Säästö- ja seurantalaitteilla vedenkulutus kuriin taloyhtiössä

Helsingissä sijaitsevassa taloyhtiössä on panostettu vettä säästäviin laitteisiin ja saatu taloyhtiön vedenkulutus putoamaan 155 litrasta noin 117 litraan henkilöä kohden vuorokaudessa, kertoo Motiva.

Vuonna 1999 valmistuneessa As Oy Helsingin Laivalahdessa vedenkulutus oli 51 asunnon ja yhden liiketilan yhtiössä ollut jo pidemmän aikaa yli 150 l/hlö vuorokaudessa ja kasvanut 2010-luvulla tasaisesti. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Kristiina Vahvaselkä kertoo taloyhtiön pyytäneen muutamilta toimijoilta tarjouksen virtausrajoittimista, vettä säästävistä suihkupäistä sekä vesikalusteiden tarkastuksesta syksyllä 2016. Yhtiöllä oli paineenalennusventtiili käytössä jo entuudestaan.

Huhtikuussa 2017 yhtiön suihkuihin asennettiin vettä säästävät suihkupäät, joiden virtaamat oli painevakioitu 10 litraan minuutissa. Käsienpesuhanoihin kytkettiin vakiovirtaussuuttimet, joiden virtaama on 5,0 litraa minuutissa. Keittiöhanoihin asennettiin vakiovirtaussuuttimet, joiden virtaama on 8 litraa minuutissa. WC-istuimet huollettiin kokonaan ja kaikki vesikalusteet tarkastettiin. Tarkastuskierroksella havaittiin noin 20 asunnossa erilaisia vikoja, joista asukkaat eivät olleet ilmoittaneet.

Kristiina Vahvaselkä kertoo, että taloyhtiö hyödyntää parhaillaan energiankulutuksen seurannassa reaaliaikaista järjestelmää, jolla seurataan veden-, sähkön- ja lämmönkulutuksia erikseen sekä kokonaisenergiankulutusta yhteensä. Järjestelmä myös hälyttää, jos vedenkulutus nousee äkillisesti esimerkiksi WC-säiliövuodon vuoksi. Vahvaselkä suositteleekin erityisesti kokonaisvaltaisia järjestelmiä, joilla pystytään seuraamaan energiankulutusta taloyhtiössä kaikilla osa-alueilla.

Lue lisää täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

12.7.2023

Kaupallinen yhteistyö

Vedensäästöpalvelu maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa

Vedenkulutus muodostaa yhden kiinteistöjen suurimmista kulueristä. Vanhat vesikalusteet ja liian suuri vedenpaine saattavat aiheuttaa jopa satoja litroja vedenhukkaa päivittäin. Yksinkertaisilla toimenpiteillä vettä on kuitenkin mahdollista säästää jopa 20 prosenttia.

Smartvatten

osakas hyvitys

24.4.2023

Milloin osakas voi saada hyvitystä?

Taloyhtiö voi hyvittää osakkaalle hänen tekemänsä kylpyhuoneremontin, jos se on hyödynnettävissä yhtiön hankkeessa ja näin ollen tuo yhtiölle säästöä. Hyvitys toteutetaan vastikealennuksen muodossa.

Tilaajille

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

kyberturvallisuus

4.10.2022

Kyberturvallisuus huomioon taloyhtiössä

Erilaiset taloyhtiön toimintaan liittyvät laitteet ja järjestelmät ovat alttiita kyberhyökkäyksille. Siksi vanhan taloyhtiön kannattaa varautua kyberuhkiin kartoittamalla laitteensa, ja vaihtaa ne uusiin jos mahdollista.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti