Osakkaan ilmalämpöpumppu aiheuttaa vahingon – kuka vastaa?

Osakkaan ilmalämpöpumppu.

Ilmalämpöpumppu on oiva väline asunnon viilennykseen, mutta sitä tulee huoltaa säännöllisesti, muistuttaa Isännöintiliitto. 

Osakkaalla on oikeus asennuttaa huoneistoparvekkeelleen ilmalämpöpumppu, ellei siitä aiheudu taloyhtiölle tai toiselle osakkaalle kohtuutonta haittaa. Taloyhtiö ei voi kategorisesti kieltää ilmalämpöpumppujen asentamista, vaan asennuksen hyötyjä ja haittoja on aina arvioitava tapauskohtaisesti. 

– Vaikka osakkaalla on lähtökohtaisesti oikeus asennuttaa ilmalämpöpumppu parvekkeelleen, tulee silti aina muistaa, että ennen asennukseen ryhtymistä pitää tehdä muutostyöilmoitus ja odottaa, että se ehditään käsitellä. Taloyhtiö voi asettaa asennukselle ehtoja, joita osakkaan on noudatettava, sanoo liiton lakiasiantuntija Sara Rintamo. 

Vahingon sattuessa osakas vastaa 

Ilmalämpöpumppu vaatii säännöllistä huoltoa toimiakseen oikein ja optimaalisella tavalla. Aivan ensimmäiseksi on hyvä tutustua laitteen valmistajan ohjeisiin ja noudattaa niitä. 

– Jos osakas on asennuttanut laitteen, hänen vastuullaan ovat laitteen ylläpitotoimet, kuten esimerkiksi suodattimien ja ulkoyksikön puhdistus. On hyvä muistaa, että varsinainen huolto kuuluu aina ammattilaiselle, Rintamo sanoo. 

Ilmalämpöpumpun kunnon seuranta on tärkeää myös siksi, että laitteen kondenssivesi voi väärään paikkaan kulkeutuessaan aiheuttaa kosteusvaurioita rakenteille. 

– Osakas vastaa muutostyönä asennetun ilmalämpöpumpun aiheuttamista vahingoista. Myös niissä tapauksissa, vaikka osakas olisi toiminut huolellisesti eikä mitään laiminlyöntiä huollon tai muun suhteen olisi tapahtunutkaan. 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Keskustelu

kommentoi

  1. Jarmo Helenius

    Artikkelin mukaan ”Osakas vastaa muutostyönä asennetun ilmalämpöpumpun aiheuttamista vahingoista. Myös niissä tapauksissa, vaikka osakas olisi toiminut huolellisesti eikä mitään laiminlyöntiä huollon tai muun suhteen olisi tapahtunutkaan.” Kiinteistöllä on kuitenkin kiinteistövakuutus, joka kattaa tietyt asiat. Osakkaalla on vain kotivakuutus, jonka korvauspiiri on rajattu. Kun vahinko ulottuu kotivakuutuksen ulkopuolelle ja kiinteistövakuutuksen piiriin, niin miten käytännössä korjaukset ja kustannukset hoidetaan? Olisi kohtuutonta, että osakas maksaisi vahinkoja, joita kotivakuutus ei kata, mutta jotka voidaan hoitaa kiinteistövakuutuksesta.

    Tykätty 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.

Kiinteistölehden kommentointiohjeet

Julkaisemme kommentteja arkipäivisin (pl. loma-ajat). Kommentoithan asiallisesti ja muut huomioon ottaen. Tämä kommenttikenttä on tarkoitettu yllä olevaa artikkelia koskevaa keskustelua varten. Täällä ei saa mainostaa eikä spämmätä. Emme myöskään vastaa tällä palstalla lakikysymyksiin tai korjaushankkeita koskeviin ongelmiin. Niihin saat apua Kiinteistöliiton neuvontapalveluista

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ilmalämpöpumppu

25.6.2025

Ilmalämpöpumppu taloyhtiössä – ota nämä huomioon pumpun hankinnassa

Ilmalämpöpumppu tarjoaa toimivan ja energiatehokkaan ratkaisun, mutta sen asentaminen taloyhtiössä ei ole aivan yksinkertaista. Ilmalämpöpumpun hankinta vaatii huolellista suunnittelua ja taloyhtiön lupaprosessin noudattamista.

ilmalämpöpumppu lämmityskausi

4.10.2024

Ilmalämpöpumpun omistaja, tarkista nämä lämmityskauden alussa

Syksyllä on aika vaihtaa ilmalämpöpumppu jäähdytystoiminnosta lämmityskäyttöön. Asetuksia vaihtaessa on hyvä varmistaa, että pumppu toimii niin kuin pitää. Asunnossa täytyy lämpöpumpun lisäksi olla aina myös toinen lämmitysjärjestelmä päällä.

isännöitsijäntodistuksen virhe

7.7.2025

Voiko isännöitsijäntodistuksen virhe johtaa vahingonkorvaukseen?

Kuluttajariitalautakunnassa on ollut käsittelyssä asia, joka on koskenut isännöitsijäntodistuksen virhettä. Asunnon ostajille ei ollut annettu riittäviä tietoja tulevasta julkisivuremontista. Isännöitsijäntodistuksessa oli mainittu vain kattoremontti, ikkunat ja ulkoportaat, mutta ei julkisivuja.

Tilaajille

vuokralaisella vahingonkorvausvastuu

23.12.2024

Milloin vuokralaisella on vahingonkorvausvastuu taloyhtiölle?

Asunto-osakeyhtiössä oli suoritettu korjaustyö, jonka aikana viemäreitä ei saanut käyttää. Yhtiön vuokraamassa huoneistossa oleskelleet suomen kieltä taitamattomat henkilöt olivat kuitenkin käyttäneet viemäriä, mistä oli aiheutunut vahinkoa. Oikeudessa riideltiin siitä, kenellä tapauksessa oli korvausvastuu.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti