Sään vaihtelu on suuri haaste katukunnossapidolle

Talven aikana on nähty kovia myrskyjä suurine lumimäärineen, lämpötilan sahaamista nollan ympärillä ja tämän jälkeen lämpimiä päiviä, joista seuraa liukkautta, monttuja sekä vesilätäköitä, jotka eivät pääse poistumaan lumikasojen vuoksi. Loppuviikoksi ennustetaan jälleen lisää lunta ja pakkasta.

Kunnossapidon työmäärän ja kiireen vuoksi esikaupunkialueiden kadut ja etenkin asuntokadut ovat huonossa kunnossa. Ajoradoilla on jäätynyttä lunta, urautumista sekä reikiintymistä. Kaduilla on vielä paljon lumikasoja, jotka sulavat ja muodostavat siten lammikoita, näin myös joukkoliikennekaduilla.

Jalkakäytävät ovat osittain lumikasojen peitossa ja osittain vaarallisen liukkaita liukkaudentorjunnasta huolimatta. Toisaalta jalkakäytävillä on myös sohjoa ja vettä. Jalkakäytävät ovat epätasaisia.

Liukkautta torjutaan jatkuvasti, mutta koska kadun pinta sulaa ja jäätyy pian taas uudelleen, sepeli päätyy jään alle eikä auta liukkauteen kuin hetkellisesti.

Käytössä ennätysmäärä kalustoa

Kunnossapitotoimenpiteitä tehdään ympäri vuorokauden. Lisäkalustoa on tilattu paljon, jopa ennätysmääriä. Käytössä on lähes 400 talvihoidon yksikköä.

− Katuja avataan, aurataan ja lingotaan, jäätynyttä lunta höylätään ja irrotetaan, lumikasoja poistetaan ja lunta ajetaan lumenvastaanottopaikoille, rappusia ja pysäkkejä avataan lapiotyönä ja jälleen hiekoitetaan, tiimipäällikkö Tarja Myller kuvailee katukunnossapidon arkea tänä talvena.

Kaupungin kunnossapidettäviä autoliikenteen katuja ja teitä on noin 1200 kilometriä. Pyörä- ja kävelyteitä on noin 2500 kilometriä.

Liukkauden ennakoinnissa auttaa tekstiviestipalvelu, joka varoittaa liukkaasta kelistä. Ohjeet ilmaisen palvelun tilaamiseksi: hel.fi/lumi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat vahingot

23.7.2025

Myrskyistä ja tulvista maksetaan yhä enemmän vakuutuskorvauksia

Sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat vahingot ovat yleistyneet, ja niistä maksetut vakuutuskorvaukset ovat kaksinkertaistuneet viidessä vuodessa.
Esimerkiksi viime vuoden rankkasade- ja tulvavahingoista on maksettu ja maksetaan edelleen miljoonien eurojen korvauksia.

15.8.2025

Muuttuva ilmasto  vaikuttaa pihasuunnitteluun – hulevesi pyritään hyödyntämään siellä missä se syntyy

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät myös pihasuunnittelussa. Perinteinen tapa ohjata vedet nopeasti sadevesiviemäreihin ei enää riitä, vaan tavoitteena on nykyään hidastaa veden kulkua, suodattaa ja hyödyntää se mahdollisimman tehokkaasti paikan päällä.

Ilmastonmuutos koettelee vesihuoltoa.

4.9.2025

Ilmastonmuutos koettelee myös vesihuoltoa – kuivuus ja rankkasateet suurimpia uhkia

Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet, myrskyt, ukkoset ja pitkät kuivuusjaksot vaikeuttavat Suomen vesihuollon luotettavuutta tulevaisuudessa. Vesihuollosta 65 prosenttia perustuu pohja- tai tekopohjaveteen ja 35 prosenttia pintaveteen.

29.5.2026

Asuntosijoittajien ostoaikeet laskussa – lähiökolmiot kiinnostavat eniten

Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat kääntyneet laskuun, ja vuokra-asuntojen kysyntä kohdistuu yksiöiden sijaan kolmioihin, selviää Suomen Vuokranantajien kyselystä. Yhä useampi vuokranantaja on kohdannut vuokran- tai vastikkeenmaksuhaasteita.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti