Museovirasto esittää Suomenlinnan suojelemista

Suomenlinna on yksi maamme tunnetuimmista historiallisista kohteista. Sen suojelua ei kuitenkaan ole tähän mennessä ratkaistu lopullisesti, vaikka valtio ja Helsingin kaupunki ovatkin sitoutuneet alueen suojeluun ja kehittämiseen. Nyt Museovirasto on päättänyt esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Suomenlinnan suojelemista rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla.

Museovirasto esittää suojeltavaksi Suomenlinnan linnoituksen sekä siihen kuuluvat rakennukset ja linnoituslaitteet, telakka rakenteineen ja sen käytön mahdollistavine varusteineen (padot, portit, nosturit, pumppaamot ja poistoputken), maalinnoitukset ja linnoituspihat, rakennetut rannat, makeanveden keräilyjärjestelmät, aukiot ja väylät sekä puistot, puutarhat ja puurivistöt. Suojeltaviksi ehdotetut kohteet on jaettu kolmeen ryhmään (S1, S2 ja S3) kohteen luonteen ja säilyneisyyden mukaan. Muinaismuistolaki rauhoittaa ilman eri päätöstä linnoituksen arkeologisen perinnön.

Laajuudessaan ainutlaatuinen suojeluesitys kattaa Iso Mustasaaren, Susisaaren, Kustaanmiekan, Pikku Mustasaaren, Länsi-Mustasaaren, Särkän, Pormestarinluodon ja Lonnan. Pinta-alaltaan 80 hehtaarin suuruinen Suomenlinna käsittää noin 200 rakennusta, kuivatelakan rakenteineen sekä kilometreittäin linnoitusmuuria. Suomenlinnan maapohja on Suomen valtion lukuun ottamatta Helsingin seurakuntayhtymän omistamaa Suomenlinnan kirkon tonttia. Rakennukset ovat pääosin valtion omistuksessa, lisäksi alueella on yksityisten, Helsingin seurakuntayhtymän ja Helsingin kaupungin omistamia rakennuksia.

Suojeluesitystä on valmisteltu vuosien ajan yhteistyössä erityisesti Suomenlinnan hoitokunnan ja Helsingin kaupungin kanssa. Esitykseen on kirjattu tavoitteet ja tavat, joilla Suomenlinnaa jo hyvän aikaa on vaalittu. Jos suojelupäätös aikanaan tehdään Uudenmaan ELY-keskuksessa ja vahvistetaan ympäristöministerissä, pystyy Helsingin kaupunki etenemään vireillä olevan Suomenlinnan asemakaavan edistämiseksi.

Nyt esitettävän suojelun tavoitteena on Suomenlinnan linnoituksen yleismaailmallisen merkityksen turvaaminen siten kuin maailmanperintökomitea on päätöksessään todennut. Suomenlinna liitettiin maailmanperintöluetteloon 1991. Ainutlaatuisen alueen suojelu sovitetaan myös Suomenlinnan muihin kehittämistavoitteisiin elävänä kaupunginosana ja matkailukohteena.

Suomenlinna on saanut ilmeensä vuodesta 1748 alkaen osana Ruotsin kuningaskunnan, Venäjän keisarikunnan ja Suomen tasavallan sota- ja varuskuntahistoriaa sekä teollisuus-, kulttuuri- ja hallintohistoriaa. Keskeistä sen historiassa on ollut sen suhde Helsingin kaupungin kehitykseen. Suomenlinnassa ovat edustettuina ruotsalaisen ja venäläisen aikakauden linnoitusrakentamisen ihanteet, periaatteet ja rakennustavat sekä tavat, joilla suomalaiset ovat käyttäneet rakennuksia hyväkseen. Linnoituksen tapahtumahistoria liittyy Suomen mutta myös Ruotsin ja Venäjän historian sekä Itämeren pohjoisosien keskeisiin murroksiin. Eri aikakausina toteutetut puolustus- ja käyttörakennukset, laivanrakentamiseen liittyvät rakennukset, rakenteet ja rakennelmat, aukiot, puistot ja puutarhat luovat monimuotoisen, ajallisesti kerroksellisen kokonaisuuden.

Suomenlinnan arvot tunnistettiin ja tunnustettiin heti Suomen itsenäistyttyä. Pääosa linnoituksesta jatkoi luontevasti elämäänsä sotilasalueena.  200-vuotisjuhlistaan 1948 alkaen linnoitus vähitellen avautui matkailulle ja vapaa-ajan toimintoihin. Suomenlinnan hoitokunnan perustaminen ja valtioneuvoston periaatepäätös saarten kehittämisestä 1975 saattoivat Suomenlinnan lopulta, nyt jo vuosikymmeniä jatkuneen työn jälkeen, nykyiseen suosioonsa ja kukoistukseensa.

Suomenlinnassa käytetään sen kohteisiin soveltuvia rakentamisen ja hoidon ratkaisuja. Uudisrakentaminen on sopeutettu historialliseen ympäristöön. Restauroinnin, hoidon ja kehittämisen periaatteet ja käytännöt ovat vuosikymmenten varrella kehittyneet alan muun uudistumisen myötä.