Lomalle lähtijän muistilistassa on viisi kohtaa

Kesäloma reissuineen ja mökkeilyineen on jo ovella. Lomalle lähtijän kannattaa tarkistaa muutama kohta kodin talotekniikassa. Näin kotiinpaluukin on huomattavasti mukavampi, ja hajuttomampi.

1. Sovi pesualtaiden ja lattiakaivojen kastelusta.

Vesilukon toiminta perustuu pieneen vesimäärään, joka estää ikävien viemärikaasujen pääsyn huonetilaan. Käyttämättömistä vesilukoista vesi haihtuu, erityisesti lämpimillä ilmoilla, ja kuivuneesta vesilukosta viemärikaasut leviävät asuintiloihin. Myös lattialämmitys nopeuttaa veden haihtumista.

– Hajuhaitat voi helposti välttää lisäämällä viemäripisteisiin pieni määrä vettä aika ajoin. Vanhan kansan vinkistä, jossa ruokaöljyä lisätään vesilukkoon, kehotan luopumaan. Ne aiheuttavat viemärien tukkeutumista ja turhaa kuormitusta jäteveden puhdistuksessa, erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä muistuttaa.

2. Varmista, että pesukoneiden sulut ovat kiinni.

Vesivahinkojen välttämiseksi astianpesu- ja pyykinpesukoneiden sulut on syytä pitää kiinni aina kun koneet eivät ole käytössä. Erityisen tärkeää on sulkea ne loman ajaksi, kun paikalla ei ole ketään havaitsemassa mahdollista vuotoa.

– Erityisesti astianpesukoneen täyttöletku on ollut paha vesivahinkojen aiheuttaja. Siihen tullutta vuotoa ei välttämättä huomata heti, koska letku sijaitsee useimmiten näkymättömissä keittiön kaapistossa, Mäkinen toteaa.

3. Pyöräytä pumppua pari kertaa kesässä.

Lämmitysjärjestelmän kiertovesipumppu on syytä pysäyttää kesäksi, kun lämmitystä ei tarvita. Pumppu on kuitenkin hyvä käynnistää silloin tällöin lyhyeksi hetkeksi, jotta pumpunpesään laskeutuva sakka ei tartu kiinni juoksupyörään ja estä sen pyörimistä lämmityskauden alkaessa.

– Lämmitysverkostossa kiertävä vesi ei ole erityisen kirkasta, vaan se voi sisältää paljonkin epäpuhtauksia. Niitä irtoaa esimerkiksi putkien ja laitteiden sisäpinnasta. Ne kuuluvat asiaan, eikä niistä normaalisti ole haittaa järjestelmän toiminnalle. Tässäkin riittää minuutin pituinen pumpun käynnissä pitäminen pari kertaa kesässä, Mäkinen rauhoittelee.

4. Jätä ilmanvaihto päälle.

Ilmanvaihdolla on roolinsa myös rakennusten kunnossapidossa. Ilman toimivaa ilmanvaihtoa rakennuksen sisälle kertyy kosteutta, joka voi vahingoittaa rakenteita. Lomalle lähtevän ei siis kannata pysäyttää ilmanvaihtoa kokonaan, vaan jättää se pienimmälle asennolle.

– Ilmanvaihdon käynnissä pitäminen suurellakaan teholla ei kesällä aiheuta juurikaan energialaskun kasvua. Puhaltimien sähkönkulutus on kohtuullinen, eikä kesällä ulos puhalleta kalliilla hinnalla lämmitettyä sisäilmaa. Lisäksi öisin sisälle voidaan puhaltaa viileää ilmaa, joka vähentää tilojen jäähdytystarvetta päivällä, Mäkinen vinkkaa.

5. Nauti kesästä!

Kun vihdoin pääset lähtemään lomalle, muista rentoutua ja nauttia. Kotisi talotekniikka on äskeisten toimenpiteiden jälkeen hyvässä tilassa, eikä ainakaan sen takia ole syytä menettää leppoisaa lomamieltä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.9.2025

Taloyhtiön tyytymättömyys isännöintiin johti sopimuksen irtisanomiseen

Taloyhtiöt ovat melko tyytyväisiä saamiinsa isännöintipalveluihin, mutta kiitettävään arvosanaan on vielä matkaa. Tyytymättömyys voi johtaa asiakkuuden päättymiseen. Näin kävi As Oy Helsingin Sompasaaren Pookissa.

19.3.2025

Yhtiökokous tunnissa? Näillä vinkeillä onnistut

Hyvin hoidetussa yhtiökokouksessa asiat käsitellään selkeästi ja ripeästi. Kokouksen sujuvuutta edesauttaa, kun se valmistellaan asianmukaisesti. Kokouksen puheenjohtaja voi toiminnallaan jouduttaa päätöksentekoa.

16.5.2025

Sähkön siirtohinnoissa suuria eroja jakeluverkkoyhtiöiden välillä

Sähkön siirtohinnat vaihtelevat suuresti eri yhtiöiden välillä. Selvityksen mukaan kalleimman ja halvimman yleissiirron perusmaksun välillä eroa on noin 36 euroa kuukaudessa. Vertailussa ovat mukana Suomen kaikki jakeluverkkoyhtiöt.

28.10.2025

Joka toisella varautuminen häiriötilanteisiin kunnossa

Puolet suomalaisista arvioi, että heidän kotitaloutensa varautuminen vastaa viranomaisten ja järjestöjen antamaa kansallista 72 tunnin suositusta. Parhaiten varautuneita ovat yli 65-vuotiaat, joista yli kaksi kolmannesta toimii suosituksen mukaisesti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti