Päivitetty ohje asuinrakennusten korjaamisesta korona-aikana

Sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö päivittivät ohjettaan asuinrakennusten korjaamisesta koronavirusepidemian aikana. Ohjeen tarkoituksena on ehkäistä taudin leviämistä korjaushankkeiden yhteydessä ja suojella työntekijöiden ja rakennusten käyttäjien terveyttä.

Korjaushankkeiden osapuolten täytyy seurata epidemiatilannetta ja viranomaisten ja asiantuntijalaitosten suosituksia, ohjeita sekä määräyksiä ja niiden perusteella muuttaa toimintaansa tarvittaessa. Osapuolten on arvioitava, millaisia vaikutuksia voimassa olevilla rajoituksilla on keskeneräisiin korjaushankkeisiin ja voidaanko ei-välttämättömiä korjauksia lykätä.

Korjaushankkeet on toteutettava siten, ettei tartuntoja tapahdu. Töitä ei saa tehdä oireisena, eivätkä asukkaat saisi olla samoissa tiloissa korjaustöitä tekevän kanssa. Turvaväleistä, kasvomaskien käytöstä sekä hyvästä käsihygieniasta on huolehdittava.

Sairastuneiden sekä karanteenissa olevien henkilöiden asuntoihin saa tehdä vain välttämättömimmät korjaukset. Myös näissä tilanteissa työntekijöiden terveys on turvattava.

Ohje on suunnattu ensisijaisesti taloyhtiöille, mutta sitä voidaan käyttää soveltuvin osin myös omakotitalojen korjaushankkeissa.

Päivitetty ohje perustuu 17.3.2021 tilanteeseen. Sitä päivitetään edelleen tarpeen mukaan. Ohje on voimassa välittömästi ja korvaa 17.12.2020 annetut ohjeet.

Ohjeen valmisteluun ovat sosiaali- ja terveysministeriön ja ympäristöministeriön lisäksi osallistuneet Valvira, aluehallintovirasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto, Omakotiliitto, Rakli ja Rakennusteollisuus.

Ohje luettavissa verkossa täällä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

13.11.2025

Espoolainen taloyhtiö testasi väestönsuojansa – tiiveyskoe paljastaa suojan kunnon

Ukrainan sota on saanut monet taloyhtiöt valpastumaan väestönsuojiensa suhteen. As Oy Espoon Rubiinissa haluttiin varmistua, että suoja on varusteltu asianmukaisesti ja toimii kuten kuuluukin. Kiinteistölehti oli mukana seuraamassa väestönsuojan tiiveyskoetta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

10.4.2025

Isännöinnin eettiseltä neuvostolta suositus tietojen luovuttamisesta isännöitsijän vaihdossa

Isännöinnin eettinen neuvosto on antanut suosituksen tietojen luovuttamisesta isännöinnin vaihtotilanteissa: aineisto on luovutettava määräajassa oma-aloitteisesti, ja vaihdot on hoidettava yhteistyössä ja ammattimaisesti. 

Aurinkovoimala-asennukset

11.6.2025

Aurinkosähköjärjestelmän hankinta – mitä kannattaa huomioida?

Jos taloyhtiö harkitsee aurinkopaneelien hankkimista, on hyvä ymmärtää, mitä asioita on selvitettävä ennen asennusta, järjestelmää valittaessa ja asennuksen aikana. Esimerkiksi katon kunto ja rakenteellinen kestävyys pitää tarkistaa.

hoitokuluissa tuntuvaa kasvua

10.1.2025

Hoitokuluissa edelleen tuntuvaa kasvua

Taloyhtiöiden hoitokulut jatkavat tuntuvaa kasvuaan myös tänä vuonna, arvioi Kiinteistöliitto. Kulujen kehityksessä on kuitenkin merkittäviä paikkakuntakohtaisia eroja. Erityisesti vesimaksuja korotetaan monessa kunnassa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti