Milloin kannattaa ottaa avuksi hyväksytty tavarantarkastaja?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Taloyhtiön kannattaa käyttää hyväksyttyä tavarantarkastajaa erityisesti silloin, kun tarvitaan puolueetonta arviota kiistanalaisesta työsuorituksesta, asennuksesta tai jostain kiinteistön olosuhteesta, josta osapuolilla on erimielisyys. Tarkastus voi koskea esimerkiksi julkisivun rappauksen mahdollisia virheitä tai sitä, aiheutuuko kiinteistön rakenteille kosteusriski naapuritontin maanrakennustöiden vuoksi.

Riita-asian käsittely käräjäoikeudessa on hidasta, ja riski oikeudenkäyntikuluista on aina olemassa. Kustannusten lisäksi kannattaa huomioida, että pitkä riitaprosessi mahdollisine valituksineen teettää taloyhtiön johdolle ja isännöitsijälle paljon ylimääräistä työtä ja muuta kuormaa.

Tarkastuksella on mahdollisuus ehkäistä riita tai saada ratkaisu itse riita-asiaan. Osapuolet voivat myös sopia, että tilaavat yhdessä tavarantarkastajan raportin ja sitoutuvat toimimaan sen mukaisella tavalla. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei tavarantarkastaja voi velvoittaa osapuolia toimimaan raportin mukaisella tavalla.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Jaakko Kanerva

Kirjoittaja on asianajaja asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen ja Kanerva Oy:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.6.2025

Pienen taloyhtiön isännöinti – milloin kannattaa tehdä itse, milloin ulkoistaa?

Pienten taloyhtiöiden paperityöt eivät takavuosina juuri kiinnostaneet isännöinti- ja tilitoimistoja. Nyttemmin palvelupaketteja on pilkottu myös muutaman osakkaan taloyhtiöille sopiviksi, ja hinnat ovat pudonneet selvästi aiemmasta.

17.12.2025

Isännöinti on myös asiakaspalvelua – moni ei tiedä, mitä isännöitsijän tehtäviin kuuluu

Toisinaan tyytymättömyys isännöinnin asiakaspalveluun johtuu osakkaiden ja asukkaiden omasta tietämättömyydestä ja harhaluuloista. Moni esimerkiksi edelleen luulee, että isännöinti ja kiinteistönhuolto ovat yksi ja sama asia.

15.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Energia-asiat taloyhtiössä – nämä faktat hallituksen jäsenen kannattaa tietää

Syksyllä on monissa taloyhtiöissä ajankohtaista pohtia energia-asioita. Jos olet mukana taloyhtiösi hallituksessa, pääset vaikuttamaan moniin kotitaloasi koskeviin asioihin. Tähän on listattu muutamia asioita, jotka hallituslaisen on hyvä tietää energiasta.

Fortum

pieni taloyhtiö

25.4.2025

Raunistulan neljän kodin yhtiössä asiat hoidetaan omin voimin

Raunistulan puutaloalueella sijaitsevan entisen lakkatehtaan kiinteistössä tehdään päätökset yhdessä ja tartutaan talkoohengellä harjaan ja lumilapioon. Ari Kokko on toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta.