Suomalaiset innostuivat kiinteistörahastoista

Suomalaiset rahastosäästäjät ovat innostuneet kiinteistörahastoista, käy ilmi uusista tilastoista. S-Pankki kuuluu Suomen merkittävimpiin kiinteistövarainhoitajiin ja pankin asunto- ja metsärahastoilla on jo lähes 22 000 osuudenomistajaa. Ensi vuoden alussa pankin asiakkaat voivat sijoittaa myös tontteihin ja toimitiloihin.

Yhä useampi suomalainen rahastosäästäjä sijoittaa kiinteistörahastoihin. Suomen Sijoitustutkimuksen Rahastoraportti-tilastojen perusteella selviää, että kiinteistörahastoilla oli lokakuun lopussa yli 110 000 osuudenomistajaa. Luku on 17 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Samalla ajanjaksolla kaikkien rahastojen osuudenomistajien lukumäärä kasvoi vain 5 prosenttia.

Kiinteistörahastot ovat onnistuneet houkuttelemaan myös runsaasti sijoituksia. Lokakuun lopussa kaikkien Rahastoraportin seurannassa olevien kiinteistörahastojen rahastopääoma oli 14 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Myös S-Pankin kiinteistörahastojen suosio on kehittynyt positiivisesti kuluvana vuonna. Pankin asiakkaiden käytössä on tällä hetkellä kaksi rahastoa, joiden avulla he voivat sijoittaa asuntoihin ja metsään.

-Molemmat rahastot ovat erittäin pidettyjä. Esimerkiksi asuntorahasto keräsi viimeisimmällä vuosineljänneksellä ennätyksellisen paljon uusia sijoituksia, kun nettomerkintöjä rahastoon tehtiin 24,6 miljoonaa euroa, Varallisuudenhoitoliiketoiminnan johtaja Hanna Porkka S-Pankista kertoo.

Porkan mielestä kiinteistörahastojen suosio kertoo aidosta kysynnästä. Nykyisessä markkinatilanteessa yhä useammat meistä etsivät rahoilleen vakaita ja konkreettisia sijoituskohteita, joiden arvot eivät liiku yhtä jalkaa perinteisten osake- ja korkosijoitusten kanssa. Sijoittaminen rahaston kautta puolestaan houkuttelee monia, koska rahaston avulla voi sijoittaa vaivattomasti. Metsärahaston omistajana ei esimerkiksi tarvitse kuluttaa kesälomiaan vesakkoja raivaamalla.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

oikeus sijoittaa laitteita

5.6.2023

Teleoperaattoreilla on oikeus sijoittaa laitteitaan kiinteistölle

Suomalaiset käyttävät ahkerasti mobiililaitteita ja tekevät runsaasti etätyötä. Siihen vaaditaan hyviä yhteyksiä, jotka saadaan aikaan teleoperaattoreiden tukiasemilla. Tukiasemat sijoitetaan usein olemassa oleviin rakennuksiin, kuten asuinrakennuksiin.

Tilaajille

10.11.2022

Kaupallinen yhteistyö

Luotettava nettiyhteys on kotikonttorin edellytys

Etätöiden tekemiseen tarvitaan luotettava nettiyhteys. Nettiä vauhdittavat ajantasaiset ohjelmistot. Jos netti ei siltikään toimi kunnolla, saa koko taloyhtiölle yhteyden kerralla taloyhtiönetin avulla.

DNA

17.1.2023

Väestönsuojien merkitys suomalaisille kasvanut

Yhä useampi suomalainen pitää väestönsuojia tarpeellisina suomalaisten turvallisuuden lisääjinä, kertoo Väestönsuojien Rakentamisyhdistys ry. Uusia suojia halutaan rakentaa ja vanhoja pitää kunnossa.

15.3.2023

Kiinteistölehden vaalikysely: Petri Huru / Perussuomalaiset

Perussuomalaisten Petri Hurun vastaukset Kiinteistölehden eduskuntavaalikyselyyn.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti