Korjausrakentamisen asukasviestintää parannettava

Tiistaina 3.2. pidetyssä Korjausrakentaminen 2015 -tapahtumassa nousi esille korjausrakentamiseen liittyvä asukasviestintä. Isännöintiliiton joulukuussa julkaiseman putkiremonttibarometrinkin mukaan se oli putkiremonttien heikoimmin onnistunut osa-alue. Sama ilmenee viime vuonna Helsingin yliopistossa Hanna-Maija Närväsen tekemästä maisterintutkielmasta, jossa putkiremontteja tarkasteltiin asukkaiden kokemusten näkökulmasta.

– Valitettavasti barometrin ja tutkielman havainnot pitävät paikkansa, asiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä toteaa. Hän puhui Korjausrakentaminen-tapahtumassa asiakaskokemuksen syntymisestä putkiremonteissa.

Mäkinen korostaa, että korjausrakentamisen eri osapuolten tulisi huomioida asukasviestintä alusta lähtien. Asukasviestintä voi muodostua ongelmaksi, jos siitä ei selvästi sovita urakkaneuvotteluissa. Tällöin viestintään liittyvät vastuut ja toimenpiteet jäävät epäselviksi, eikä kukaan tiedä mitä pitäisi tehdä tai tekeekö joku muu jotakin. Jos asiasta ei ole sovittu, vastuu jää taloyhtiölle, jonka edustajat eivät aina tiedosta asiaa.

– Pahimmillaan asukasviestinnän epäonnistuminen aiheuttaa turhaan epätietoisuutta ja pelkoa. Töitä tehdään asukkaan kodissa, johon kajoaminen on aina herkkä alue. Lisäksi epätietoisuus esimerkiksi hankkeen taloudesta ja budjetin kestävyydestä aiheuttavat aitoa turvattomuuden tunnetta. Jotta korjausrakentaminen olisi laadukasta palvelutoimintaa, asukasviestintään on panostettava.

Onnistunut viestintä on asukaslähtöistä: se kattaa asukkaan tietotarpeet niin laadullisesti, sisällöllisesti kuin aikataulullisesti.

– Asukaslähtöisyyteen liittyy esimerkiksi urakoitsijan edustajien tavoitettavuus, jos ja kun asukkaille tulee mieleen kysymyksiä tai he havaitsevat ongelmia. Myös tiedottamiseen kannattaa kiinnittää huomiota, sen on perustuttava asukkaiden tietotasoon ja oltava oikea-aikaista, Mäkinen sanoo.

Tutustu Katastrofin ainekset – Opas taloyhtiön remonttiviestintään -kirjaan

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen

5.11.2024

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kasvun kynnyksellä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen näyttää kääntyvän kasvuun, selviää Kiinteistöliiton syksyn Korjausrakentamisbarometrista. Yleisimpiä korjauksia ovat putkistojen korjaukset. Lainaehtojen odotukset taloyhtiöillä ovat nyt paremmat kuin kertaakaan vuoden 2012 jälkeen.

7.5.2025

Talouden epävarmuus heikentää korjausrakentamisen näkymiä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi tänä ja ensi vuonna jäädä hieman odotettua heikommaksi, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Eniten kerrostaloissa tehdään tänä vuonna vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia. Seuraavien viiden vuoden aikana sähköautojen latauspisteet ovat yleisin kerrostaloyhtiön hanke.

rivitalon paloturvallisuus

2.6.2025

Nämä ovat rivitalon paloturvallisuuden suurimmat ongelmakohdat

Rivitaloissa on havaittu epätiiveyttä palo-osastoivien rakennusosien liitoksissa. Tällöin tulipalo pääsee savun ja palokaasujen mukana liitoksen läpi palo-osastosta toiseen. Toinen vaaranpaikka ovat räystäät ja pitkät katokset.

rakennusten energiatehokkuusdirektiivi taloyhtiöt

10.10.2024

Miten rakennusten energiatehokkuusdirektiivi vaikuttaa taloyhtiöihin?

Uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuli voimaan toukokuussa 2024. Toukokuun jälkeen jäsenvaltioilla on noin kaksi vuotta aikaa toimeenpanna direktiivin uudet vaatimukset osaksi omaa kansallista lainsäädäntöä. Suomessa tämä vastuu on ympäristöministeriöllä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti