Taloyhtiöiden hallitukset koulutettuja ja kokeneita

Asunto-osakeyhtiöt hallitsevat suurta osaa Suomen kansallisvarallisuudesta sekä monen ihmisen suurinta henkilökohtaista omaisuutta, asuntoa. Kiinteistöliitto selvitti vuonna 2016, minkälaiset ihmiset hallinnoivat tätä omaisuutta taloyhtiöiden hallituksissa. Kiinteistöliiton toteuttamaan kyselyyn vastasi 3329 vastaajaa.

Kyselyn mukaan 75 % taloyhtiöiden hallitusten jäsenistä on iältään yli 55-vuotiaita. Kaksi kolmesta hallituksen jäsenestä on miehiä, yksi nainen. Koulutustasoltaan 47 % hallituksen jäsenistä on suorittanut korkeakoulututkinnon, 32 % opistoasteen tutkinnon.

Taloyhtiön hallituksessa oli pääsääntöisesti 3 tai 5 jäsentä. Kyselyn mukaan uusien jäsenten saamisen helppous vaihtelee suuresti. Kuitenkin hallituksen valinta yhtiökokouksessa sujuu hyvin sopuisasti: 93 % hallituksista oli valittu yksimielisellä päätöksellä.

Työstä ei palkita

Palkkiota hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan vain puolessa taloyhtiöistä.

”Tämä on yllättävän alhainen luku. Taloyhtiön hallitus vastaa isosta asunto-omaisuudesta, ja tästä kaikkien osakkaiden omaisuuden hyväksi tehtävästä työstä kannattaa maksaa asiallinen korvaus hallitukselle, etenkin jos taloyhtiössä on osakkaita selvästi enemmän kuin hallituksessa jäseniä. Maksuttomat saunavuorot tai autopaikat eivät ole osakkaiden yhdenvertaisuuden kannalta reiluja, vaan selkeä rahallinen palkkio on laillisin ja rehellisin vaihtoehto”, kommentoi Kiinteistöliiton yhteysjohtaja Timo Tossavainen.

Tietoa palkkiosuosituksista saa esimerkiksi Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suosituksesta, jonka Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto laativat vuonna 2016 yhdessä Oikeusministeriön kanssa.

Uusille jäsenille apua tarjolla

Kyselyn perusteella hallitustyöskentelyn työläydestä ei kannata huolta kantaa, vaan uudet jäsenet voivat tulla mukaan taloyhtiön hallituksen luottavaisin mielin. Lähes puolessa yhtiöistä hallitus kokousti keskimäärin 3-4 kertaa vuodessa ja 95 % kokouksista kesti enintään kaksi tuntia. 60 % käyttää kokousten ulkopuolella enintään neljä tuntia kuukaudessa asiaan.

Hallitustyöskentelyssä ammattilaisapua ei suuremmin käytetä: hallitusammattilaisia oli vain 2 % hallituksista. Hallituksen apuna arjessa on kuitenkin yleensä ammattimainen isännöitsijä: 86 % asunto-osakeyhtiöistä oli ulkopuolinen ammatti-isännöitsijä.

Uusien jäsenten houkuttelua taloyhtiön hallitukseen voi myös helpottaa tieto taloyhtiön hallituksille tarjolla olevista koulutuksista ja palveluista. Hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen (HTHJ) -verkkokurssikokonaisuus antaa eväät hallitustyöskentelyyn. Kurssi on maksuton Kiinteistöliiton jäsenille, joilla on tukenaan myös kattavat maksuttomat neuvontapalvelut.

Lisätietoa tutkimuksesta Kiinteistöliiton sivuilta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

22.11.2022

Taloyhtiöiden hallitukset: Väestönsuojat hyvässä kunnossa

Turvallisuusasiat ovat nostaneet merkitystään taloyhtiöiden toiminnassa viime vuosina. Tuoreen kyselyn mukaan taloyhtiöiden väestönsuojista enemmistö on joko varsin tai erittäin hyvässä kunnossa.

isännöinti keskittyy

22.9.2022

Isännöinti keskittyy – etu vai haitta?

Isännöinti on Suomessa perinteisesti ollut hyvin pirstaloitunutta ja isännöintiyritykset pieniä. Viime vuosina alalla on tapahtunut selkeää keskittymistä, kun isoimmat yritykset hakevat kasvua yritysostoin. Siksi taloyhtiön kannattaa olla tarkkana isännöitsijän vaihtuessa.

ryhmäkorjaushanke

16.9.2022

Ryhmävoimaa korjaamiseen, viihtyvyyttä asumiseen

Turkulaisessa Hepokullan lähiössä on käynnissä laaja ryhmäkorjaushanke. Alueen kerrostaloille oli kerääntynyt korjausvelkaa vuosien saatossa, ja nyt ne päätettiin korjata kaikki yhtä aikaa. Yhteistyö on tuonut hankkeeseen sujuvuutta ja nopeutta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

apua

10.8.2022

Hallitustyöhön tarjolla asiantuntija-apua

Tulevana syksynä taloyhtiöiden hallitusten edessä on vaikeita kysymyksiä esimerkiksi energiansäästöstä. Suomen Kiinteistöliitto tarjoaa jäsentaloyhtiöilleen apua ja tukea hallitustyöhön. Hallituksia palvelee maksuton lakineuvonta, ja liiton verkkosivuilta löytyy hyödyllisiä työkaluja hallitustyöhön.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti