Oletko tilaamassa pihatöitä? Vältä virheet ammattilaisen vinkeillä

Erilaiset puutarha- ja viherrakennustyöt ovat osa monen suomalaisen kesää niin kotipihoilla kuin mökeillä. Mitä tulisi huomioida, kun tilaa töitä ulkopuoliselta? Piha- ja vihertöiden HTT eli Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Pertti Pehkonen antaa ammattilaisen vinkit.

  1. Selvitä urakoitsijan taustat. Tutki nettisivuja, pyydä referenssejä ja hyödynnä netistä löytyviä rekistereitä, kuten yritysrekisteriä. Varmista myös, kuka tai ketkä yrityksen henkilöistä tulisivat työtä käytännössä tekemään.
  2. Tee aina kirjallinen sopimus. Kirjatusta sopimuksesta ei ole koskaan haittaa, oli kyseessä sitten pieni pensasaidan leikkaustyö tai koko pihan rakentaminen terasseineen ja kivetyksineen. Sopimuksen teossa on syytä olla huolellinen. Sen kuuluu määritellä vastuut paitsi tilaajalle, myös urakoitsijalle. Kirjaa mahdollisimman tarkasti koko työn prosessi: mitä työn pitää sisältää, millä standardeilla se toteutetaan, mikä on työn aikataulu, miten maksetaan ja millainen takuu työllä on.
  3. Tarkista vaaditaanko työlle viranomaislupia. Tietyissä tapauksissa yhdenkin puun poistaminen omalta takapihalta voi vaatia luvan rakennusvirastolta. Ammattitaitoinen urakoitsija osaa avustaa lupien tarpeen arvioimisessa ja hakemisessa.
  4. Nimeä työlle valvoja, jos kyse on isommasta projektista. Moni voi löytää tuttavapiiristään sopivan valvojan, esimerkiksi rakennus- tai puutarha-alalla toimivan henkilön. Nimetty valvoja valvoo työn etenemistä sovitulla tavalla, kuten seuraamalla työn laatua ja taloutta.
  5. Seuraa työn etenemistä työmaapäiväkirjalla, johon kirjataan päivittäin tehdyt työt.
  6. Järjestä työmaakokous, kun koet tarvetta keskustella työn etenemisestä.
  7. Muista myös työn tarkastaminen. Se tehdään paitsi työn valmistuessa myös kasvukauden jälkeen. Eli jos työ valmistuu keväällä, työ tarkastetaan syksyllä, tai kun se valmistuu syksyllä, seuraavana keväänä. Jälkitarkastus on hyvä kirjata sopimukseen.

Valitettavasti huolellinenkin tilaaja voi kohdata ongelmia viherrakennustöissä. Pehkosen mukaan tyypillisiä puutteita ovat esimerkiksi rakennekerroksista tinkiminen istutuksissa ja laatuvaatimuksista oikominen rakentamisessa.

“Jos istutukselle pitäisi olla multaa 20 cm, laitetaan vain 5 cm tai 3 cm. Tukimuurirakenteiden perustamistöitä tehdään vasemmalla kädellä tai kivetyksiin jätetään epätasaisuuksia. Pihaan jää jos minkälaista monttua ja kuoppaa”, toteaa Pehkonen.

Jos puutteita havaitsee, kannattaa Pehkosen mukaan reklamoida urakoitsijalle heti ja mieluiten kirjallisesti. Työn laatua verrataan sopimuksessa sovittuun tai alan yleisiin, esimerkiksi Viherympäristöliiton, määrittämiin standardeihin.

“Erehdyksiäkin voi sattua, ja ne urakoitsija korjaa yleensä mukisematta. Hyvin laaditut sopimukset, työmaapäiväkirjat ja muut urakka-asiakirjat ovat apuna, jos riita syntyy. Yleensä sopuun päästään kuitenkin ihan neuvottelemalla.”

Jos neuvottelu ei tuota tulosta, voidaan ottaa yhteys puolueettomaan ammattilaiseen, esimerkiksi HTT-tavarantarkastajaan. Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunnan sihteerin, lakimies Raisa Harjun mukaan jo yhteydenotto tavarantarkastajaan voi johtaa siihen, että urakoitsija suhtautuu valitukseen vakavammin. Jos näin ei käy, tavarantarkastaja tutkii ensin urakkaan liittyvät asiakirjat ja kutsuu sitten osapuolet paikalle varsinaiseen tavarantarkastukseen.

“Siinä käydään työ läpi. Mittaillaan ja tutkitaan”, Pehkonen selittää. Hän on toiminut tavarantarkastajana parikymmentä vuotta ja tehnyt yli 50 tavarantarkastusta.

Tarkastuksen tuloksena osapuolet saavat käyttöönsä tavarantarkastuskertomuksen, jota voidaan käyttää erimielisyyden  ratkaisemisessa vaikka oikeudessa asti.

“Sinne riita päätyy onneksi vain ääritapauksissa. Kyllä asiat pitäisi pystyä sopimaan”, Pehkonen summaa.

Sopivan tavarantarkastajan löydät asiantuntjiahausta

Lue lisää tavarantarkastuksesta

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

tarjouspyyntöön panostus

9.9.2022

Tarjouspyyntöön syytä panostaa

Taloyhtiön kannattaa tehdä tarjouspyyntö laajaan korjaushankkeeseen vasta sitten, kun on tehty purku- ja korjaustyöselvitys kaikkine piirustuksineen ja liitteineen. Jos tarjouspyynnön tekeminen tuottaa hankaluuksia, kannattaa kysyä apua Kiinteistöliiton neuvonnasta.

virhevastuu

11.11.2022

Mitä tarkoittaa 10-vuotisvastuu uudessa taloyhtiössä?

Perustajaurakoitsijan virhevastuu jatkuu takuuajan jälkeen piilevien virheiden osalta kymmenen vuotta. Virheistä on ilmoitettava heti kun ne havaitaan, hyvissä ajoin ennen kymmenen vuoden rajaa. Sen jälkeen ilmoitetut virheet eivät enää ole perustajaurakoitsijan vastuulla.

Tilaajille

energiatarkastus

29.7.2022

Helppo energiatarkastus taloyhtiöiden apuna

Kiinteistöjen energiatehokkuudella on iso merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja taloyhtiön taloudessa. Energiatehokkuus parantaa myös asumisen laatua. Energiatehokkuuden parantaminen kannattaa aloittaa helpolla ja kustannustehokkaalla energiatarkastuksella.

vanha hevostalli

18.11.2022

Vanha hevostalli muuttui asunnoiksi

Helsinkiläisen taloyhtiön sisäpihalla on vanha hevostalli, joka on muutettu asuinkäyttöön. Talli oli jo purku-uhan alla, mutta Helsingin kaupungin suojelu pelasti sen. Uudistetussa tallissa on säilytetty yli sadan vuoden takainen henki.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti