Syöpävaarallisille aineille altistumisen seuranta tehostuu vuoden alussa

Työpaikalla syöpää aiheuttavien tai perimää vaurioittavien aineiden, seoksien ja työmenetelmien seurantaan tulee muutoksia 1.1.2020 alkaen. Merkittävimpiä uusia ASA-rekisteriin ilmoitettavia altisteita ovat mm. kvartsipöly, kaikki lehtipuupöly ja formaldehydi, ilmenee Työterveyslaitoksen tiedotteesta.

Syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteriin (ASA) ilmoitetaan jatkossa kaikki syöpää aiheuttavaksi tai sukusolujen perimää vaurioittavaksi luokitellut aineet. ASA-ilmoitusvelvollisuuden piiriin tulee vuoden alussa useita satoja uusia aineita ja joitain poistuu. Myös uusia syöpävaaraa aiheuttavia työmenetelmiä tulee ilmoitusvelvollisuuden piiriin.

Uusia ilmoitettavia työmenetelmiä ovat muun muassa työ, johon liittyy altistuminen kvartsipölylle ja lehtipuupölylle. Kvartsipölylle voi altistua esimerkiksi rakennusalalla, sementin valmistuksessa ja hiekkapuhallustyössä. Lehtipuupölylle voi altistua mm. rakennus- ja levyteollisuudessa. Myös ruostumattoman teräksen hitsauksen ja polttoleikkauksen työmenetelmän ilmoitusvelvollisuudessa tapahtuu muutoksia.

Jatkossa, kun altistuksen syyksi ilmoitetaan työ, johon liittyy altistuminen palamisprosesseissa syntyville tai syntyneille syöpävaarallisille aineille, ei tarvitse tehdä erikseen ilmoitusta yksittäisistä palamistuotteista, kuten bentseenistä tai PAH-yhdisteistä. Työmenetelmä koskee mm. nuohoojia ja tulipalojen jälkivahinkojen saneeraajia.

Lue lisää tiedotteesta

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kulutusseuranta isännöinnin käsikirja

8.1.2026

Kaupallinen yhteistyö

Kulutusseuranta säästää taloyhtiön euroja – vinkit Isännöinnin käsikirjasta

Täysin uudistunut Isännöinnin käsikirja toimii luotettavana apuvälineenä isännöitsijän työssä. Yksi kirjan asiantuntijoista on AFRYn asiakaspalvelupäällikkö ja energia-asiantuntija Matti Hellgrén, jonka työ keskittyy taloyhtiöiden energiatehokkuuteen ja isännöinnin tukemiseen.

Kiinteistömedia Oy

As Oy Tuurepori

17.3.2026

Hissillä ateriat asukkaille – Satavuotias As Oy Tuurepori oli aikaansa edellä

Turun keskustassa sijaitseva As Oy Tuurepori perustettiin vuonna 1924. Sadan vuoden aikana se on nähnyt lähiympäristön muutoksen ja toiminut kotina kuuluisuuksillekin. Aikansa uusimmalla talotekniikalla rakennetusta talosta on pidetty hyvää huolta ja se jatkaa hyväkuntoisena seuraavalle vuosisadalle.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

5.5.2025

Vanhojen osakeasuntojen hinnat yhä laskussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä koko maassa 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Koko maan heikosta kehityksestä huolimatta vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden alussa monissa maakuntakeskuksissa, kuten Kajaanissa ja Kokkolassa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti