Tarkista elementtisaumojen kunto ennen talven pakkasia

Rakennusten elementtisaumojen ominaisuudet heikkenevät auringonvalon ja sään vaihteluiden vuoksi. Siitä syystä julkisivun ja elementtisaumojen kunnon säännöllinen tarkkailu olisi hyvä suorittaa vuosittain esimerkiksi syystalkoiden aikana, ennen pakkasia. Tarkempi tarkastelu on syytä aloittaa viimeistään silloin, kun saumauksesta on kulunut 10 vuotta.

Elementtisauman tekninen ikä on normaalisti noin 15-20 vuotta, mutta erityisen aurinkoisissa, avoimissa tai muissa voimakkaille sääolosuhteille alttiina olevissa paikoissa ne voivat menettää ominaisuutensa paljon lyhyemmässä ajassa. Mikäli saumamassa irtoaa elementin pinnasta tai se on halkeillut, se päästää sade- ja sulamisveden rakenteisiin ja luo riskin merkittävälle vesivahingolle, betonivaurioille ja mahdollisille kosteus- ja sisäilmaongelmille.

Elementtisaumojen kunnon tarkastaminen ja säännöllinen uusiminen ovatkin talon normaaliksi huolloksi katsottavia toimenpiteitä

Sauman tarkistaminen kannattaa tehdä vähintään syksyllä, ennen taloyhtiön seuraavan vuoden korjaustoimenpiteiden lopullista suunnittelua. Mikäli elementtisaumojen kunto on heikentynyt, taloyhtiölle jää riittävästi aikaa pyytää arviot korjausten aikatauluista ja kustannuksista sekä budjetoida korjauskustannukset yhtiökokoukselle esitettäväksi. Ajoissa tehty arviointi antaa mahdollisuuden parempaan korjaustyön suunnitteluun ja toteutuksen aikatauluja voidaan myös sopia joustavammin esimerkiksi taloyhtiön asukkaiden tarpeet huomioiden.

Saumamassan pintapuolisen kunnon tarkistaminen onnistuu silmämääräisesti ja on melko helppoa kenelle tahansa. Mikäli elementtisaumoissa näkyy halkeamia tai ne ovat osittain irti tartuntapinnoilta, ne eivät todennäköisesti enää suojaa seinää sateelta, kosteudelta tai muilta sääilmiöitä. Vaikka vauriot olisivat paikallisia, on hyvä muistaa, että ympärillä oleva saumausmassa on myös tulossa teknisen käyttöikänsä päähän. Tästä syystä paikallinen korjaaminen on suositeltavaa vain hätätapauksissa.

Saumalaakso tekee pintapuolisen tarkastuskäynnin veloituksetta. Katselmuksen perusteella arvioimme tarvitaanko tarkempia tutkimuksia ja teemme kustannusarvion.

Puh: 09 4761 4700
sähköposti: urakointi@saumalaakso.fi

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Katso myös nämä

pakkanen

20.1.2025

Pakkaseen kannattaa varautua ajoissa

Viime talvena koettiin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen pitkään jatkuneita kovia pakkasia. Niistä kannattaa ottaa opiksi tulevia talvia varten. Pitkätkään pakkasjaksot eivät aiheuta ongelmia kiinteistönhoidossa, kunhan niihin varaudutaan ajoissa, vakuuttavat asiantuntijat.

korjausten ajoittaminen

7.8.2025

Kuntoarvio ja rakenteiden käyttöikätiedot auttavat taloyhtiötä korjausten ajoittamisessa

Taloyhtiö voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten kauan rakennuksen osat ja laitteet pysyvät toimintakuntoisina. Rakenteiden kunnon seuraaminen sekä huoltojaksojen noudattaminen varmistavat, että tekninen käyttöikä on mahdollisimman pitkä.

mökin paloturvallisuus

18.4.2025

Huomioi nämä turvallisuusseikat mökkikauden alkaessa

Talven jälkeen mökillä on hyvä tarkistaa muutamat turvallisuuteen liittyvät seikat, kuten palovaroittimen toimivuus ja tulipesien hormien kunto. Tulisijat ja hormit kannattaa ottaa käyttöön hitaasti pienellä tulella, olipa kyse kiukaasta, takasta tai muusta tulipesästä.

naapuri

23.12.2024

Tarkista nämä turvallisuusseikat kotona joulun aikaan

Talven juhlakauteen liittyy erityisesti ikääntyneillä ja yksin asuvilla tapaturmariskejä, joihin kannattaa varautua yhdessä läheisten kanssa jo etukäteen. Jouluvalmistelujakaan ei kannata tehdä yksin, vaan pyytää läheiset tai naapurit auttamaan.