Rotanmyrkky ei ole riski, mikäli tuholaistorjunta on tehty oikein. − Torjunnassa tarvitaan yhteistyötä myös kaupunkien ja asukkaiden kesken

Rottien torjunta-asemat laitetaan paikkoihin, joissa ne herättävät mahdollisimman vähän huomiota. Asemien sijoittamisessa otetaan huomioon myös jyrsijöiden kulkureitit.

− Asemat eivät ole helposti avattavissa ja ne pitäisi saada auki vain erillisellä avaimella, sanoo operatiivinen päällikkö, tuholaistorjuja Tero Haikonen Antitec-yrityksestä APU-lehdelle.

Rotat ovat herkkiä uusille vierasesineille, ja siksi niiden tottuminen reviirillä oleviin asioihin vie kauan, jopa kuukauden. Torjunta-asemien ja torjuntamyrkkyjen käyttö on turvallista, kun niitä käytetään oikein ja asema on ehjä.

Kuka vastaa vahingoista?

Torjunta-aseman on tarkoitus suojata ihmisiä ja muita kotieläimiä. Jyrsijöiden torjunta-aseman saa voimakeinoja käyttäen rikki, mutta tuolloin tarvitaan jo puukkoa tai ruuvimeisseliä vaativampia välineitä. Tuholaistorjujan tulee vaihtaa rikkinäinen asema ehjään.

Tukes on laatinut tarkat ohjeet tuholaistorjunnan varalle. Ohjeisiin kuuluu muun muassa tiedottaa taloyhtiön asukkaita tuholaistorjunnasta. Taloyhtiön vastuulle jäävät ne kanavat, joiden kautta tiedottaminen hoidetaan.

Entä, kuka on vastuussa, jos kotieläimelle tai vaikka lapselle tapahtuu jotain? Siihen Haikosella ei ole suoraa vastausta.

– En osaa sanoa, kenelle vastuu sitten vieritetään, jos tuholaistorjujan puolesta kaikki on tehty oikein. En näe onnettomuuden riskiä, jos ohjeita on noudatettu oikein.

Kuinka myrkytystapauksissa pitää toimia?

Rotanmyrkyn aiheuttamat oireet riippuvat siitä, minkälaista myrkkyä on käytetty.

− Mikäli eläin pääsee syömään ympäristöstä jotain myrkyllistä, oksettamalla eläin välittömästi syömisen jälkeen, pystytään vähentämään myrkytyksen mahdollisuutta, sanoo eläinlääkäri, eläinlääketieteen tohtori Sanna Viitanen Viikin yliopistollisesta eläinsairaalasta.

Jos lemmikillä on tavallisuudesta poikkeavia oireita, kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin ja tarvittaessa käydä vastaanotolla, jolloin eläinlääkäri pystyy arvioimaan tilanteen.

Rottien torjunta on yhteistyötä myös kaupungin ja asukkaiden kesken

Kaupungit torjuvat rottia omilla maillaan, kuten puistoissa ja koulujen pihoilla, mutta muilta osin torjunta kuuluu aina sille kiinteistölle, jonka alueella rottia on. Taloyhtiöiden vastuulla on torjua rottaongelmaa omilla pihoillaan.

Tehokkaimmin rottien torjunta onnistuukin yhteistyönä: vaikka kaupunki torjuisi rottia omilla maillaan, tilanne ei merkittävästi parane, jos muilla alueilla rottaongelmaan ei puututa.

Esimerkiksi Vantaalla merkittävin rottakannan kasvun syy on niiden kaupungista löytämä ruoka. Rotat saavat ravintoa usein esimerkiksi jätekatoksista. Ongelmia syntyy, jos jäteastiat ovat niin täynnä, että astioiden kannet ovat auki, tai jos jätekatoksen lattialla on jätteitä. Aika ajoin kannattaa myös tarkistaa, etteivät rotat ole jyrsineet reikiä jätesäiliöihin ja pääse sitä kautta säiliöiden sisälle.

Toinen merkittävä rottien ravinnon lähde ovat lintujen ruokintapaikat, mistä syystä lintujen ruokinta onkin kaupungin viheralueilla kielletty. Myös syksyisin maahan pudonneet omenat ja muut hedelmät voivat houkutella rottia, joten hedelmien keruu maasta auttaa torjunnassa.

Taloyhtiössä torjunnan järjestää isännöitsijä

Ensisijainen keino rottien torjunnassa on rottakannan kasvun ehkäisy niiden ruoanlähteitä rajoittamalla eli käytännössä roskattomuudesta ja siisteydestä huolehtimalla, mutta lisäksi rottia voi myös loukuttaa tai myrkyttää.

Loukutusta voi tehdä omilla maillaan itse, mutta myrkytys pitää aina tilata alan ammattilaisilta. Taloyhtiöissä torjunnan järjestämisestä vastaa yleensä isännöitsijä.

Kaupungin viranomaiseen rottaongelmissa kannattaa olla yhteydessä silloin, kun vastuussa oleva kiinteistö ei ryhdy asianmukaisiin toimiin, kiinteistöön ei saada kontaktia tai ongelma vaikuttaa levinneen useille kiinteistöille.

Tarvittaessa viranomainen voi tehdä kiinteistölle haittaeläintarkastuksen ja velvoittaa alueen omistajan ryhtymään toimenpiteisiin haittaeläinten hävittämiseksi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

riski

28.4.2023

Osakasrakenne voi olla taloyhtiölle riski

Taloyhtiöiden mahdollisuudet saada lainaa ovat heikentyneet, kun pankit kiristävät kriteerejään. Erityisen synkältä tilanne näyttää yhtiöissä, joiden asukkaista valtaosa on eläkeläisiä. Myös tyhjillään olevat asunnot muodostavat yhtiölle riskin.

yrityslaina

30.5.2023

Kaupallinen yhteistyö

Parhaat vinkit ja vaihtoehdot yrityslainan hakemiseen

Joskus yritys tulee tilanteeseen, jossa laina on paras vaihtoehto. Aihe voi tuntua vieraalta ja jopa hieman pelottavalta. Tässä artikkelissa on tietoa yrityslainan hakemisesta ja hyviä vinkkejä ja vaihtoehtoja yrityksille, jotka harkitsevat yrityslainan ottamista.

Halvinlaina.fi

sähköpula

14.11.2022

Sähkökatkoihin kannattaa varautua

Taloyhtiöissäkin on syytä varautua sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin. Tärkeintä on viestiä asukkaille toimista sähkökatkon aikana. Sähköpulaa voi torjua säästämällä sähköä.

turvallinen katto

8.2.2023

Onko taloyhtiön katto turvallinen?

Taloyhtiöiden katoilla tehdään monenlaisia töitä, muun muassa nuohousta ja lumenpudotusta. Taloyhtiön hallituksen tehtävänä on varmistaa katon työskentelyturvallisuus. Selvitimme, mitä katon turvallisuudesta pitää tietää.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti