Mikkelin Asuntokeskus ja Ovenia Isännöinti yhdistyvät

Mikkelin seudulla 24 vuotta toiminut Mikkelin Asuntokeskus Oy ja Suomen suurimpiin isännöintiyrityksiin lukeutuva Ovenia Isännöinti Oy yhdistyvät. Toimijat tähtäävät yhdistymisellä etenkin asiakaspalvelun ja teknisen isännöinnin kehittämiseen.

Taustalla on lokakuussa 2013 toteutunut yrityskauppa, jossa Ovenia Isännöinti osti Mikkelin Asuntokeskuksen. Muutto yhteisiin toimitiloihin tapahtui 1. syyskuuta. Osoitteessa Porrassalmenkatu 21B työskentelee nyt 16 alan asiantuntijaa, joista 10 on isännöitsijöitä.

Toimistojen yhdistäminen ei aiheuta muutoksia Ovenia Isännöinnin tai Asuntokeskuksen isännöitsijöiden asiakasyhtiöille. Vastuuisännöitsijät jatkavat omien kohteidensa hoitoa, ja yhteystiedot säilyvät ennallaan.

– Ovenia on vuoden 2014 aikana aloittanut uuden isännöintipalvelumallin käyttöönoton ja toimintatapojen kehittämisen. Pystymme toimimaan Mikkelin alueella paremmilla resursseilla ja  tehokkaammin, kun yhdistämme voimavaramme. Tähtäämme etenkin asiakaspalvelun tehostamiseen sekä teknisen isännöinnin kehittämiseen, kertoo yksikön päällikkö Juhani Kortelainen.

– Strategiamme on toimia lähellä paikallisia asiakkaita, mutta tarjota valtakunnallisen organisaation edut ja hyödyt. Mikkelin Asuntokeskuksella on osaavat ja kokeneet isännöitsijät, jotka saavat nyt tuekseen koko Suomen laajuiset verkostot. Yhdistyminen tuottaa asiakkaille entistä parempaa palvelua, täydentää Ovenia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Marko Tikkanen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

24.9.2025

Taloyhtiön tyytymättömyys isännöintiin johti sopimuksen irtisanomiseen

Taloyhtiöt ovat melko tyytyväisiä saamiinsa isännöintipalveluihin, mutta kiitettävään arvosanaan on vielä matkaa. Tyytymättömyys voi johtaa asiakkuuden päättymiseen. Näin kävi As Oy Helsingin Sompasaaren Pookissa.

11.4.2025

ISA-järjestelmän tulevaisuus puntarissa – yhdistyksen toiminta siirtyi vuodenvaihteessa Isännöintiliittoon

Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n hallitus päätti viime vuoden lopulla siirtää yhdistyksen operatiivisen toiminnan Isännöintiliitolle. ISA jatkaa toimintaansa, mutta tulevaisuus on vielä auki.

Isännöitsijä kerrostalon edessä.

2.10.2025

IAT, AIT, ITS – mitä isännöintialan lyhenteet tarkoittavat?

Kun taloyhtiö valitsee isännöitsijää, eteen voi tulla melkoinen lyhenneviidakko. Lyhenteistä on syytä olla perillä, sillä ne kertovat isännöitsijän koulutuksesta. Kiinteistöalan koulutuskeskus Kiinkon Katja Haarma avasi Kiinteistölehdelle yleisimpiä isännöintikoulutuksen lyhenteitä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti