Opiskelija: Näin siirtyminen yleisen asumistuen piiriin vaikuttaa talouteesi

Opiskelijoiden asumistuki muuttuu 1.8.2017 alkaen. Opintotuen asumislisä poistuu ja opiskelijat siirretään yleisen asumistuen piiriin. Muutoksella on useita vaikutuksia opiskelijoiden arkeen.

Asumiseen tarkoitetun tuen määrä kasvaa

Tähän asti opiskelijat ovat saaneet opintotuen asumislisää, joka on suuruudeltaan enintään 210 euroa kuussa. Siirtyminen yleiseen asumistukeen kasvattaa tuen määrää 290–406 euroon/kk. Kaikkiaan asumiseen myönnetyn tuen määrä nousee noin 50 prosentilla opiskelijoista.

”Eniten muutoksesta hyötyvät yksin asuvat opiskelijat. Heistä jopa 80 prosenttia saa elokuusta alkaen aiempaa enemmän tukea”, sanoo Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio.

Muutos ei koske ulkomailla opiskelevia. Esimerkiksi vaihto-opintoja ulkomailla suorittaville maksetaan jatkossakin opintotuen asumislisää.

Samassa taloudessa asuvien tulot vaikuttavat tuen määrään

Yleinen asumistuki myönnetään aina ruokakuntakohtaisesti. Kela laskee ruokakunniksi kaikki samalla vuokrasopimuksella samassa asunnossa asuvat henkilöt. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhteisen asunnon jakavien kaverusten tai pariskunnan yhteenlasketut tulot ratkaisevat asumistuen määrän.

”Kaveriasunnossa tai jaetussa asunnossa asuvien opiskelijoiden kannattaa jatkossa solmia erilliset vuokrasopimukset. Hoasilla näin tehdään automaattisesti jo nyt”, Tarhio kertoo.

Ruokakunnan tulojen lisäksi tuen määrään vaikuttaa asuinpaikka.

Yleisen asumistuen saaminen ei edellytä päätoimista opiskelua

Opintotuen asumislisä on sidottu suoritettujen opintopisteiden määrään. Tuki voidaan siis lopettaa, jos opiskelija ei ole suorittanut riittävästi opintoja vuoden aikana. Yleinen asumistuki ei ole riippuvainen opintojen etenemisestä.

Tukea maksetaan myös kesäkuukausilta

Opintotuen asumislisää ei ole automaattisesti maksettu kesäkuukausilta, vaan se on täytynyt hakea erikseen. Tuen saaminen on edellyttänyt, että opiskelija suorittaa kesän aikana tietyn määrän opintopisteitä. Yleinen asumistuki myönnetään aina koko vuodeksi.

Vapaiden markkinoiden asuntojen vuokrat saattavat nousta

Tukien nousulla on ollut tapana näkyä markkinoilla vuokratason nousuna. Matti Tarhion mukaan on mahdollista, että opiskelijoiden siirtyminen yleisen asumistuen piiriin nostaa vapailla markkinoilla olevien asuntojen vuokria etenkin yliopistokaupungeissa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Opiskelijatyö

17.8.2023

Opiskelijatyö sopii taloyhtiöidenkin tarpeisiin

Taloyhtiö voi käyttää projekteissaan myös kiinteistöalan opiskelijoiden palveluita. Opiskelijat voivat tehdä esimerkiksi pysäköintiselvityksiä tonteille, piha-alueiden vaaituksia, maalajimäärityksiä sekä laatia vaikkapa talon huoltokirjan. Työtä valvoo vastuuopettaja.

11.4.2023

Asumistukea nostaa yhä useampi työssäkäyvä

Lähes 40 prosenttia asumistuen saajista on työssäkäyviä, käy ilmi Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksestä. Työssäkäyvien osuus kohosi sen jälkeen, kun ansiotulovähennys otettiin käyttöön. Asumistukea saa nykyisin aiempaa suuremmilla tuloilla.

ilmastonmuutos vaikuttaa

11.4.2023

Kuukauden kasvo: Pienillä teoilla on iso vaikutus

Ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuudessa myös suomalaisten asumiseen. Meteorologi ja tietokirjailija Kerttu Kotakorpi kannustaa taloyhtiöitä varautumaan olosuhteiden muutoksiin ajoissa. Ilmastonmuutosta on mahdollista hillitä pienilläkin keinoilla.

monimuotoisuus

30.6.2023

Näin lisäät luonnon monimuotoisuutta kerrostalopihalla

Kerrostalonkin pihasta voi tehdä monimuotoisemman, kun lisää sinne enemmän kasveja. Ne houkuttelevat pölyttäjiä, jotka osaltaan ehkäisevät luontokatoa. Monimuotoinen piha ei tarkoita hoitamatonta pusikkoa, vaan hallitusti rajattuja niittyalueita.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti