Asuntokauppojen volyymi tammi–heinäkuussa 2019 oli noin kaksi prosenttia edellä vuoden 2018 vastaavasta ajankohdasta, arvioi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth.
Erityisesti heinäkuu on ollut vilkasta aikaa asuntokaupoissa, sillä tammi–kesäkuussa oltiin vain prosentti edellä edellisvuotta. Asuntokaupan lukuja on kasvattanut käytettyjen asuntojen kauppa, uusien asuntojen kauppa on sen sijaan hiljentynyt. Heinäkuussa vanhoja asuntoja myytiin 9,5 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2018. Omakotitalojen kauppa kasvoi heinäkuussa 13,6, rivitalojen 9,6 ja kerrostalojen 7,4 prosenttia. Asuntoja myytiin erityisen hyvin Turussa, Helsingissä, Espoossa, Seinäjoella ja Joensuussa. Porvoossa asuntokauppojen määrä kasvoi jopa 13 prosenttia.
Asuntojen hintakehitys on pysynyt kesän aikana maltillisena. Touko–kesäkuussa vanhojen kerrostaloasuntojen hintataso pysyi samana pääkaupunkiseudulla ja nousi muissa suurissa kaupungeissa prosentilla.
Kiinteistönvälitysalalla odotetaan vilkasta asuntosyksyä. Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto toivoo hallitukselta osakeasuntojen ja asuinkiinteistöjen varainsiirtoverokantojen yhtenäistämistä kahteen prosenttiin, mikä piristäisi asuntokauppaa.
Lue lisää Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton Asuntomarkkinakatsauksesta.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään