Koronapandemia on vaikeuttanut korjaushankkeiden päätöksentekoa ja suunnittelua etenkin kerrostaloyhtiöissä. Taloyhtiöiden korjausrakentamisen arvioidaan supistuvan hieman 2020, enemmän kerrostalo- kuin rivitaloyhtiöissä. Tämä ilmenee Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometristä, joka toteutettiin lokakuun ensimmäisellä puoliskolla.
Korjausrakentamisbarometriin vastasi miltei 3000 taloyhtiönsä edustajaa. Melkein joka toisella on tänä vuonna korjaushankkeen jokin vaihe menossa taloyhtiössä. Vastaajien yhtiöistä 27 prosentilla oli hanke vastaushetkellä tai sitä edeltäneellä puolivuotisjaksolla.
Pääkaupunkiseudulla voidaan yltää lievään kasvuunkin tänä vuonna. Koko Suomessa vastanneista 26 prosenttia arvioi taloyhtiönsä korjausrakentamisen kasvavan 2020, kun 32 prosenttia odottaa sen supistuvan viime vuoteen verrattuna. Tarjouspyyntöjen määrät ja tarjousten saaminen kasvoivat syksyllä jonkin verran aiemmasta.
– Lokakuun ensimmäisellä puoliskolla oli vastaajien yhtiöissä viime syksyyn verrattuna hieman vähemmän hankesuunnittelu- ja suunnitteluvaiheen hankkeita, mutta enemmän tarjouspyyntövaiheen hankkeita. Arvioin, että tämä kertoo pandemian aiheuttamasta korjaushankkeiden suunnittelun ja päätöksenteon viivästymisestä tavanomaiseen vuosikalenteriin nähden, kertoo Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.
Julkisivut kuntoon
Kerrostaloissa korjataan tänä vuonna yleisimmin julkisivuja ja vesi- ja viemärijärjestelmiä. Näitä ilmoitti korjaavansa noin kahdeksan prosenttia kerrostalovastaajista. Myös vesikatto ja lukitusjärjestelmät olivat yleisiä korjauskohteita. Miltei yhtä suuriin osuuksiin nousivat hankkeet kaikissa ulkovaippaa koskevissa rakennusosissa. Rivitaloyhtiöillä piharakenteet ja vesikatto ovat yleisimmin korjausten kohteina tänä vuonna.
Seuraavien viiden vuoden aikana sähköautojen latauspisteitä arvioidaan toteutettavan barometrin vastaajien yhtiöissä jo joka kolmanteen. Rivitalovastaajilla lukema nousi 33 prosenttiin, ja kerrostalovastaajilla säilyi aikaisemmassa 32 prosentissa. Sähköautojen latauspisteiden toteuttamisen arvioidaan olevan alkaneen viisivuotiskauden aikana yleisin hanke sekä kerros- että rivitaloissa.
Asiasta kysyttiin ensimmäisen kerran syksyllä 2017, jolloin 19 prosenttia vastaajista arveli toteuttavansa lataushankkeen seuraavan viisivuotisjakson kuluessa. Vuonna 2020 latauspisteitä aikoo toteuttaa kerrostaloyhtiöistä 3,5 prosenttia ja rivitaloyhtiöistä 3,3 prosenttia. Molemmat lukemat ovat selvästi kasvaneet viime syksystä.
Taloyhtiöissä, joissa toteutetaan korjaushanke tänä vuonna, seitsemän prosenttia kertoo toteutettavan myös yhden tai useamman latauspisteen. Vuonna 2019 toteutetuissa hankkeissa osuus oli noin viisi prosenttia.
Energia-avustus kiinnostaa
Tänä vuonna haettavaksi tullut energia-avustus on herättänyt paljon kiinnostusta, mutta vasta runsaat kuusi prosenttia vastaajista ilmoitti yhtiönsä hakeneen avustusta. Kuitenkin 18 prosenttia muista vastaajista aikoi hakea avustusta Aralta. Noin kolmannes vastaajista ei osannut vielä sanoa asiasta.
– Energia-avustusta koskevan kiinnostuksen määrä voidaan tulkita varsin positiivisesti, sillä vain pieni osa taloyhtiöistä korjaa isoja perusjärjestelmiä kerrallaan. Energia-avustus nähtiin kuitenkin monen vastaajan näkökulmasta vaikeaselkoisena ja raskaana hakemisen kannalta, toteaa Kiinteistöliiton johtava asiantuntija Petri Pylsy.
Korjauslainoihin tarjouksia aiempaa enemmän
Lainarahoituksen saatavuus näyttää saatujen lainatarjousten mielessä parantuneen viime aikoina. Myös lainojen tarjouspyyntöjä on laitettu sisään aiempaa enemmän. Rahoituksen saatavuuden suhteen vastaajien näkemykset olivat yhtä huonot kuin maalis-huhtikuussakin.
Odotukset lainaehtojen kehityksestä eivät aivan niin synkkiä kuin koronakevään barometrissa. Lainaehtojen heikentymistä odotti nyt 35 prosenttia vastaajista ja parantumista neljä prosenttia.
Korjauslainojen marginaalien keskimääräinen suuruus on pysynyt ennallaan. Nyt marginaalin mediaaniksi tuli 0,85 prosenttiyksikköä.
Korjausrakentamisbarometri
Suomen Kiinteistöliiton ja Suomen Kiinteistölehden Korjausrakentamisbarometrissa on vuodesta 2009 selvitetty asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen ja hyvän kiinteistönpitotavan toteutumista. Lokakuun ensimmäisellä puoliskolla nettikyselynä toteutettu syksyn 2020 barometri tavoitti 2993 vastaajaa, joita jokaista Kiinteistöliitto ja Kiinteistölehti lämpimästi kiittävät.
Vastaajista 2729 oli asunto-osakeyhtiöiden hallituksen edustajia, 164 isännöitsijätehtävissä toimivaa henkilöä ja 100 muuta taloyhtiöiden edustajaa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään