
Lomalle lähtijän muistilistassa on viisi kohtaa
Kesäloma reissuineen ja mökkeilyineen on jo ovella. Lomalle lähtijän kannattaa tarkistaa muutama kohta kodin talotekniikassa. Näin kotiinpaluukin on huomattavasti mukavampi, ja hajuttomampi.
Talotekniikka-osion artikkelit käsittelevät kiinteistöjen talotekniikkaa, kuten lämmitys- ja putkistojärjestelmiä, ja niiden kunnossapitoa.


Kesäloma reissuineen ja mökkeilyineen on jo ovella. Lomalle lähtijän kannattaa tarkistaa muutama kohta kodin talotekniikassa. Näin kotiinpaluukin on huomattavasti mukavampi, ja hajuttomampi.

Ladattavien sähköajoneuvojen määrä on kasvussa. Muun muassa useissa taloyhtiöissä suunnitellaan latauspisteiden toteuttamista lähivuosien aikana. ARA myöntää avustusta vuoden 2018 aikana asuinrakennuksen omistaville yhteisöille sähköautojen latauspisteiden edellyttämiin kiinteistöjen sähköjärjestelmiin kohdistuviin muutoksiin. Avustuksiin on varattu valtion talousarviossa yhtennsä 1,5 miljoonan euron määrärahat.

Ennätyslämpimässä toukokuussa on ollut sisällään enemmän hellepäiviä kuin viime vuoden touko-heinäkuussa yhteensä. Tuuletuslaitteiden suosio lähti suomalaiskodeissa jyrkkään nousuun: niiden suosio on noussut hakupalvelussa jopa 600 prosenttia viime vuoden kevääseen verrattuna. Puolueettoman hintavertailupalvelu Hintaopas.fi:n data osoittaa, että kuluttajat hakevat nyt kiivaasti viilennystä koteihinsa: tuulettimia, ilmalämpöpumppuja ja siirrettäviä ilmastointilaitteita. Ilmalämpöpumput toimivat kotitalouksissa, mökeillä ja toimistoissa monitoimilaitteina, vähentävät lämmityskustannuksia ja kuumalla säällä […]

Vastavalmistuneessa asunnossa kaikki näyttää upealta eikä moni halua edes ajatella mahdollisia vikoja. Jos virheistä ilmoittaminen venyy rakennuksen vuositarkastuksen yli, ollaan myöhässä ja vaikea riita osapuolten välillä on valmis leimahtamaan. ”Moni ostaa kodin uudistalosta vain kerran.

Rakennusliitto ilmoitti tänään uusista työtaistelutoimenpiteistä myös LVI-alalle. Nyt annettu lakkovaroitus koskee kolmea suurta talotekniikkayritystä ja toteutuessaan alkaisi 17.5. Tähänastiset toimenpiteet ovat olleet ylityökielto sekä lailliset ja laittomat työnseisaukset.

Moni joutuu taloyhtiössä asuessaan tilanteeseen, jossa on hiljattain tehnyt vaikkapa kylpyhuoneremontin ja kaikki uhkaa mennä uusiksi taloyhtiön putkiremontin vuoksi. ”Osakkaat tekevät paljon remontteja ja yllättävän usein nämä voidaan joko osin tai kokonaan hyödyntää osana yhtiön urakkaa. Tähän liittyvät hyvittämisen käytännöt ovat kuitenkin olleet hukassa eikä lainsäädännöstä tai aiemmasta oikeuskirjallisuudesta ole ollut asian suhteen erityistä apua”, […]

VTT ja Metropolia Ammattikorkeakoulu tutkivat yhdessä yritysten kanssa kuvioitujen aurinkopaneelien hyödynnettävyyttä osana rakennusten julkisivujen arkkitehtuuria ja kehittävät kiertotalouteen perustuvia kaupallistamisreittejä. VTT on kehittänyt orgaanisten aurinkopaneelien tuotantoon soveltuvan valmistusmenetelmän, jossa aurinkopaneelit voidaan räätälöidä painotekniikoiden avulla vastaamaan rakennusten arkkitehtonisia vaatimuksia. Energiantuotannon lisäksi aurinkopaneeleilla voidaan toteuttaa ulkotilojen julkisivuihin uniikki, visuaalinen ilme.

Ammatillinen peruskoulutus valmentaa työelämään eri tasoilla. Talotekniikan perustutkinto valitaan usein reitiksi myös tuleviin jatko-opintoihin ammattikorkeakoulussa. Ammatillinen perustutkinto on loistava pohjakoulutus ammattikorkeakouluun hakeville.

Modernit viemärisaneerausmenetelmät (MoMent) ry tarjoaa jäsenyrityksilleen Työterveyslaitoksen järjestämää epoksiturvallisuuteen liittyvää koulutusta henkilöstön työturvallisuutta parantamaan. MoMent ry:n tavoite on nolla altistumistapausta vuodessa. MoMent on panostanut viime vuosina voimakkaasti kemikaaliturvallisuuteen yhdessä Työterveyslaitoksen (TTL) kanssa.

Pakkaset lisäävät vesijohtoputkien jäätymisriskiä. Voit kuitenkin pienentää riskiä muutamilla toimenpiteillä. Jos putket kaikesta huolimatta jäätyvät, jätä sulatustyö ammattilaiselle.

Vuoden 2017 putkiremonttikilpailussa jaetulle ykkössijalle sijoittuivat As Oy Säästökannas sekä As Oy Keinutie 7 ja As Oy Keinutie 9. Voittajan valinta oli tänä vuonna tuomaristolle haastava tehtävä. Kilpailuun ilmoitetut putkiremonttihankkeet olivat laadukkaasti käynnistetty, suunniteltu, tilattu ja johdettu.

Käyttöveden suodattaminen kiinteistössä voi olla hyödyllistä, Hannu Haanpää toteaa Tampereen ammattikorkeakoulussa valmistuneessa opinnäytetyössään. Tarkoituksena oli selvittää Suomen vesihuoltoverkon rakennetta ja kuntoa, veden laatua ja niiden vaikutusta maamme kiinteistöihin. Veden laatua tarkasteltiin myös kiinteistön omistajan kannalta ja pohdittiin mahdollisia toimenpiteitä kiinteistöjen talousvesiverkon kunnon turvaamiseen.