Kivistöön tuotettu liikaa pieniä asuntoja

Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän mukaan Vantaan Kivistön asuntotuotanto on ollut yksipuolista ja pieniä asuntoja on tuotettu liikaa, kertoo Vantaan Sanomat.

Esimerkiksi etuovi.comissa on myytävänä noin 800 vantaalaista, vuosina 2018-2019 valmistunutta kerrostaloasuntoa, joista lähes puolet sijaitsee Kivistössä. Suurin osa Kivistön asunnoista on yksiöitä tai kaksioita. Apulaiskaupunginjohtaja Penttilän mukaan Kivistössä rakentamista tulee nyt suunnata perheasuntoihin ja saada alueen palvelurakenne kuntoon.

RT Rakennusteollisuus ry:n pääekonomisti Jouni Vihmon mukaan valmiiden myynnissä olevien asuntojen määrät ovat nousussa, mutta maltillisella tasolla. Kivistön tilanne ei ole hälyttävä myöskään asuntojen hintakehityksen perusteella. Vaikka Vantaalla asuntojen hinnat olivat keskimäärin reilussa laskussa vuodesta 2017 vuoteen 2018, ei tämä näkynyt Kivistössä kuin 0,1 prosentin laskuna asuntojen hinnoissa.

Lue lisää Vantaan Sanomien artikkelista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

espoo finnoo kuva mirva

27.1.2025

Valmistuneiden asuntojen määrä laski Espoossa

Espooseen valmistui viime vuonna 3 270 uutta asuntoa, mikä on yli kaksituhatta asuntoa vähemmän kuin edellisvuonna, kertoo Espoon kaupunki. Asuntorakentamisen matalasuhdanteesta huolimatta kaupungin asuntotuotantotavoitteet täyttyivät.

asuntojen tarve

14.2.2025

Väestönkasvu ja kaupungistuminen pitävät asuntojen tarpeen suurena

Uusia asuntoja tarvitaan jopa yli 35 000 vuosittain parin seuraavan vuosikymmenen aikana. Maahanmuuton vauhdittama väestönkasvu ja sitä seuraava asuntotarve keskittyvät voimakkaasti kasvaville kaupunkiseuduille. Vilkkainta kasvua ennakoidaan Helsingin ja Tampereen seuduille.

Helsingin asuntotuotanto

7.3.2025

Helsingin asuntotuotanto laski huomattavasti viime vuonna

Nopea korkojen ja rakennuskustannusten nousu sekä voimakas inflaatio ovat hidastaneet niin rakentamisen kuin asuntomarkkinoiden kehitystä pääkaupungissa. Eniten asuntoja valmistui viime vuonna Kalasatamaan ja Pohjois-Pasilaan.

asuntosijoittajien ostoaikeet

29.10.2024

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku jatkui heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku jatkui vuoden kolmannella neljänneksellä, kertoo Tilastokeskus. Hinnat laskivat erityisesti pienissä asunnoissa. Asuntoja kuitenkin myytiin heinä-syyskuussa kiinteistönvälittäjien kautta 20 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti