KIRA-digi-kokeiluhankehaku sai lähes 50 innovaattoria liikkeelle

Ensimmäinen KIRA-digi-kokeiluhankkeiden hakukierros päättyi 24.11.2016. Hakemuksia tuli 49 kappaletta, jotka kilpailevat 80 000 euron rahoitussummasta. Hakemukset käsitellään KIRA-digi-hankkeen ohjausryhmässä ja arviointiryhmässä. Ohjausryhmä tekee lopulliset päätökset ja rahoitettavat kokeiluhankkeet valitaan 9.12.2016. Yhteinen aloitustilaisuus valittujen kokeiluhankkeiden toteuttajille järjestetään 20.12.2016.

Seuraava hakukierros aukeaa tammikuun alussa ja on auki kuukauden. Hakukierroksia tulee tämän jälkeen vielä neljä vuosien 2017-2018 aikana. Kokeiluhankkeet voivat saada enimmillään 40 % tukea eli omarahoitusosuus on vähintään 60 %. KIRA-digi-hanke rahoittaa kokeiluja yhteensä 4,4 miljoonalla eurolla vuosina 2016-2018. Hanketta toteuttavat yhdessä Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi, kunnat ja ministeriöt.

KIRA-digi-kokeiluhankkeilla vauhditetaan kiinteistö- ja rakentamisalan muutosta ja luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Kokeiluhankkeita mahdollisimman laajalla skaalalla

Kokeilijoita voivat olla sekä yritykset että yhteisöt. Kokeiluohjelman soveltamisala on rakennettu ympäristö ja rakentaminen, muun muassa suunnittelu, kaavoitus, lupaprosessit, rakentaminen, rakennusperintö, talotekniset järjestelmät, kiinteistönpito, kiinteistöliiketoiminta ja isännöinti, liitokset infraan ja energiatehokkuuteen sekä palvelutuottajat.

Kokeiluhankkeiden teemoja ovat:

  1. Tieto: Tiedon avaamiseen, tarjoamiseen, jalostamiseen tai hyödyntämiseen liittyvät elinkaarenaikaiset uudet mahdollisuudet ja esteiden poistaminen esimerkiksi linkitetyn datan tai datan avaamisen kautta.
  2. Palvelut: Asiakasarvon lisääminen ja prosessien virtaviivaistaminen alan ekosysteemissä uusien ja olemassa olevien digitaalisten palvelujen avulla.
  3. Vakiointi: Yhteentoimivien standardien, tietomallien, sanaston, nimikkeistön tai tehtäväluetteloiden tarjoamat elinkaarenaikaiset mahdollisuudet esimerkiksi prosessien, menettelyiden, palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä.
  4. Asioiden/Esineiden Internet: Kokeiluissa yhdistetään esimerkiksi elinkaarivaiheita, laitteita, liikkumista, tietolähteitä ja virtuaalimaailmaa sekä palveluratkaisuja uudella tavalla.
  5. Toimintamalli: Kokeilut ravistelevat elinkaarenaikaisia toimintamalleja ja etsivät uusia ratkaisuja ja käytäntöjä digiajan mahdollistamilla keinoilla ja periaatteilla.

Hakujulistus, yksityiskohtainen tukiohjelma sekä hakulomakkeet löytyvät sivulta kiradigi.fi.

Kesällä 2016 alkanut KIRA-digi-hanke on osa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta. KIRA-digi hanke kestää vuoden 2018 loppuun. Kiinteistö-ja rakentamisala on ensimmäinen toimiala, jolla alan toimijat ja keskeiset viranomaiset kirittävät yhdessä koko toimialan digitalisaatiota. Hankkeessa ovat mukana KIRA-foorumin neljätoista yhteisöä: Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL ry, Kiinteistötyönantajat ry, Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry, Rakennusteollisuus RT ry, Rakennustietosäätiö RTS, RAKLI ry, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen Isännöintiliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Talotekniikkateollisuus ry.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

liikunnallisten apuvälineiden

11.1.2023

Missä sähkömopoa voi säilyttää?

Yhdenvertaisuuslain mukaan taloyhtiön tulisi tarjota mahdollisuus liikunnallisten apuvälineiden säilytykseen ja lataukseen yhtiön varastotiloissa. Mikäli säilytystila on määritelty paloturvallisuuden kannalta turvattomaksi, taloyhtiö ei voi sallia apuvälineiden latausta.

asuntomessut Molok

26.5.2023

Kaupallinen yhteistyö

Loviisan asuntomessuilla eri talotyyppien Molok-jätepisteitä

Vuoden 2023 Asuntomessut Loviisassa tarjoavat monentyyppistä nähtävää eri asumismuodoista kiinnostuneille. Asuntomessualueelta löytyy myös kattaus Molok Oy:n tarjoamia jätteenkeräysratkaisuja eri asumismuodoille.

Molok

pyörävarasto

8.11.2023

Onko taloyhtiön pyörävarasto tarpeeksi tilava?

Polkupyörien säilytys koetaan ongelmalliseksi suuressa osassa taloyhtiöitä. Vain harvassa taloyhtiössä on riittävästi pyörien säilytykseen sopivaa tilaa. Oman haasteensa tuovat nopeasti yleistyneet sähköpyörät, -skuutit ja -skootterit.

toimiva polkupyörävarasto

2.6.2023

Millainen on toimiva polkupyörävarasto?

Taloyhtiön koon mukaan mitoitettu, käytännöllisesti toteutettu ja asukkaiden kannalta hyvin toimiva polkupyörävarasto on harvinaisuus. Oululaisesta As Oy Oulun Lyhdystä sellainen löytyy. Pyörävarastoon voi saada lisää tilaa hävittämällä hylätyt pyörät.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti