KVKL päivitti kiinteistönvälittäjän eettiset säännöt

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) on päivittänyt järjestön eettiset säännöt. Sääntöihin on koottu kiinteistönvälitysalan ammattilaisten eettiset periaatteet. Sääntöjen tarkoituksena on varmistaa KVKL:n jäsenryhmittymien ja niitä edustavien yritysten toiminnan eettinen perusta ja vahvistaa osaltaan alan arvostuksen kehittymistä.

Säännöt muodostavat yhdessä KVKL:n Hyvän Välitystavan ohjeistuksen kanssa puitteet eettiselle ja hyvän tavan mukaiselle kiinteistönvälitystoiminnalle. Säännöt on laadittu Euroopan yhtenäisasiakirjan hengessä ja ottaen huomioon kiinteistönvälitysalan ammattilaisille heidän yhteiskunnallisen, taloudellisen ja sosiaalisen roolinsa vuoksi asetetut velvollisuudet.

”Kiinteistönvälittäjä on työssään paljon vartija. On tärkeää, että myös ammattityön eettinen perusta on vankalla pohjalla. Suomi on kehittynyt yhteiskunta ja täällä toimivat ammattilaiset ansaitsevat työlleen kunnollisen ponnistuspohjan.  Niissä maissa, joissa kiinteistönvälitysalan järjestelmät ovat kunnossa, ovat myös alan eettiset koodistot ajan tasalla”, taustoittaa tilannetta KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila.

Eettiset säännöt

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.4.2025

Isännöinnin eettiseltä neuvostolta suositus tietojen luovuttamisesta isännöitsijän vaihdossa

Isännöinnin eettinen neuvosto on antanut suosituksen tietojen luovuttamisesta isännöinnin vaihtotilanteissa: aineisto on luovutettava määräajassa oma-aloitteisesti, ja vaihdot on hoidettava yhteistyössä ja ammattimaisesti. 

varoituksia isännöintiyrityksille

28.8.2025

Isännöinnin eettinen neuvosto antoi varoituksen usealle isännöintiyritykselle

Kevään ja kesän aikana annetuissa lausunnoissaan isännöinnin eettinen neuvosto on suositellut usealle isännöintialan yritykselle varoitusta ja kahdelle huomautusta. Yksi lausunto oli vapauttava, mutta isännöintiyritykselle annettiin toimintaa ohjaava kehotus.

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

lemmikit avoin puhe

20.12.2024

Sopuisa taloyhtiöelämä lemmikkien kanssa vaatii avointa puhetta

Lemmikit voivat parhaimmillaan yhdistää taloyhtiön asukkaita. Lemmikkien ja muiden talon asukkaiden sopuisa yhteiselo vaatii kuitenkin lemmikinomistajilta vastuuntuntoa ja avointa viestintää. Myös lemmikittömien asukkaiden kannattaa kertoa asioista avoimesti lemmikinomistajille.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti