Taloyhtiön hallinto

Taloyhtiön hallitus vastaa yhtiön asioiden hoitamisesta yhdessä isännöinnin kanssa. Mitä asunto-osakeyhtiön hallinnosta tulisi tietää?

Sivu 14

24.4.2020

Kokoukset turvallisesti poikkeusaikana

Taloyhtiön yhtiökokous on lain mukaan järjestettävä kuuden kuukauden päästä tilikauden päättymisestä. Suomen hallitus on esittänyt, että koronan vuoksi kokouksen järjestämistä voisi lykätä maksisimmissaan kolmella kuukaudella. Taloyhtiön yhtiökokouksen siirtäminen myöhempään ajankohtaan lykkää tärkeää päätöksentekoa ja aiheuttaa huolta osakkaissa.

17.4.2020

Yhtiökokouksia selvitetään taloyhtiöissä

Kiinteistöliitto tiedusteli kyselyssään taloyhtiöiden kevään yhtiökokouksien järjestelyistä poikkeusolosuhteissa. Kolmannes vastaajista ilmoitti siirtävänsä yhtiökokousta myöhempään ajankohtaan. Runsas neljännes vastaajista ilmoitti, ettei päätöstä yhtiökokouksen järjestämisestä ole vielä tehty.

15.4.2020

Suomen ASH: Tarve savuttomuuteen taloyhtiöissä korostunut

Terveysjärjestö Suomen ASH vetoaa taloyhtiöihin, jotta ne korostaisivat asukkailleen savuttomuuden tarvetta, erityisesti koronaviruksen aikana. Ongelmaan on usein vaikea löytää sopuratkaisua asukkaiden kesken. Taloyhtiöissä havaittava tupakansavu aiheuttaa tällä hetkellä tavallista enemmän huolta, kun ihmiset pysyttelevät kodeissaan.

20.3.2020

Kiinteistöliitto: Sähköautojen latauspistepakko tuo vaikeuksia pienille taloyhtiöille

Kiinteistöliitto kantaa huolta hallituksen esityksestä sähköautojen latauspistepakon ulottamisesta koskemaan kaikkia yli neljä autopaikkaa käsittäviä taloyhtiöitä. Hallitus antoi torstaina eduskunnalle sähköautojen latauspisteitä koskevan lakiesityksensä, joka sisältää alkuperäiseen EU-direktiiviin verrattuna huomattavia lisäkiristyksiä taloyhtiöiden velvoitteisiin. Suomenkin EU:ssa hyväksymän rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukaan velvollisuus latauspistevalmiuden rakentamiseen merkittävien korjaushankkeiden yhteydessä koskee kaikkia yli kymmenen autopaikkaa käsittäviä taloyhtiöitä.

13.3.2020

Yhtiökokoukset etäyhteyksillä koronaepidemian aikana

Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto suosittelevat, että koronaepidemian aikana taloyhtiöt hyödyntävät yhtiökokousten pitämisessä etäyhteyksiä. Taloyhtiöissä kannattaa myös harkita kiireettömien hankkeiden päätöksenteon tai jopa koko yhtiökokouksen siirtämistä myöhempään ajankohtaan. -Yhtiökokouksiin osallistuu usein myös riskiryhmään kuuluvia henkilöitä, ja isännöitsijöillä puolestaan on kevään aikana poikkeuksellisen paljon kontakteja, mikä lisää heidän riskiään sairastua ja tartuttaa muita ihmisiä.

13.3.2020

MML suosittelee etä- ja puhelinasiointia koronaviruksen takia

Maanmittauslaitos suosittelee asiakkaitaan asioimaan puhelimitse tai sähköisten asiointipalvelujen kautta, jos nämä ovat flunssaisia tai muuten sairaita. Suositus koskee myös henkilöitä, jotka ovat saapuneet maahan epidemia-alueelta viimeisen kahden viikon aikana. Maanmittauslaitoksella on käytössä laaja valikoima sähköisiä asiointipalveluja eri tarpeisiin, muun muassa osakehuoneistorekisteri taloyhtiöille ja osakkaille.

5.3.2020

Taloyhtiöiden rahoitus tulee varmistaa

Suomalaisiin tavanomaisiin asunto-osakeyhtiöihin toteutetaan vuosittain noin kolmen miljardin euron arvosta korjauksia. Korjaukset varmistavat rakennusten teknisen kunnon tulevaisuudessa sekä esimerkiksi merkittävien energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamisen. Kiinteistöliitto pitää välttämättömyytenä, että taloyhtiöt saavat edelleen pankeilta rajoitusta korjauksiinsa.

2.3.2020

Sähköautojen lataus aiheuttanee keskustelua taloyhtiökokouksissa

Ladattavien autojen ja latausasemien määrä tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan voimakkaasti. Tällä hetkellä sähköautojen lataaminen kustannuksineen, käyttöoikeuksineen ja ylläpitoineen aiheuttaa keskustelua taloyhtiöissä, kirjoittaa Autotoday. Isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen on hyvä varautua siihen, että kevään yhtiökokouksissa asia nousee varmasti esille, Antti Rovamaa Assemblin Oy:stä sanoo.

24.2.2020

Kiinteistönvälittäjille ja rakennuttajille tietoa huoneistotietojärjestelmästä 24.3.2020

Maanmittauslaitos järjestää kiinteistönvälittäjille ja rakennuttajille verkon välityksellä infotilaisuudet tiistaina 24.3.2020. Tilaisuuksien aikana on mahdollisuus esittää kysymyksiä viestiseinän kautta. Kiinteistönvälittäjille suunnattu tilaisuus järjestetään klo 10–11.30 ja siinä avataan yleisesti, miten huoneistotietojärjestelmä vaikuttaa kiinteistönvälittäjän työhön.

5.2.2020

PRH poistaa kaupparekisteristä myös asunto-osakeyhtiöitä

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) poistomenettelyn piirissä on mukana toimivia yrityksiä ja asunto-osakeyhtiöitä, joiden rekisteritiedoissa ei ole hallitusta ja jotka eivät ilmoita sitä rekisteriin määräajassa. PRH on tehnyt merkinnän poistomenettelyssä olevien yritysten kaupparekisteritietoihin, kirjoittaa Aamuset. Kaupparekisteristä poistetaan noin 900 osakeyhtiötä, julkista asunto-osakeyhtiötä, osuuskuntaa ja asunto-osakeyhtiötä, jotka eivät ole ilmoittaneet hallitustaan PRH:n lähettämästä kehotuksesta huolimatta.

28.1.2020

Huoneistotietojärjestelmä apuna asuntokaupassa

Huoneistotietojärjestelmän on tavoite valmistua vuoden 2022 loppuun mennessä. Taloyhtiöille, joilla ei ole isännöintijärjestelmää, avataan sähköinen palvelu osakeluetteloiden siirtoon huhtikuussa 2020, kirjoittaa tieto- ja tutkimustoimialan päällikkö Pentti Lähteenoja maa- ja metsätalousministeriön blogissa. Huoneistotietojärjestelmä sujuvoittaa asuntokauppaa monella tavalla.

20.1.2020

Päätöksenteko yhtiökokouksessa sähköisenä palveluna

Helsingin Seudun Isännöitsijät ja Taloasema ovat kehittäneet palvelun, jolla voi osallistua asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen päätöksentekoon sähköisesti. Palvelu on ensimmäinen laatuaan Suomessa, kirjoittaa Vihdin Uutiset (18.1.2020). Palvelu on ollut yhtiöillä koekäytössä, ja se otetaan myös laajempaan käyttöön.