Kiinteistöliitto: Taloyhtiöiden kustannuspaineet jatkuvat

kustannusten kasvu

Kiinteistöliitto kehottaa taloyhtiöitä varautumaan kustannusten kasvuun myös ensi vuonna. Osa taloyhtiöistä laatii parhaillaan vuoden 2024 talousarviota, jossa on syytä huomioida esimerkiksi kaukolämpömenojen kasvu ja valtion avustusten väheneminen.

Talousarvio laaditaan toteutuneiden kulujen pohjalta, mutta moni kuluerä saattaa ensi vuonna edelleen kasvaa. Esimerkiksi kaukolämmön hintoihin on tullut kuluvana vuonna paljon korotuksia, ja sen keskikustannus nousi Kiinteistöliiton Indeksitalovertailun perusteella 9,4 prosenttia vuodesta 2022.

– Ensi vuoden hinnat eivät ole vielä tiedossa, mutta tilannetta on seurattava tarkasti. Kuluva vuosi on ollut lämmin, joten ensi vuoden budjetissa pitää varautua edellisvuotta suurempaan energiatarpeeseen ja lämmityskulujen kasvuun, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Kerrostalojen vesimaksut nousivat kuluvana vuonna Indeksitalo 2023 -selvityksen mukaan keskimäärin 4,2 prosenttia. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn taloyhtiöille myöntämät avustukset vähenevät ensi vuonna, mutta tarkkaa tietoa näistä on saatavilla vasta tammikuussa.

Kiinteistöveron korotus kasvattaa kustannuksia

Kiinteistöverotuksessa maapohjan veroprosentteihin on ensi vuonna tulossa iso korotus, ja rakennuskustannusindeksiin sidottu rakennuksen verotusarvo noussee samaan aikaan 2,1 prosenttia.

Jos taloyhtiö sijaitsee vuokratontilla, jonka vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin, vuokrakustannuksiin on varattava tarkistuskuukaudesta riippuen peräti viidestä kuuteen prosenttia lisää.

Kasvavien kustannusten vuoksi taloyhtiöiden on tavallistakin tärkeämpää huolehtia omasta taloudestaan niin, että niillä on maksuvalmius ja reagointikyky kunnossa äkillisten rahantarpeiden varalta.

– Taloyhtiön kassassa tulisi jatkuvasti olla vähintään kolmen tai neljän kuukauden vastikkeita vastaavat varat. Lisäksi taloyhtiöissä on hyvä keskustella mahdollisuudesta antaa hallitukselle valtuudet tarvittaessa kerätä esimerkiksi kaksi ylimääräistä vastiketta ilman uuden yhtiökokouksen järjestämistä, Järvinen neuvoo.

Taloyhtiön talousarvio-ohje vuodelle 2024 löytyy Kiinteistöliiton jäsensivuilta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

taloyhtiöiden verkostotoiminta

24.1.2025

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan valmistui opas

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan on valmistunut uusi opas, joka pohjautuu Espoon Matinkylästä saatuihin kokemuksiin. Alueellisen energiayhteistyön toimintamallin oppaassa kuvataan taloyhtiöiden yhteistyön hyötyjä eri osapuolille. Verkostoon osallistui hankkeen aikana yli 60 taloyhtiötä.

20.8.2025

Mitä taloyhtiöiden tulee tietää uudesta rakentamislaista?

Uudistetun rakentamislain tavoitteena on sujuvoittaa lupaprosesseja, mutta käytännön vaikutukset voivat vaihdella kunnittain. Taloyhtiöiden on hyvä selvittää ajoissa, mitä vaatimuksia omalle hankkeelle muuttuneessa tilanteessa asetetaan.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti