Seitsemän harhaluuloa rakentamisesta ja korjaamisesta

Arkkitehtuurin valtionpalkinnon saanut arkkitehtitoimisto Livady kumoaa seitsemän harhaluuloa rakentamisesta ja korjaamisesta Helsingin Sanomien artikkelissa. Livady on erikoistunut perinnerakentamiseen. Toimisto tunnetaan muun muassa perinteisten puurakennusmenetelmien elvyttämisestä.

1. Kaikkia taloja ei tarvitse korjata säännöllisesti

Livadyn mukaan useat ennen 1960-lukua rakennetut talot ovat niin laadukasta tekoa, että niitä ei tarvitse peruskorjata, jos huolto on asianmukaista. Yhä nykyäänkin on mahdollista valmistaa pitkäikäisiä ja kunnostuskelpoisia rakennuksia.

2. Kaikkia vanhoja ikkunoita ei pidä vaihtaa uusiin energiaikkunoihin

Toisin kuin vanhat ikkunat, uudet tehdasvalmisteiset ikkunat ovat usein korjauskelvottomia. Uusien ikkunoiden valmistukseen, vaihtamiseen sekä vanhojen ikkunoiden jätekäsittelyyn voi kulua enemmän energiaa kuin uusilla ikkunoilla ehtii säästää.

3. Kaikkia rakennuksia ei tarvitse eristää niin hyvin, etteivät ne kuluta juuri lainkaan lämmitysenergiaa

Suomen kylmässä ilmastossa eristettyjen ulkoseinien ulkopinnat jäävät niin kylmiksi, että niihin tiivistyvät kosteus lyhentää rakenteiden ikää ja saattaa aiheuttaa myös sisäilmaongelmia. Rakennukset ovat jo eristetty tarpeeksi hyvin, joten lisäeristämisen vaikutus energiansäästöön on vähäinen.

4. Kaikkiin vanhoihin rakennuksiin ei tarvitse asentaa koneellista ilmanvaihtoa

Vanhaa rakennusta on vaikeampi saattaa ilmatiiviiksi kuin uutta. Koneellisen ilmanvaihdon aiheuttama alipaine voi myös imeä rakenteiden haitallisia aineita sisälle. Koneelliset ilmanvaihtolaitteet ovat lyhytikäisiä.

5. Puun poltossa syntyvät pienhiukkaset eivät ole ihmiselle yhtä haitallisia kuin liikenteen aiheuttamat pienhiukkaset

Puun poltossa syntyvät pienhiukkaset sitovat itseensä vettä hengitysteissä, jolloin ne kasvavat kooltaan ja haitallisuus vähenee. Liikenteen synnyttämät hiukkaset ovat vettä hylkiviä, joten ne tunkeutuvat syvemmälle keuhkoihin.

6. Rakentamisessa ei kannata suosia homesuojattuja materiaaleja

Homehtuviin luonnonmateriaaleihin, kuten puuhun, syntyy harvemmin ihmiselle myrkyllisiä homeita. Homemyrkyillä suojattuun materiaalin syntymään päässyt home on todennäköisesti ihmiselle haitallista, sillä vaarattomat homeet eivät menesty suojatussa materiaalissa.

7. Tilojen desinfiointi ei ehkäise homevaurioita

Desinfiointi pikemmin altistaa homevaurioille, koska mikrobien tuhoamisen jälkeen jäljelle jää vain superhomeita ja haitallisimpia bakteereita, joilla on paljon leviämistilaa. Muovimaalit estävät rakenteiden kuivumista ja niiden alta on myös hankala huomata rakenteen kosteutta.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Julkisivujen korjausvelka kasvaa

3.10.2025

Tutkimus: Julkisivujen korjausvelka kasvaa

Julkisivutyöt vähenivät viime vuonna yhdeksän prosenttia. Tänä ja ensi vuonna markkinat kasvavat uudisrakentamisen vetämänä, vaikka korjausrakentaminen kääntyy uudestaan laskuun. Julkisivukorjausten tarve on noin 400 miljoonaa euroa.

budjetti hoitokustannusten nousu

17.12.2024

Mitä kannattaa ottaa huomioon ensi vuoden budjetissa?

Taloyhtiöiden ylläpitokustannusten nousu hidastui kuluvan vuoden loppua kohti. Koko vuoden ylläpitokustannusten nousu on päätymässä noin kahteen prosenttiin, kun luku oli viime vuonna 5,5 prosenttia. Taloyhtiöiden kannattaa myös ensi vuonna varautua hoitokulujen nousuun.

E-luvun määrittäminen

21.5.2025

Kaupallinen yhteistyö

”Kaukolämmön todelliset hiilidioksidipäästöt huomioitava E-luvun määrittelyssä”

Rakennusten energiatehokkuuden mittaamiseen käytettävien E-lukujen laskentatapa uudistuu. Kaukolämmön energiakerroin tulee päivittää nykypäivän tasolle, kirjoittaa Fortumin energiatehokkuusasioihin erikoistunut Timo Kivi blogissaan.

Fortum

täydennysrakentaminen

20.2.2025

Täydennysrakentaminen onnistui yli odotusten – ”Tavoitteemme täyttyivät sataprosenttisesti”

Tamperelaisen taloyhtiön täydennysrakentamishankkeessa kaikki osui kohdalleen. Sujuva yhteistyö kaupungin, taloyhtiön ja rakentajan kanssa on tällaisessa hankkeessa kaikkein tärkeintä, sanoo As Oy Tamronkulman hallituksen puheenjohtaja Mauno Laihonen.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti