Rustholli: Remonttien ovelta ovelle kaupustelu kiellettävä

Suomen Yrittäjät ry:n jäsenyritys Rustholli Remontit Oy tuomitsee jyrkästi aggressiivisen kotimyynnin. Tuore uutisointi siitä, kuinka remonttiyritykset kiertävät ovelta ovelle ja kauppaavat vanhuksille remontteja väkisin, saa Rustholli Remontit Oy:n toimitusjohtajan Jarmo Sassalin tuohtumaan.

Kuluttajia harhaanjohtavat toimijat kyseenalaistavat uskottavuuden koko remonttialalta, jonka vuotuinen liikevaihto Suomessa mitataan sadoissa miljoonissa euroissa. Vetoamme hyvään markkinointitapaan kaikilta alalla toimivilta yrityksiltä, sanoo Rustholli Remontit Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Sassali.

Rustholli on jo aikaa sitten luopunut tämän tyyppisestä asiakashankinnasta. Toiminnan lähtökohtana on usko asiakkaan omaan ajatteluun ja tarpeeseen. Kun asiakas huomaa tarvitsevansa remonttia, täytyy palveluja tarjoavan yrityksen mainonta ja myyvät viestit olla silloin lähellä asiakasta. Tässä onnistutaan kohderyhmään oikein suunnatulla markkinoinnilla ja viestinnällä.

– Tuputtaminen ja ovelta ovelle kaupustelu ei ole tätä päivää eikä asiakasta kunnioittavaa. Samaan kategoriaan kuuluu myös puhelinmyynti, jonka toivoisimme myös vähenevän kaikilta aloilta, painottaa Sassali.

Syksyllä voimaan astunutta lakimuutosta, joka mahdollistaa aggressiivisen kotimyynnin, ollaan tarkentamassa. Tällä hetkellä yksilöllisesti valmistetuilla tuotteilla ei aikaisemmasta poiketen ole enää lain mukaista 14 vuorokauden palautusoikeutta. Laki oikeuttaa kuitenkin edelleen purkamaan sopimuksen ilman aikarajaa, mikäli katsotaan, että se on saatu aikaan painostamalla asiakasta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on tekemässä tarkempaa lausuntoa siitä, missä remontissa peruutusoikeus katsotaan olevan. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta luvataan, että tarkemman ohjeistuksen jälkeen, joka tulee vuodenvaihteessa, tilanne selkiytyy.

Kuluttajaliiton tiedote 8.12.2014 kiertävistä remonttimyyjistä: http://www.kuluttajaliitto.fi

Artikkeli: Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

14.2.2022

Putkiremonttien kiivain vaihe on jo hellittämässä – nyt korjataan 1980-luvun rivitaloja

Tilastokeskuksen asiantuntijan, Eetu Toivasen, mukaan näyttää siltä, että putkiremonttibuumi saavutti huippunsa vuonna 2017. Vuonna 2020 putkiremontteihin käytettiin 790 miljoonaa euroa, kun niihin vuonna 2017 käytettiin 880 miljoonaa euroa. Väliin mahtuu kaksi vielä laihempaa vuotta Putkiremontteihin käytetystä rahamäärästä ei kuitenkaan voida suoraan päätellä putkiremonttien määrää.

17.12.2021

Kyselytutkimus: Puolet remonteista jäisi tekemättä ilman kotitalousvähennystä

Omakotiliitto ja Rauta- ja sisustustavarakaupan yhdistys RASI ry pitävät kiinni kannastaan – kotitalousvähennyksen tasoa tulee nostaa. Tällä hetkellä kotitaloudet voivat saada enintään 2250 euroa vähennystä kotiin ja loma-asuntoihin ostettavien remonttien työn osuudesta. Omakotiliitto ja RASI toteuttivat syyskuussa 2021 omakotiasujille kyselytutkimuksen selvittääkseen kotitalousvähennyksen käyttöä ja merkitystä.

17.3.2022

Kaupallinen yhteistyö

Mitkä taloyhtiön remontit kannattaa yhdistää?

Taloyhtiö toteuttaa hallinnoimiinsa rakennuksiin säännöllisesti erikokoisia korjaustoimenpiteitä. Toisinaan toimenpiteet ovat laajempia ja vaativat monien vuosien työn, joskus taas parin päivän työ riittää. Ajan ja rahan säästämiseksi toimenpiteitä suositellaan yhdistämään, mutta miten taloyhtiö onnistuu siinä parhaalla mahdollisella tavalla?

Raksystems

21.4.2022

Rakennusmateriaalien hintojen nousu vauhdittaa taloyhtiöiden remonttipäätöksiä

Nousu lämmitys-, energia- ja materiaalikustannuksissa aiheuttaa paineita sekä hoitovastikkeisiin että remonttien toteuttamiseen taloyhtiöissä. Isännöintiliiton maaliskuun lopulla tekemässä kyselyssä 87 % vastaajista ilmoitti hoitovastikkeiden olevan nousussa. Yleisimpänä syynä hoitovastikkeiden nousupaineelle nähtiin pääasiassa lämmitys- ja energiakustannusten nousu, jonka nimesi syyksi 89 prosenttia vastaajista.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti