Koti ja ympäristö

Koti ja ympäristö -osio käsittelee konkreettisia asumismukavuuteen vaikuttavia asioita.

Sivu 45

20.6.2017

Suomalaiset arvostavat kaupunkimaista asumista

Yhä useampi suomalainen haluaa asua urbaanissa ympäristössä, kertoo uusin Asukasbarometri. Kaupungistuminen näkyy myös elämäntapojen muuttumisena kuten kahviloiden suosion nousuna sekä pyöräilyn lisääntymisenä. Sijainti, hyvät liikenneyhteydet sekä luonnonympäristö ja rauhallisuus ovat tärkeimmät viihtyvyystekijät kaupunkimaisilla asuinalueilla.

19.6.2017

Energiatodistus esitettävä ennen vuotta 1980 käyttöönotetuille pientaloille 1.7.2017 alkaen

Heinäkuun alusta alkaen tulee energiatodistus esittää myynnin tai vuokrauksen yhteydessä myös vanhoille, ennen vuotta 1980 käyttöönotetuille pientaloille. Todistuksen voi laatia luonnoksena jo ennakkoon. Heinäkuun alusta alkaen tulee energiatodistus esittää myynnin tai vuokrauksen yhteydessä myös vanhoille, ennen vuotta 1980 käyttöönotetuille pientaloille.

16.6.2017

Lakean Sydänpuu-konsepti mullistaa puukerrostalorakentamisen

Lakea Oy on hakenut patenttia kehittämälleen innovaatiolle, joka yhdistää betoni- ja puurakentamisen ennennäkemättömällä tavalla. Ensimmäisen uudella menetelmällä rakennettavan kuusikerroksisen puukerrostalokohteen arvioidaan valmistuvan vuonna 2018. Puukerrostalorakentamisen edelläkävijä Lakea Oy on kehittänyt uudenlaisen, tilaelementeistä rakennettavan puukerrostalon.

13.6.2017

Uudet asunnot käyvät kaupaksi, käytetyissä asunnoissa vain lievää kasvua

Suomen asuntokauppaa leimasi tammi-toukokuussa kaksi todellisuutta: vahvasti kasvavalla uusien asuntojen kaupalla oli veturin rooli. Vanhojen asuntojen kauppa puolestaan kasvoi vain lievästi edellisvuoden tammi-toukokuuhun verrattuna, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL. Viime vuosien tapaan uudisasuntokauppa on ollut tammi-toukokuussa vahvassa vedossa.

12.6.2017

Kaupunki tiivistyy, liikenne kevenee

Tyypillinen suomalaiskaupunki koostuu erillisistä alueista, joista yhdellä asutaan, toisella tehdään töitä ja kolmannella käydään kaupassa, ravintolassa ja kirjastossa. Jotta risteilyyn ei menisi kohtuuttomasti aikaa, moni ajaa välimatkat autollaan. Äkkiseltään voisi vaikuttaa, että asetelma seuraa väistämättä kaupungistumisesta.

9.6.2017

Kehitys pääkaupunkiseudun lähiöissä ollut vaihtelevaa

Vuonna 2013 pääkaupunkiseudun lähiöissä oli muuta seutua selvästi matalampi tulo- ja koulutustaso sekä yleisesti korkeampi työttömyysaste. Jo vuonna 1990 lähiöissä oli keskimäärin matalampi koulutus- ja tulotaso kuin muilla alueilla, mutta ero oli pieni. Sen sijaan lähiöiden työttömyysaste oli tuolloin keskimäärin yhtä matala kuin koko seudulla.

8.6.2017

Kuumana käy, vai käykö sittenkään?

Käykö asuntokauppa sittenkään kuumana? Tätä kysyy Tilastokeskuksessa pitkän uran tehnyt Ilkka Lehtinen blogissaan Tieto & Trendit –sivustolla. Maassamme myydään ja ostetaan asuntoja tiuhempaan tahtiin kuin viime vuosina.

7.6.2017

Asemanseutujen kehittämiseen haetaan ideoita Tanskasta

Asemanseudut halutaan muuttaa ilmastoystävällisten valintojen kotipesäksi, joissa liikkuminen, asuminen, työnteko ja palvelut ovat vähähiilisiä. Tuore raportti kertoo, miten Tanskan asemanseutuja on kehitetty onnistuneesti ja tarjoaa yhdeksän kehittämisehdotusta asemanseuduille Suomessa. Asemanseudut ovat liikkumisen, työnteon, palveluiden ja asumisen solmukohtia, joiden keskeinen sijainti tarjoaa kaupungeille uusia kehittämismahdollisuuksia.

6.6.2017

Lähiöiden huono maine on liioiteltu

Lähiöt eivät juurikaan eroa muista kerrostaloalueista sosiaalisten häiriöiden suhteen. Lähiöiden lievästi korkeampi häiriötaso selittyy sosio-ekonomisella huono-osaisuudella. Lähiöiden huono maine on liioiteltu, selviää Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta, jossa ensimmäistä kertaa laajemmin verrattiin lähiöitä muihin alueisiin.

5.6.2017

Taide näkyy Asuntomessuilla Mikkelissä kaikkialla

Mikkeliin rakentuva messualue sai viikonloppuna lisäväriä ulkotaiteesta. Isoja ulkotaideteoksia on alueella kaksi: toinen on Kaarina Kaikkosen Vasten Auringon siltaa ja toinen Jan-Erik Anderssonin Gordilainen solmu, joka nostettiin paikoilleen viikonlopun aikana. Asuinaluetta elävöittävät ulkotaideteokset on sijoitettu messusatamaan ja asuinalueiden keskivaiheilla sijaitsevaan Heinzen puistoon.

1.6.2017

Asu kuin linnut

Ruotsissa on kehitetty uusi keino rakentaa asuntoja ahtaille ja hankalille tonteille, kertoo Expressen. Tehdään linnunpönttöjä ihmisille! Puutalojen valmistaja Moderna Trähus on yhdessä arkkitehtien Elisabetta Gabrielli ja Pontus Öhman kanssa suunnitellut linnunpöntön muotoisen pientalon, jossa on kolmessa kerroksessa kaikkiaan 50 neliömetriä.

1.6.2017

Asunnon myynnissä kannattaa panostaa positiiviseen ensivaikutelmaan

Sp-Koti selvitti huhtikuussa, mihin kolmeen asiaan heidän välittäjänsä kiinnittävät ensimmäiseksi huomiota saapuessaan arviokäynnille myyntiin tulevaan asuntoon. Tärkeä positiivinen ensifiilis syntyy valoisasta yleisilmeestä, siisteydestä ja raikkaasta sisäilmasta. Hyväkuntoinen, avara ja puhdas koti tekee vaikutuksen myös välittäjään.