Oululainen Kallenkuja 4 hyödyntää hukkalämmön – energiankulutus väheni yli puolella

Moni taloyhtiö etsii keinoja säästää energiaa ja pitää asumiskulut kurissa. Oululainen Asunto Oy Kallenkuja 4 päätti investoida hukkalämmön talteenottoon. Seurantaluvut loka–helmikuulta kertovat, että energiankulutus on pienentynyt noin 55 prosenttia verrattuna pelkkään kaukolämmitykseen.

”Taloyhtiölle tämä merkitsee noin 10 000 euron säästöä vuodessa”, arvioi hallituksen puheenjohtaja Juhani Hyvönen.

Asunto Oy Kallenkuja 4 on Tuiraan vuonna 1981 valmistunut yhdeksänkerroksinen kerrostalo, jossa on 54 huoneistoa.

”Olemme halunneet pitää yhtiön hyvässä ja ajanmukaisessa kunnossa. Poistoilman lämmön talteenotto on ollut yksi uusi keino säästää energiaa ja pienentää lämmityslaskuja.”

Taloyhtiön viime keväänä valitsema laitteisto ottaa talteen lämpöä kiinteistön poistoilmasta lämpöpumppujen avulla.

”Näin 21-asteinen poistoilma viilenee -7-asteiseksi ja jopa sen alle. Lämpöä ei enää mene harakoille”, laitteiston asentaneen Suomen Maalämmön energia-asiantuntija Jouni Lahtinen sanoo.

Kallenkuja 4:n ja vastaavien kohteiden kokemuksien mukaan lämmöntalteenottolaitteisto hoitaa koko talon lämmityksen 10–11-pakkasasteeseen saakka. Sitä kylmemmällä säällä tarvitaan avuksi kaukolämpöä.

Investointi maksaa itsensä 10 vuodessa

Lämmön talteenottolaitteiston asennustyöt Kallenkuja 4:ssä alkoivat viime heinä–elokuussa ja järjestelmä kytkettiin päälle lokakuun alussa.

Uuden järjestelmän näkyvät merkit ovat 1 000 litran puskurivaraaja ja kaksi 1 000 litran käyttövesivaraajaa alakerran kahden kanahäkin paikalla, ulkoseinälle koteloidut putket ja katolla työtään tekevät lämpöpumput, jotka on liitetty talon poistoilmakanavaan.

Etukäteen jännitti, kuinka asennustyöt asumisen keskellä sujuvat. Kaikki meni ennakoitua paremmin ja esimerkiksi käyttövesikatkos oli vain yhtenä päivänä”, Juhani Hyvönen sanoo.

Kallenkuja 4:ssä ja Oulun korkeudella järjestelmä maksaa itsensä takaisin noin 10 vuodessa.

Maksetusta energiasta kolmannes harakoille

Tilastokeskuksen mukaan asuinkerrostalon keskimääräisistä hoitokuluista lämmityksen osuus on 24 prosenttia.

”Poistoilman mukana häviää yli kolmannes maksetusta lämpöenergiasta. Jos taloyhtiön lämmityskulut ovat 100 000 euroa vuodessa, harakoille menee noin 36 000 euroa”, Jouni Lahtinen sanoo.

Rakennusten osuus Suomen energiankulutuksesta on 40 ja ilmastopäästöistä 30 prosenttia.

”Koko maassa on noin 30 000 vastaavaa taloa kuin Kallenkuja 4. Jos ne kaikki päättäisivät parantaa energiatehokkuuttaan, Suomen tavoitteet tehostaa energian loppukulutusta ja vähentää päästöjä edistyisivät reilusti.”

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuinrakennusten energia-avustus

7.9.2023

Järjestöt: Asuinrakennusten energia-avustusta jatkettava

Valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiesityksessä ei ole varattu määrärahoja asuinrakennusten energia-avustuksille. Kiinteistöalan järjestöt arvostelevat päätöstä. Asuinrakennusten korjaustarve on yhdeksän miljardia euroa ja kasvaa edelleen rakennuskannan ikääntyessä.

13.6.2023

Jäähdytä järkevästi hellepäivinä

Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva varoittaa liiallisesta jäähdyttämisestä hellepäivinä. Lämpötila on helteellä järkevämpää pitää lähempänä 25:tä kuin 21:tä astetta. Sisälämpötilaa voi viilentää myös muilla keinoin kuin koneellisesti jäähdyttämällä.

tilinpäätös

13.9.2023

Taloyhtiön tilinpäätös toimii tiedon lähteenä

Kaikkien taloyhtiöiden tulee laatia tilinpäätös ja toimintakertomus sekä talousarvio yhtiökokouksessa käsiteltäväksi. Tilinpäätösasiakirjoista löytyy tietoa tilikauden tapahtumien lisäksi yhtiön taloudellisesta tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Sen avulla yhtiö voi varautua tulevaisuuteen.

taloyhtiöiden talousvaikeudet

28.9.2023

Kustannusten nousu aiheuttaa vaikeuksia taloyhtiöille

Asumiskustannusten nousu aiheuttaa vaikeuksia kotitalouksille ja taloyhtiöille, selviää Kiinteistöliiton taloyhtiöiden talous- ja rahoituskyselystä. Hoitovastikkeita on jouduttu nostamaan, ja monella taloyhtiöllä on rahoitusvaikeuksia. Erityisesti pienten yhtiöiden on vaikea saada lainaa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti