Älä jätä tasapainoskootteria latautumaan ilman valvontaa

Suomessa ja muualla maailmassa on tullut tietoon useita paloja, joiden epäillään syttyneen tasapainoskoottereista eli niin sanotuista leijulaudoista niitä ladattaessa.  Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että tasapainoskoottereita on aina valvottava lataamisen aikana. Tukes kerää kuluttajilta havaintoja erityisesti Scoodeck X1.1 -merkkisestä skootterista, jonka epäillään olleen osallisena kahteen asuntopaloon.

Tukes selvittää parhaillaan tekijöitä, jotka ovat johtaneet Scoodeck X1.1 -tasapainoskoottereiden syttymiseen. Skoottereiden tarkasta syttymissyystä ei ole täyttä varmuutta, sillä niitä ei ole ollut enää myynnissä eikä näin ollen mahdollista testata uusina. Koska vastaavaa tuote-erää olevia käyttämättömiä skoottereita ei ole enää mahdollista hankkia testattavaksi, lataukseen liittyvien turvallisuuspuutteiden esiin saaminen testausolosuhteissa on vaikeaa. Skoottereiden syttymissyyn selvittäminen on siten edelleen kesken, eikä varmuutta Scoodeck X1.1.-tasapainoskootterin vaarallisuudesta ole.

– Toisessa tulipalossa osallisena ollut tasapainoskootteri oli tutkittavana testauslaitoksessa palovaaraan liittyvien tekijöiden tunnistamiseksi, mutta tutkimus ei tuottanut tältä osin tulosta. Asian selvittämistä jatketaan toisen asiantuntijatahon kanssa, ylitarkastaja Soili Huttunen kertoo.

Kerro turvallisuuspuutteista – tai tarjoa skootterisi Tukesille testattavaksi

Tukes kerääkin nyt käyttäjiltä havaintoja erityisesti Scoodeck X1.1-tasapainoskoottereihin liittyvistä teknisistä ongelmista niitä ladattaessa, mahdollisista turvallisuuspuutteista ja muusta poikkeavasta toiminnasta. Ilmoituksen tällaisesta tuotteesta voi tehdä Tukesin verkkosivuilla. Kyseisiä tasapainoskoottereita on myyty 2.10.2015 – 30.8.2016.  Tukes on myös kiinnostunut saamaan testattavaksi mahdollisimman vähän käytetyn Scoodeck-merkkisen tasapainoskootterin. Myynti- tai lahjoitusilmoituksen voi jättää samaan osoitteeseen.

Puolentoistavuoden aikana tasapainoskoottereiden epäillään aiheuttaneen Suomessa ainakin neljä tulipaloa. Palot ovat syttyneet skoottereiden ollessa latauksessa. Tukes kehottaa kuluttajia kiinnittämään huomiota seuraaviin asioihin skoottereita ladattaessa:

 

  • älä jätä tasapainoskootteria latautumaan valvomatta, etenkään asuintiloihin
  • lataa tasapainoskootteria vain sen omalla laturilla
  • jos tasapainoskootterissa tai laturissa näkyy vaurioitumisen merkkejä, älä käytä niitä
  • älä lataa tasapainoskootteria paikassa, jossa on palavaa materiaalia ympärillä

 

Tukesin testauttamat, turvallisuudeltaan puutteellisiksi todetut tasapainoskootterit löytyvät markkinavalvontarekisteristämme: http://marek.tukes.fi/

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

isännöintiala

19.2.2025

Isännöintiliiton Koro-Kanerva: ”Taloyhtiöiden ja isännöitsijöiden yhteistyötä pitää tiivistää”

Isännöintiala käy läpi merkittävää muutosta, joka näkyy sekä yritysrakenteiden uudistumisena että alan toimintatapojen kehittämisenä. Isännöintiliiton toiminnanjohtaja haluaa parantaa alan arvostusta, mutta sanoo sen vaativan paljon töitä.

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

14.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Palkitun isännöitsijän kädenjälki näkyy uudistetussa Isännöinnin käsikirjassa

Palkitun isännöitsijän, yrittäjä Sami Asujamaan, kädenjälki ja palo isännöintialan kehittämiseen näkyy uudistetussa Isännöinnin käsikirjassa. Teos kokoaa yhteen alan parhaat käytännöt ja viimeisimmät tiedot ja se sopii arjen tueksi niin uusille kuin kokeneille isännöitsijöille.

Kiinteistömedia Oy

17.10.2025

Sähköpyörien akut voivat aiheuttaa vakavia tulipaloja – lue vinkit turvalliseen käyttöön

Sähköpyörän litiumioniakku saattaa syttyä räjähdysmäisesti palamaan, jos akkukennosto on vaurioitunut tai akun sisäosa pääsee kastumaan. Mikäli akku kuumenee, turpoaa tai toimii arvaamattomasti, sen käyttöä ei tule jatkaa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti