Kansainvälisessä FinnBuildissä yrityksiä 15 eri maasta

Ensi viikolla järjestettävä rakennus- ja talotekniikka-alan suurtapahtuma FinnBuild kokoaa yhteen koko rakennusalan. Kotimaisten alan toimijoiden lisäksi tapahtumassa on yli 50 ulkomaista yritystä, ja omat maa-alueet muun muassa Liettualle ja Latvialle. FinnBuild järjestetään Messukeskuksessa, Helsingissä 12.–14.10.2016.

Syksyn FinnBuild on edeltäjiään kansainvälisempi. Mukana on yli 450 yritystä, joista yli 50 ulkomailta. Ulkomaisia yrityksiä löytyy kaikista eri tuoteryhmistä ja kaikilta FinnBuildin teema-alueilta. Maista ovat edustettuina muun muassa Englanti, Ukraina, Ruotsi, Venäjä, Puola, Alankomaat, Liettua, Latvia, Irlanti, Unkari, Saksa, Ranska, Viro, Tanska ja Kiina.

Wood Town – asiaa puurakentamisesta

Puurakentamisen omalle teema-alueelle, Wood Towniin, on keskittynyt yli 20 puualan yritystä sekä Suomesta että ulkomailta. Kansainväliset vierailijaryhmät ja puheenvuorot tuovat kuulumisia puurakentamisen trendeistä myös maailmalta. Suurista puualan toimijoista ovat mukana muun muassa Stora Enso Wood Products, Puumerkki, Koskisen Oy, Kyyjärven Saha, Metsä Group, Kaskipuu ja PRT Pro. Uutta puurakentamisen osaamista testataan puualueen tuntumassa SPAN-puusiltakilpailussa, joka järjestetään yhteistyössä Suomen Rakennusinsinöörien liiton RIL ry:n sekä Rakennusinsinöörit-ja arkkitehdit RIA ry:n kanssa.

Puurakentamisen erityisosaamista Kuhmosta

Woodpoliksen organisoima Kuhmon puutuoteklusterin yhteisosasto on näyttävästi esillä FinnBuildissä. Mukana ovat Kuhmon kaupungin Woodpolis, Kuhmon AA-Puu Oy, Oy Timber Frame Ltd sekä Timber Bros Oy puurakenteiden suunnitteluun erikoistuneella hsbcad-ohjelmistolla. Elementti Sampo Oy tuo osastolle täysikokoisen CLT-tilaelementin ja Oy Crosslam Kuhmo Ltd esittelee CLT-levyn käyttömahdollisuuksia puurakentamisessa. Yhteisosastolla esitellään myös modernia ja perinteistä hirsirakentamista sekä höylättyjä ja pintakäsiteltyjä puutuotteita. Timber Bros Oy:n erikoisosaamiseen kuuluvat erityisesti CLT-rakenteiden suunnittelu sekä modernin puutuotearvoketjun tuntemus suunnittelusta tuotantoon.

”Edellisillä messuilla esillä ollut Paracity-kuutio herätti niin paljon kiinnostusta kuhmolaista puurakentamista kohtaan, että tällä kertaa päätimme lähteä isommalla joukolla liikenteeseen”, toteaa projektipäällikkö Tapani Kiiskinen Kuhmon Woodpolikselta. ”Haluamme nostaa messuilla esiin Kuhmon puurakentamisen erikoisosaamista. Alueellamme toimii muun muassa Suomen ensimmäinen CLT-tehdas, moderni CLT-rakentamiseen perustuva tilaelementtitehdas sekä hirsitalotehdas.”

Woodpoliksen yhteisosastolla esitetään joka päivä tasatunnein pieniä tietoiskuja yritysten osaamisalueisiin liittyen. Tarkemmat sisällöt tietoiskuille ja aikataulu julkistetaan Woodpoliksen verkkosivuilla. Yhteisalueelle tulee näyttäviä erikoispuurakenteita, esimerkiksi sisäänkäyntiportit, joiden erikoisarkkitehtuurista vastaa Geometria ja tuotannosta Woodpolis.

Katso kaikki näytteilleasettajat ja ohjelma: www.finnbuild.fi.

FinnBuild -tapahtumakokonaisuus järjestetään joka toinen vuosi. Vuonna 2014 tapahtumassa messuilla vieraili lähes 25 000 kävijää. FinnBuild on alan suurin tapahtuma Suomessa niin osallistuvien yritysten ja kävijöiden lukumäärällä sekä näyttelypinta-alalla mitattuna.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.4.2026

Kuntotarkastus kertoo, tarvitseeko valesokkeli korjausta

Valesokkeli on riskirakenne, joka voi altistaa talon kosteusvauriolle. Sen kunto kannattaa selvittää, vaikkei ongelmia olisikaan havaittu. Vaurioituneen rakenteen korjaaminen tekee talosta terveellisemmän ja kohentaa sen arvoa.

22.5.2026

Venäjältä voidaan saada vastikkeita poikkeusluvalla

EU:n pakotelistalle joutuneiden ulkomaalaisosakkaiden vastikerästeihin voi saada helpotusta ulkoministeriölle lähetettävän poikkeuslupahakemuksen kautta. Haasteena tosin on, että pakotelistatun tulisi osallistua hakemuksen lähettämiseen ja olla valmis maksamaan kertyneet rästit.

22.4.2026

Isännöinnin auktorisointi uudistui: ISA vaihtuu Arviin

Isännöintiliitto julkisti maaliskuussa lakkautetun ISA-järjestelmän tilalle uuden isännöinnin sertifiointijärjestelmän, Arvin. Isännöintiyritysten vanhat ISA-todistukset pysyvät edelleen voimassa, mutta uudet auktorisoinnit tehdään Arvi-järjestelmällä.

8.8.2025

Torju rotat: Kerää pudonneet omenat pois maasta

Maahan pudonneet omenat ja muut hedelmät tulee kerätä säännöllisesti pois maasta, muistuttaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Kerääminen pitää pihan siistinä ja haittaeläimet loitolla.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti