Vedensäästöpalvelu maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa

Valuuko viemäriin silkkaa rahaa? Yksinkertaisilla toimenpiteillä kallisarvoista vettä on mahdollista säästää kiinteistöissä ja taloyhtiöissä jopa 20 prosenttia.

Oletko laskenut, mikä on taloyhtiösi tai kiinteistösi suurin kiinteistökulu? Kun mukaan lasketaan puhtaan veden, jäteveden ja veden lämmityksen kustannukset, vedenkäytöstä muodostuu yksi kiinteistöjen suurimmista kulueristä.

Vettä saattaa valua hukkaan päivittäin satoja litroja, jos käyttövesiverkostossa on liian suuri vedenpaine tai vanhat vesikalusteen tuhlaavat vettä. Tilanne on kuitenkin helposti korjattavissa.

Kallisarvoista vettä on mahdollista säästää esimerkiksi:

  • Asentamalla vedensäästösuuttimet hanoihin
  • Vaihtamalla suihkut vettä säästäviksi
  • Säästöjen seurannalla ja selkeällä raportoinnilla

Nauti vedestä sitä tuhlaamatta

Tieto ei lisää tuskaa, kun puhutaan taloyhtiöiden ja kiinteistöjen vedenkulutuksesta. Kun kiinteistön vesisyöpöt ovat tiedossa, voidaan niihin puuttua Smartvattenin vedensäästöpalvelun avulla.

Piilevät vesivahingot ja vesimaksujen korotukset on mahdollista välttää yksinkertaisilla toimenpiteillä. Käyttömukavuudesta ei silti tarvitse tinkiä, sillä kalusteiden modernisoinnin jälkeen vedestä voi nauttia entiseen tapaan, mutta tuhlaamatta.

Vedensäästöpalveluun kuuluu:

Kartoitus: Smartvattenin valtuuttama kumppani kartoittaa, millaisia huolto- ja uudistustarpeita kiinteistön vesikalusteissa on, ja tulosten sekä vedenkulutustietojen avulla muodostetaan kustannus- ja säästöarvio. Näin voidaan tehdä päätös kiinteistön vesitehokkuuden kehittämisestä ja samalla varmistaa, että investointi on kiinteistölle kannattava.

Asennus: Vesikalusteet modernisoidaan vettä säästäviksi, ja käyttövesiverkoston vedenpaine säädetään oikealle tasolle. Samalla otetaan huomioon kunkin kiinteistön ja huoneiston erityispiirteet.

Asukasviestintä: Smartvatten huolehtii tehokkaasti myös asukasviestinnästä. Toimitamme huoltoyhtiölle varhaisessa vaiheessa tiedot tulevista muutoksista, ja viestinnän avulla annetaan vinkkejä myös fiksumpaan vedenkulutukseen.

Seuranta: Jotta vedenkulutus pysyy tavoitellulla tasolla myös tulevina vuosina, vedensäästöpalvelu jatkuu asennuksen jälkeen reaaliaikaiseen säästöjen seurantaan ja selkeään raportointiin.

Optimoi kulutus ja ohjaa vastuulliseen vedenkäyttöön

Suuresta vedenkäytöstä voi koitua yllättävät paljon ylimääräisiä kuluja. Smartvatten Vedensäästöpalvelu optimoi vedenkulutuksen huoneistoissa kaikkialla, missä vettä käytetään. Samalla asukkaita on mahdollista ohjata kohti vastuullista vedenkulutusta.

Vedensäästöpalvelun avulla suomalaiset taloyhtiöt säästävät keskimäärin neljänneksen vesikustannuksistaan. Palvelun takaisinmaksuaika on tyypillisesti 6-18 kuukautta.

Alkuun pääset Smartvattenin vedensäästökartoituksen avulla. Kartoitus ei sido tilaamaan, mutta asiantuntijoiden avulla saat arvokasta tietoa siitä, kuinka suuri veden- ja rahansäästön potentiaali taloyhtiössäsi tai kiinteistössäsi piilee.

Kiinnostaako, millaista rahansäästöä taloyhtiösi tai kiinteistösi voi saada pienillä vedensäästön toimenpiteillä? Lue tarkemmat tiedot palvelusta täältä ja kysy lisää Smartvattenin asiantuntijoilta!

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Smartvatten

Smartvatten on kasvava vuonna 2013 perustettu Pohjois-Euroopan johtava vesitehokkuusteknologian toimittaja. Kehitämme, valmistamme ja myymme kiinteistöalalle ja vesilaitossektorille tuotteita ja palveluita, jotka kattavat veden koko kiertokulun. Luomme vesitehokkaan tulevaisuuden, jossa puhdasta vettä arvostetaan ja sen vastuulliseen käyttöön pyritään jatkuvasti ja kaikkialla maailmassa. Meillä on yli 110 työntekijää kahdeksassa eri maassa ja toimitilat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa ja Saksassa. Olemme yritys, jossa niin työntekijät kuin sidosryhmämme ovat sitoutuneita auttamaan globaalin vesikriisin ratkaisemisessa yhdessä innostuen, asiantuntevasti, yhteistyöllä ja vastuullisesti.

Tutustu yritykseen

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

uusi lämmitysjärjestelmä

10.10.2022

Uusi lämmitysjärjestelmä tuo säästöjä

Helsinkiläinen As Oy Katajaharjuntie 15 vaihtoi kaukolämmön usean energialähteen yhdistelmään. Poistoilman lämmön talteenotosta, maalämmöstä ja aurinkoenergiasta koostuva yhdistelmä on ollut huoleton ratkaisu ja tuonut säästöjä.

graffiti

29.9.2023

Graffiti seinässä? Toimi näin

Talojen seinien ilkivaltainen töhriminen lisääntyy Suomessa. Graffitit ovat monelle taloyhtiölle toistuva riesa. Graffitin ilmestyessä seinään taloyhtiön täytyy tehdä rikosilmoitus, poistaa töhry mahdollisimman nopeasti ja suojata seinän pinta.

mökkeilyn maksut

9.6.2023

Mökkeilyn kuntakohtaiset maksut vaihtelevat reilusti

Kuntakohtaisia maksuja lankeaa mökkiläiselle maksettavaksi kalliimmissa mökkikunnissa lähes kaksinkertainen määrä verrattuna edullisimpaan kuntaan, selviää Omakotiliiton tekemästä vertailusta. Erityisesti ovat nousseet sähkömaksut.

uudetkin ikkunat

1.2.2023

Kuukauden kasvo: uudetkin ikkunat tarvitsevat huoltoa

Uudenaikaiset puu-alumiini-ikkunat ovat kestävämpiä kuin perinteiset puuikkunat, mutta niitäkin täytyy silti huoltaa. Huolto kannattaa tehdä ajoissa, eikä vasta sitten kun ongelmia ilmaantuu.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti