
Taloyhtiöpäättäjät huolissaan energiakustannusten noususta
Energian hinnannousu huolestuttaa taloyhtiöpäättäjiä. Energiaa kuluu erityisesti lämmitykseen ja lämpimään käyttöveteen. Suuri osa taloyhtiöistä onkin alkanut miettiä energiansäästötoimia.
Kiinteistönvälittäjät ovat huolissaan asuntorahoituksen tilanteesta, selviää Suomen Kiinteistönvälittäjien ylimääräisestä markkinakatsauksesta. Järjestön mukaan asuntojen ostohalukkuus on selvästi noussut, mutta samaan aikaan pankkien rahoitus, kuten lainananto ja vakuusarvojen tasot, ovat laskeneet voimakkaasti.
Katsauksen mukaan asuntojen hinnat eivät ole enää laskeneet, mutta pankkien varovaisuus näkyy asuntokauppojen määrissä. Noin puolet jäsenkyselyyn vastanneista kertoi, ettei pankkia enää kiinnosta palvella asuntokaupassa omaa asuntoa ostavaa asiakastaan, mikäli tämä ei ole nostamassa lainaa.
– Pankkiryhmien välillä on eroja, mutta tällainen palveluhaluttomuus on todella yllättävää. Kun kohta markkina alkaa normalisoitua, miten silloin asiakkaat valitsevat pankkinsa? Toivomme, että pankeissa herätään tähän tilanteeseen eikä unohdeta asiakasta, toteaa järjestön toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Asuntokaupassa on markkinakatsauksen mukaan elokuussa nähty selvä elpyminen heinäkuun jälkeen. Kiinteistönvälittäjien jäsenyritykset myivät heinäkuussa noin 2 000 asuntoa ja kiinteistöä, joka oli noin 20 prosenttia alle viime vuoden vastaavien lukujen.
– Ihmiset pitivät kesälomaa ja nyt on palattu normaaliin arkeen. Inflaation lasku alkaa näkyä ostohalukkuudessa. Kun korot alkavat ennusteiden mukaan laskea, asuntokaupan odotetaan elpyvän selvästi tulevina kuukausina, ellei Suomen taloudessa tai politiikassa tule yllättäviä käänteitä, Mannerberg sanoo.
Vuokra-asuntomarkkinoilla on kyselyn mukaan havaittavissa selkeä piristyminen. Alueelliset erot vuokra-asuntojen kysynnässä ovat kuitenkin merkittäviä, ja jopa pääkaupunkiseudun sisällä on vielä ylitarjontaa paikoin erityisesti pienistä asunnoista.
Suuret perheasunnot ovat kysytyimpiä. Erityisesti rivitaloja ja kerrostalokolmioita ja näitä isompia asuntoja kysytään eniten. Kaksioiden kysyntä on noussut. Yksiöiden kysyntää on eniten muualla kuin Uudellamaalla ja erityisesti pohjoisessa ja Kaakkois- sekä Itä-Suomi-akselilla.
Opiskelijoiden ja perheiden lisäksi vuokra-asuntomarkkinoilla on näkynyt enenevässä määrin ukrainalaisia, jotka ovat sijoittuneet työelämään monilla paikkakunnilla.
Mannerbergin mukaan vuokra-asuntojen kysyntä ei ole vielä lisännyt ostettavien sijoitusasuntojen kysyntää. Toisaalta sijoitusasuntojen myyntitoimeksiannotkaan eivät enää näytä lisääntyvän.
Energian hinnannousu huolestuttaa taloyhtiöpäättäjiä. Energiaa kuluu erityisesti lämmitykseen ja lämpimään käyttöveteen. Suuri osa taloyhtiöistä onkin alkanut miettiä energiansäästötoimia.
Asuntojen hintojen odotetaan laskevan alkuvuonna viidellä prosentilla viime vuoden loppuun nähden, käy ilmi SKVL:n asuntomarkkinaennusteesta. Vuokra-asuntojen suhteen ei odoteta merkittäviä muutoksia. Myyjien kannattaa nyt olla tarkkana hintapyyntöjen kanssa.
Vihreiden Maria Ohisalon vastaukset Kiinteistölehden eduskuntavaalikyselyyn.
Tuore hallitusohjelma saa kiitosta taloyhtiöiden etua ajavalta Suomen Kiinteistöliitolta. Hallitusohjelma sitoutuu edistämään taloyhtiöiden toimintaympäristöä monella tapaa. Liitto on kuitenkin huolissaan asuinrakennusten korjaustarpeen unohtamisesta.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään