Kannustinpäätöksestä ratkaisu rapistuviin kylpyhuoneisiin?

Artikkeleita pystyy kuuntelemaan ainoastaan kirjautuneena

Yhtiön osallistuminen osakasremonttien kustannuksiin voi houkutella osakkaita saneeraamaan kylpyhuoneita oma-aloitteisesti, jolloin koko yhtiö hyötyy. Kannustinpäätös on yhtiön strateginen panostus kiinteistönpitoon.

Vaikka osakkaalla on lain mukaan velvollisuus hoitaa huoneistoaan huolellisesti ja pitää kunnossa sen sisäosat, yhtiö ei voi pakottaa osakasta laajempiin remontteihin. Yhtiö ei voi velvoittaa osakasta saneeraamaan esimerkiksi kylpyhuonetta, sillä vastuu rajoittuu sisäosien kunnossapitoon, kuten silikonisaumojen säännölliseen vaihtamiseen.

Jos yhtiössä ei ole tehty niin sanottua kannustinpäätöstä osakkaan remontointikustannuksiin osallistumiseksi, osakas vastaa kaikista remontista aiheutuvista kuluista. Tämä tarkoittaa sitä, että kylpyhuoneensa uusiva osakas joutuu maksamaan koko remontin valvontakuluineen ja mahdollisine haitta-aineselvityksineen, vaikka remontissa uusittaisiin samalla yhtiön vastuulle kuuluva vedeneristys. Kannustinpäätös voi siis vaikuttaa osakkaiden remonttimotivaatioon merkittävästi, koska sillä kevennetään osakkaan maksutaakkaa lakisääteisestä.

Artikkeli on tilaajille

Haluatko lukea koko artikkelin?

Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä

Susanna-Maria Aarnivuo

Kirjoittaja on Suomen Vuokranantajien juristi.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

oikeudenkäynti

21.11.2024

Taloyhtiön oikeudenkäynti ei ole riskitöntä

Taloyhtiö saattaa joskus päätyä oikeuteen esimerkiksi urakoitsijan tai osakkaan kanssa syntyneen riidan seurauksena. Ennen oikeustoimiin ryhtymistä on kuitenkin syytä harkita vaihtoehtoisia ratkaisuja ja oikeudenkäynnin riskejä, sillä lopputulosta on vaikea ennustaa.

Tilaajille

as oy Espoon Noropuisto

19.9.2024

As Oy Espoon Noropuisto pysyy kaukolämmössä

Monissa taloyhtiöissä siirrytään maalämpöön ja muihin ympäristöystävällisiin lämmitysmuotoihin. As Oy Espoon Noropuistokin selvitti perusteellisesti lämmitystavan vaihtamista, mutta päätti lopulta pysyä kaukolämmössä. Lämmitystavan vaihto ei olisi tällä kustannustasolla ollut järkevää.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Picote Open House

25.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Picote Open House – vuosittainen viemärisaneeraustapahtuma

Vuosittainen Picote Groupin Open House -tapahtuma Porvoossa on vakiinnuttanut asemansa viemärisaneerauksen tärkeimpien innovaatioiden ja asiantuntijuuden esittelypaikkana. Viime viikolla Porvoossa järjestetty tapahtuma keräsi jälleen yhteen alan asiantuntijoita 21 maasta ympäri maailman.

Picote

vesilaskutus

10.12.2024

Kaupallinen yhteistyö

Tehokkuutta ja tarkkuutta kiinteistöjen vedenhallintaan

Tiedätkö, paljonko kiinteistöissäsi kulutetaan vettä? Smartvattenin palveluiden avulla kiinteistöjen vedenkulutuksen mittaaminen ja asukkaiden vesilaskutus hoituvat moderneilla työkaluilla, jotka auttavat optimoimaan vedenkulutusta ja säästämään kustannuksissa.

Smartvatten