin kyytiin ja lapsi putoaa. Putoamisriskin vuoksi lasta ei tule ottaa ruohonleikkurin kyytiin eikä myöskään antaa lapsen ajaa leikkuria itse. Vastuu turvallisuudesta on aina aikuisella eikä turhia riskejä kannata ottaa, Tukes painottaa.

Lue lisää: Mitä kiinteistönhoitotöitä osakas voi tehdä?

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

28.5.2026

Älä tilaa hanaa Temusta – riskinä vakava vesivahinko

Osakas voi pintaremonttia tehdessään uusia myös kylpyhuoneen tai keittiön kalusteita, kunhan siitä tehdään muutostyöilmoitus taloyhtiölle. Jos kalusteita tilataan EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista, täytyy varmistaa, että ne täyttävät tekniset vaatimukset.

15.5.2026

Sisälle suojautuminen – mitä se tarkoittaa taloyhtiössä?

Viranomaisten lähettämä vaaratiedote kehottaa suojautumaan sisätiloihin. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Eri vaaratilanteet voivat vaatia erilaisia toimenpiteitä.

21.5.2026

Otkes: Sementtikuituinen parvekelevy ei estä putoamista

Sementtikuituinen parvekelevy ei ole turvallinen eikä se estä parvekkeelta putoamista, varoittaa Onnettomuustutkintakeskus. Rakenteesta on annettu onnettomuusuhkailmoitus. Levyrakenteiset parvekekaiteet ovat aiheuttaneet onnettomuuksia viime vuosina.

8.6.2026

Ilmalämpöpumpun asennusvirhe voi aiheuttaa ison vahingon

Ilmalämpöpumpun aiheuttamaan vesivahinkoon ei välttämättä ole syynä laitteen vikaantuminen, vaan asennusvirhe. Kesähelteillä viilennyskäytössä oleva ilmalämpöpumppu poistaa sisäilmasta useita litroja vettä. Jos kondenssivesi on ohjattu väärin, se voi aiheuttaa ison ja kalliin vesivahingon.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti