Taloyhtiö voi kieltää tupakoinnin yhtiön alueella

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Tupakointi ja sen rajoittaminen herättävät usein keskustelua taloyhtiöissä. Tupakointiin liittyviä erimielisyyksiä on tärkeää pyrkiä ratkaisemaan sovinnollisesti.

Lainsäädäntö kieltää tupakoinnin taloyhtiön yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa. Näin ollen tupakointi esimerkiksi rappukäytävässä on kielletty ilman erillistä kieltoa. Sen sijaan tupakointikäytäntö taloyhtiön ulkotiloissa ei ole yhtä yksiselitteinen. Lähtökohtaisesti tupakointi taloyhtiön hallitsemissa yhteisissä ulkotiloissa on sallittua. Taloyhtiö voi halutessaan kieltää tupakoinnin hallitsemissaan yhteisissä ulkotiloissa. Tällainen kielto voidaan toteuttaa järjestyssäännöllä, jonka yhtiökokous hyväksyy enemmistöpäätöksellä.

Mikäli taloyhtiö kieltää tupakoinnin ulkotiloissaan, sen tulee asettaa näkyville tupakointikieltoa koskeva opaste. Opasteen on oltava sisällöltään yksiselitteinen sekä kooltaan ja sijoittelultaan sellainen, että se on helposti havaittavissa ulkotilaan saapuville ja siellä oleskeleville. Mikäli taloyhtiö on asettanut tupakointikiellon sekä kieltoa koskevan opasteen ja tupakointi silti jatkuu, yhtiöllä on oikeus kehottaa kieltoa rikkovaa henkilöä, esimerkiksi naapuritaloyhtiön asukasta, lopettamaan toiminta tai viimesijaisesti poistamaan tämä paikalta.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Matias Liespuu

Kirjoittaja on asumisen ja rakentamisen juridiikan asiantuntija Lexia Asianajotoimistossa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

rahoitus kiinteistönhallinnassa

20.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiöt voivat hyödyntää rahoitusta kiinteistöhallinnassa?

Rahantarve ei lopu siihen, kun rakennusprojekti saadaan loppuun. Kiinteistöjen hallinta ja kehittäminen vaativat usein suuria investointeja. Taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat turvautuvat lainarahoitukseen kattaakseen esimerkiksi korjauksia, energiatehokkuusprojekteja ja laajennuksia.

Halvinlaina.fi

digiturvallisuus

13.11.2024

Digiturvallisuus on tärkeää taloyhtiössäkin

Taloyhtiön tietoverkkoja vastaan voidaan yrittää hyökätä, minkä vuoksi laitteet on hyvä suojata. Digiturvallisuudesta ovat vastuussa niin teleoperaattori, isännöitsijä, huoltoyhtiö, taloyhtiön hallitus kuin osakkaatkin. Rakennusteollisuus RT:n digitaalisen turvallisuuden asianhoitaja Ari Järvinen suosittelee tekemään taloyhtiölle digiturvallisuusohjeet.

taloyhtiön talousvaikeudet

22.5.2025

Tiukka kulukuri ja uusi hallitus käänsivät taloyhtiön talouden suunnan – ”Konkurssi ei ollut kaukana”

Vitsit ovat vähissä, kun taloyhtiöllä ei ole muuta kuin velkaa. Uusi hallitus sai vedettyä kemijärveläisen yhtiön suosta reilussa vuodessa. Puheenjohtaja Satu Karjalainen valittiin valtakunnallisesti vuoden hallituksen puheenjohtajaksi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

3.9.2025

Mitkä ovat taloyhtiön keinot kieltää tupakointi?

Moni kerrostalossa asuva kärsii tupakansavun kulkeutumisesta asuntoon tai parvekkeelle. Uudet taloyhtiöt ovat pääsääntöisesti savuttomia, mutta vanhoissa taloyhtiöissä tie savuttomaksi on mutkikas. Sen sijaan viranomaisen määräämä tupakointikielto, esimerkiksi parvekkeilla, on monille taloyhtiöille saavutettavampi vaihtoehto.