Tamperelainen taloyhtiö säästää hybridiratkaisulla

Tampereen Peltolammilla sijaitsevan As Oy Pähkinäkujan kaukolämmönkulutus laski noin kahdella kolmasosalla 1400–1200 megawattitunnista 360–380 megawattituntiin, kun taloyhtiön pihamaalle porattiin maalämpökaivot ja katolle asennettiin aurinkokeräimet, kertoo Talotekniikka-lehti verkkosivuillaan.

Lehden mukaan lämmitysjärjestelmän muutos tehtiin vuonna 1968 rakennettuun kiinteistöön, koska taloyhtiön energialasku oli lähes kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa vaikka itse kulutus ei ollut kasvanut.

As Oy Pähkinäkuja koostuu kolmesta kolmikerroksisesta ja yhdestä kuusikerroksisesta asuntalosta. Näissä on yhteensä 105 asuntoa. Yhden talon pituus on lähemmäs sata metriä.  Kyse on Peltolammin kaupunginosan toiseksi suurimmasta taloyhtiöstä, vain opiskelijat asuvat tätä isommassa kompleksissa.

– Hybridijärjestelmän asentamisen jälkeen vuonna 2015 kaukolämpöä kului 360 megawattituntia. Tänä vuonna alkutalvi oli kylmä ja yli lämmitimme asuntoja jonkin verran. Arviomme mukaan vuoden 2016 kulutuslukema tulee olemaan 380 megawattituntia. Ero on suuri, sillä aikaisemmin vuosikulutus on ollut 1200–1 400 megawattituntia, taloyhtiön puheenjohtaja Jaakko Lamminen toteaa Talotekniikka-lehden artikkelissa.

Lue alkuperäinen artikkeli Talotekniikka-lehdestä

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

12.5.2026

Kuukauden kasvo: Taloyhtiön etu edellä

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

imatralaisista taloyhtiöistä puuttuvat venäläisosakkaiden vastikkeet

25.3.2026

Venäjältä ei saada vastikkeita – taloyhtiöt pulassa

Venäläiset ovat ostaneet vuosien varrella asuntoja ja liiketiloja etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomesta. Maahan kohdistettujen talouspakotteiden ja maksuliikennesulkujen takia moni taloyhtiö on pulassa, kun venäläisosakkaiden vastikkeet ovat jääneet saamatta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti