Lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua taloyhtiöissä

YK:n lapsen oikeuksien päivänä on hyvä palauttaa mieleen, millaisia asumiseen liittyviä oikeuksia lapsilla on suomalaisissa taloyhtiöissä.

Lasten elämään kuuluu olennaisena osana leikki, joka ei useinkaan ole täysin hiljaista puuhaa. Leikkimisen äänet ja juoksuaskeleet saattavat kantautua naapureidenkin korviin, mutta kyseessä ei ole haitta tai häiritsevä elämä, jota taloyhtiö voisi ryhtyä rajoittamaan.

– Leikkiminen kuuluu normaaliin elämään, jonka äänet ovat taloyhtiössä täysin sallittuja, monen mielestä jopa toivottavia, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Taloyhtiössä lasten leikin ei tarvitse rajoittua oman kodin seinien sisäpuolelle, vaan lapset saavat leikkiä myös taloyhtiön pihamaalla. Jos pihalla on alueita, joilla leikkiminen ei ole esimerkiksi istutusten vuoksi suotavaa, taloyhtiön hallituksen on hyvä laatia asiasta yhteiset pelisäännöt ja huolehtia, että ne tulevat myös kaikkien osakkaiden ja sitä kautta lasten tietoon. Ilman ohjeitakin on selvää, että parkkipaikka ei voi olla lasten leikkipaikka.

– On selvää, ettei taloyhtiön hallitus tai yhtiökokouksen enemmistö voi kieltää lasten pihaleikkejä. Pelisääntöjä voidaan toki antaa, ja ne voivat olla lasten omankin turvallisuuden takia tarpeen, Kristel Pynnönen toteaa.

Tänä vuonna teemana osallisuus

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tänä vuonna lapsen oikeuksien päivän teemana on osallisuus.

– Lasten osallisuutta on mahdollista edistää myös taloyhtiöissä. Esimerkiksi pihatalkoissa löytyy varmasti myös lapsille sopivia tehtäviä, joihin osallistumalla lapset oppivat samalla huolehtimaan yhteisestä omaisuudesta, Pynnönen sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

lunastus

12.6.2023

Korkein oikeus linjasi lunastusoikeudesta taloyhtiössä

Korkein oikeus ratkaisi lunastusta koskevan riidan, jossa oli kyse yhtiöjärjestyksen lunastuslausekkeen tulkinnasta suhteessa asunto-osakeyhtiölain lunastusta koskeviin olettamasäännöksiin.

Tilaajille

huoneistoa hoidetaan huonosti

17.2.2023

Vuokrasopimuksen voi purkaa, jos huoneistoa hoidetaan huonosti

Jos vuokralainen hoitaa asuntoa huonosti, vuokranantajalla on oikeus purkaa vuokrasopimus. Huoneiston huolelliseen hoitamiseen voidaan katsoa kuuluvan ainakin huoneiston tavanomainen puhtaanapito ja sen siivoaminen. Suuri tavaramäärä asunnossa vaikeuttaa siivousta ja on paloturvallisuusriski.

Tilaajille

vuokralainen vuokrasopimus

2.5.2023

Milloin vuokralainen voi purkaa vuokrasopimuksen ennenaikaisesti?

Vuokralainen purki vuokrasopimuksen, kun taloyhtiö uhkasi ottaa huoneiston hallintaansa. Vuokrasopimus koski liiketoiminnan aloittamista huoneistossa, vaikka taloyhtiö oli kieltänyt liiketoiminnan kyseisessä huoneistossa. Asiaa puitiin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Tilaajille

19.1.2023

Isännöintikartellipäätöksestä useita valituksia

Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä kolme isännöintialan yritystä ovat valittaneet markkinaoikeuden isännöintikartellia koskevasta ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti