
Esteettömyyskartoitus osaksi remonttia
Lainsäädäntö edellyttää esteettömyyden huomioimista linjasaneerauksen ja muiden isojen remonttien yhteydessä. Asiantuntija auttaa kartoittamaan, mitä remontissa pitäisi huomioida.
Maija laittoi ruokaa keittiössään, kun hän havahtui lasin helinään. Olohuoneesta hän löysi syyllisen näköisen Eemeli-pojan, joka oli taas kerran potkinut sisällä palloa. Ikkuna oli mennyt rikki, kun pallo oli lentänyt sitä päin.
Maija soitti isännöitsijälle ja kertoi, että yksi ikkuna hänen asunnossaan on mennyt rikki. Isännöitsijä kävi toteamassa vahingon saman päivän aikana.
Maijan paikalle kutsuma isännöitsijä kertoi, että ikkunan korjaus kuului Maijan hoidettavaksi, koska osakkaan aiheuttamista vahingoista vastaa osakas.
Isännöitsijä lupautui auttamaan sen verran, että hän tarjoutui tilaamaan paikalle luotettavan lasitusliikkeen, jonka kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä jo vuosia. Isännöitsijä kuitenkin korosti, että Maija voi itse tilata lasituksen valitsemaltaan yritykseltä.
Maijan mielestä oli helpompaa, että isännöitsijä hoiti asian, ja jo seuraavana päivänä lasitusliikkeen edustaja saapui paikalle tarkistamaan tilanteen.
Korjauksesta tehtiin kirjallinen sopimus tarjouksen mukaan.
Maija oli luullut, että ikkuna kuuluu taloyhtiön korjattavaksi, koska taloyhtiö oli vaihdattanut kaikki ikkunat julkisivuremontin yhteydessä kolme vuotta sitten. Yllätys olikin suuri, kun isännöitsijä totesi ikkunan korjauksen kuuluvan kokonaan Maijan maksettavaksi.
Isännöitsijä perusteli tätä sillä, että lain ja Taloyhtiön vastuunjakotaulukon mukaan osakas vastaa paitsi itsensä aiheuttamista vahingoista, myös muutoin ikkunoiden sisäpuolisesta kunnossapidosta.
Maijalla oli laaja kotivakuutus. Maija soitti heti lasitusyrityksen edustajan käynnin jälkeen vakuutusyhtiöönsä ja tiedusteli, korvaako hänen kotivakuutuksensa ikkunan korjauskustannukset.
Vakuutusyhtiöstä kerrottiin, että korvausta todella voi hakea kotivakuutuksesta. Maija teki vakuutusyhtiöön vahinkoilmoituksen, jossa hän antoi vaaditut tiedot tapahtumasta. Vahinkoilmoitus oli mahdollista tehdä jo pelkän kustannusarvion perusteella, kopiota maksetusta laskusta ei siinä vaiheessa vaadittu.
Jo seuraavana päivänä vakuutusyhtiöstä tuli tieto, että vahinko korvataan kotivakuutuksesta. Maija maksoi korjauslaskun ja jäi odottamaan vakuutusyhtiön korvausta, joka tulikin pian hänen tililleen.
Vakuutusehdot ja -tuotteet vaihtelevat paljon vakuutusyhtiöittäin. Vertaile vakuutusta ottaessasi hinnan lisäksi myös vakuutusehtoja.
Tutustu vakuutusehtoihin etukäteen – vahingon tapahduttua se on jo myöhäistä.
Kannattaa valita mahdollisimman laaja kotivakuutus. Hintaerot eivät ole suuria.
Lainsäädäntö edellyttää esteettömyyden huomioimista linjasaneerauksen ja muiden isojen remonttien yhteydessä. Asiantuntija auttaa kartoittamaan, mitä remontissa pitäisi huomioida.
Vanhaan kerrostaloasuntoonkin on mahdollista rakentaa sauna. Remonttiin ei pidä ryhtyä omin päin, vaan urakkaan palkataan ammattilaisia suunnittelemaan ja toteuttamaan muutostyö turvallisesti. Myös lupien täytyy olla kunnossa ennen urakkaan ryhtymistä.
Taloyhtiöiden tietojärjestelmäongelmat ovat hidastaneet osakeluetteloiden siirtoa huoneistotietorekisteriin. Vasta pieni osa taloyhtiöistä on tehnyt siirron. Ennen vuotta 2019 valmistuneiden asunto-osakeyhtiöiden tiedot täytyy siirtää järjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä.
Kun taloyhtiön pihaa halutaan hoitaa hyvin, kannattaa ensin keskustella tavoitteista ja sitten määritellä omalle pihalle sopiva hoidon taso. Pihan hoidossa voi käyttää apuna viheralan ammattilaista. Hänet kannattaa ottaa mukaan myös tavoitekeskusteluun.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään