Lämpimän veden osuus on jopa puolet kiinteistöjen energiakustannuksista. Vedenkulutus aiheuttaa myös ison osan kiinteistöjen hiilidioksidipäästöistä.
Energian säästäminen ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ovat kuuma puheenaihe. Energiaa säästetään kierrättämällä ja kiinnittämällä huomiota jätteiden määrään, mutta moni ei tule ajatelleeksi, että turhalla vedenkulutuksella on myös iso merkitys energiankulutuksessa.
Lämmin vesi kuluttaa yllättävän paljon energiaa, ja siksi vedenkulutuksen hallitseminen ja vähentäminen säästää kiinteistöissä ja taloyhtiöissä muutakin kuin vettä. Esimerkiksi lämmin suihku kuluttaa myös energiaa ja silkkaa rahaa, kun vesi lämmitetään ja käsitellään sen jälkeen, kun se on valunut viemäriin.
Veden säästäminen vaikuttaa merkittävästi myös hiilijalanjälkeen, sillä erityisesti lämpimän veden kulutus aiheuttaa ison osan kiinteistöjen ja taloyhtiöiden hiilidioksidipäästöistä. Vesitehokkuuden parantaminen onkin olennainen osa ympäristövastuullisuutta.
Älykäs vedenmittaaminen auttaa taloyhtiöitä ja kiinteistönomistajia säästämään energiakustannuksissa ja vastaamaan myös kasvaviin vaatimuksiin raportoida ESG-toimenpiteistään, eli ympäristövastuullisuuteen sekä sosiaaliseen ja hallinnolliseen vastuullisuuteen liittyvistä asioista.
Investointi kannattaa vanhoissakin taloyhtiöissä
Smartvatten tarjoaa markkinoiden laajimman valikoiman kiinteistöjen vedenmittaukseen. Smartvattenin vedenmittausratkaisut tekevät vedenhallinnasta älykkäämpää sekä ympäristöystävällisempää nyt ja tulevaisuudessa. Taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat säästävät kustannuksissa ja pystyvät samalla vastaamaan kiinteistöille asetettuihin vastuullisuusvaatimuksiin.
Smartvatten Verto vedenmittausjärjestelmä mahdollistaa langattoman huoneistokohtaisen vedenmittauksen, jonka avulla asukkaat voivat nähdä oman kulutuksensa euroina ja litroina. Samalla kulutusta on mahdollista laskuttaa huoneistokohtaisesti, jolloin jokainen maksaa vain itse kuluttamastaan käyttövedestä. Oikeudenmukainen laskutus kannustaa tehokkaasti vähentämään omaa kulutusta sekä säästämään energiaa ja ympäristöä.
Kiinteistöille ja taloyhtiöille siirtyminen älykkääseen vedenmittaamiseen on erittäin kannattavaa, sillä vesi on suuri kuluerä. Veden osuus saattaa olla lähes puolet kaikista energiakustannuksista. Kun vedenkulutuksessa säästetään kolmannes, tarkoittaa se kymmenen prosentin säästöä energiankulutuksessa.
Uusissa taloyhtiöissä vesilaskutuksen tulisi jo nyt perustua Euroopan Unionin energiatehokkuusdirektiivin mukaan etäluettavilla mittareilla mitattuun ja kulutuksen mukaiseen laskutukseen, mutta säästöt kustannuksissa ovat niin merkittäviä, että investointi kannattaa tehdä myös linjasaneerauskohteissa.
Smartvatten Verto -palvelu täyttää direktiivien vaatimukset ja auttaa asuinkiinteistöjä vähentämään vedenkulutusta reaaliaikaisen kulutustiedon avulla. Näin vedenkulutusta on helppo tarkkailla ja muuttaa samalla omia kulutustottumuksia.
Tiedätkö, kuinka paljon ylimääräisiä kuluja suuresta vedenkäytöstä voi koitua taloyhtiöllesi? Lue tarkemmin aiheesta Smartvattenin sivuilta ja kysy lisää asiantuntijoiltamme!
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään