
Kysely: Vuokranantajien ostoaikeet selvässä kasvussa
Sijoitusasuntojen ostoaikeet ovat nousseet selvästi. Reilu 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Kehitysnäkymiltään vahvimpana kaupunkina pidetään Rovaniemeä.
Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet varovaisessa nousussa viime syksystä ja jatkavat edelleen maltillista kasvua, selviää Suomen Vuokranantajien kyselystä.
Vastaajista 71 prosenttia pitää hoitokulujen nousua merkittävänä riskinä asuntosijoittamisen kannalta. Sen sijaan aiemmin korkealla ollut huoli korkojen noususta on laskenut, ja enää 44 prosenttia pitää sitä merkittävänä riskinä. Myöskään korkojen jäämistä nykyiselle tasolle ei nähdä suurena riskinä.
– Viime vuosien korkea inflaatio on nostanut hoitokuluja merkittävästi. Pääkaupunkiseudulla hoitovastikkeet ovat nousseet kahdessa vuodessa noin 12 prosenttia. Samaan aikaan vuokrat ovat pysyneet lähes paikallaan ja nettotuotto on pienentynyt, kertoo Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suurimman osan yksityisistä vuokranantajista ei edelleenkään ole tarvinnut tehdä toimenpiteitä korkojen nousun takia. Vain 3,6 prosenttia vastaajista kertoo myyneensä asunnon tai asuntoja korkojen nousun seurauksena.
Joka kuudes kertoo myyneensä muuta varallisuuttaan tai käyttäneensä säästöjään. Kulutuksesta on säästänyt viimeisen kuuden kuukauden aikana reilu viidennes.
Asuntosijoittajista joka neljäs suunnittelee ostavansa uuden sijoitusasunnon seuraavan vuoden aikana, kun oman kodin ostajilla vastaava luku on Tilastokeskuksen tietojen perusteella vain 10 prosenttia. Vuokranantajienkin ostoaikeissa on alueellista vaihtelua.
Kyselyn mukaan Vaasassa 44 prosentilla vuokranantajista on ostoaikeita, kun taas Helsingissä ostoaikeet ovat yli kolme kertaa matalammalla, 12 prosentissa. Pääkaupunkiseudulla ostoaikeet ovat matalalla myös Espoossa (18,3 prosenttia) ja Vantaalla (18,5 prosenttia), ja vuokralaisen löytäminen on muuta maata vaikeampaa.
Sijoitusasunnon myyntiä mahdollisesti suunnittelee 17 prosenttia. Varmasti myyvien osuus on kolme prosenttia. Myyntiä suunnittelevien osuus on kasvanut syksystä 6 prosenttiyksikköä. Suurimmat myyntiaikeet ovat Oulussa (25,7 prosenttia) ja pienimmät Joensuussa (10,9 prosenttia), mutta vastaukset painottuvat myyntiä mahdollisesti harkitseviin.
Vuokranantaja-barometriin vastasi 21.3.–7.4. lähes 2 500 yksityistä vuokranantajaa.
Sijoitusasuntojen ostoaikeet ovat nousseet selvästi. Reilu 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Kehitysnäkymiltään vahvimpana kaupunkina pidetään Rovaniemeä.
Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta tänä keväänä ne kääntyivät hienoiseen laskuun. Noin 40 prosenttia lainaa hakeneista kokee, että lainansaanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut.
Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.
Osakkaalla on yhtiökokouksessa laaja kyselyoikeus yhtiön asioista ja taloudesta. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään