Hallituksen budjettiriihi sisälsi Palvelualojen työnantajaliitto Paltan mukaan palvelualojen näkökulmasta useita positiivisia toimenpiteitä, muun muassa lisäpanostuksia väylärahoitukseen, koulutukseen ja innovaatioihin sekä työperäisen maahanmuuton vauhdittamiseen. Tuntuvien menolisäysten ja työllisyystoimien ajoituksen eriaikaisuus voi kuitenkin osoittautua ongelmalliseksi maailmantalouden suhdannenäkymien heikentyessä.
Suuret julkisen talouden menolisäykset heti hallituskauden alkuun ilman selvyyttä esitettyjen työllisyystoimien vaikuttavuudesta heikentävät julkista taloutta ja vaikeuttavat 2023 tasapainotavoitteen saavuttamista, arvioi Palta tiedotteessaan.
– Julkinen talous on ollut alijäämäinen vuodesta 2009 saakka ja ikäsidonnaiset menot kasvavat jatkuvasti. Budjettiriihen tulokset siirsivät entisestään painetta konkreettisille toimille vuoden 2020 kehysriiheen, jossa vaikuttavia toimia työllisyyden paranemiseen on viimeistään löydyttävä.Työllisyyspotentiaalia olisi esimerkiksi hallitusohjelmaa kunnianhimoisemman perhevapaauudistuksen toteuttamisella, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto arvioi.
Budjettiriihen panostukset tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan saavat Paltalta kiitoksia, vaikka eivät täysin täytäkään hallitusohjelman kirjauksia. Business Finlandin rahoituksen tason nosto tukee elinkeinoelämän monipuolistumista ja kasvua sekä hallitusohjelman tavoitetta nostaa TKI-panostukset neljään prosenttiin BKT:sta.
Palta on tyytyväinen hallituksen tavoitteeseen vauhdittaa tuottavuutta ja yksityisiä tuotannollisia investointeja. Tuottavuuskasvun nopeuttaminen on kansantalouden näkökulmasta kannatettava ja tärkeä tavoite. Myös digitalisaation merkitys tuottavuuskehityksen vauhdittamisessa on ratkaiseva.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään