Sivu 296

28.3.2019

Asuntosijoittajan kannattaa huomioida joukkoliikenteen vyöhykemuutos pääkaupunkiseudulla

Myyrmäen ja Martinlaakson kiinnostavuus verrattuna Herttoniemeen kasvaa merkittävästi asuntosijoittajien silmissä. Vantaatakin suurempi hyötyjä on Espoo, jonka metro- ja juna-asemien seutujen kiinnostavuus kasvaa entisestään Ymmerstaa myöten. Toisaalta Espoon keskuksen ja Kivenlahden suhteellinen asema heikkenee.

28.3.2019

Maahanmuuttajille suunnattu opastusvideo kertoo roskien oikean paikan viidellä kielellä

Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa pääkaupunkiseudulla nopeasti. Vieraskielisten osuus Espoossa ja Helsingissä on nyt noin 13,5 prosenttia ja Vantaalla 14,4 prosenttia. Tätä kasvavaa väestöä varten HSY ja Heka ovat toteuttaneet opastusvideon jätteiden lajittelusta ja viemärietiketistä.

27.3.2019

Kannattaako asua vuokralla vai ostaa oma asunto? VertaaEnsin.fi selvitti asiaa kaupunkikohtaisesti

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että asunnon omistaminen on aina järkevää taloudellisesti, mutta onko tämä  totta? Rahoituspalveluiden vertailusivusto VertaaEnsin.fi:n tekemän analyysin perusteella vuokra-asuminen on useassa Suomen kaupungissa edullisempaa kuin omistaminen, ainakin kuukausitasolla tarkasteltuna. Traditionaalinen tapa kerryttää varallisuutta on ollut omistusasuminen.

27.3.2019

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuodentakaisesta

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin marras-tammikuun aikana 14,9 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin. Lupia kertyi yhteensä 7,5 miljoonaa kuutiometriä. Rakennuslupien kuutiomäärät vähenivät kaikissa rakennustyypeissä paitsi julkisissa palvelurakennuksissa.

27.3.2019

Tutkimus: Suomalaiset tyrmäävät ilmastoitsekkyyden

Suomalaiset eivät halua tarttua vapaamatkustajan rooliin kansainvälisessä ilmastotaistelussa. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia kansalaisista torjuu väitteen, jonka mukaan Suomen on turha vähentää päästöjä, koska suomalaisten osuus maailman väestöstä ja päästöistä on pieni. Halu ilmastovastuun kantamiseen yhdistää kansaa iästä, asuinpaikasta ja puoluekannasta riippumatta – merkittävimpänä poikkeuksena perussuomalaisten kannattajat.

26.3.2019

HSY:n Nouto-Sortti noutaa tarpeettomat tavarat

Nouto-Sortti on maksullinen huonekalujen ja muiden isojen esineiden noutopalvelu. Sen avulla pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen asukkaat saavat helposti kierrätykseen esimerkiksi tarpeettoman jääkaapin, hellan tai sohvan. Nouto-Sortin voi tilata nyt kätevästi uudesta verkkopalvelusta, joka laskee noudon hinnan (60-120 euroa) automaattisesti valittujen esineiden perusteella.

25.3.2019

Kiinteistöliitto Lounais-Suomi hakee aluepäällikköä

Vastaat Kiinteistöliiton jäsenpalvelujen järjestämisestä Satakunnassa ja Varsinais-Suomen alueella. Olemme uudistamassa omaa palveluorganisaatiotamme ja samalla yhdistämme Satakunnassa kahden itsenäisenä säilyvän paikallisyhdistyksen toiminnanjohtajan tehtävät. Porissa ja Raumalla toimit kummankin paikallisyhdistyksen hallitusten alaisuudessa, sekä kokouksissa esittelijänä ja sihteerinä.

22.3.2019

Koro-Kanerva jyrähtää: ”Kojamon mainos kuvastaa alan vanhoja helmasyntejä”

Viime päivinä vuokramarkkinoilla kuhinaa on herättänyt valtakunnan yhden isoimman vuokranantajayrityksen radiomainossarja. Mainoksissa painajaismainen pienvuokranantaja utelee yksityisasioita asunnonhakijoilta, marssii vuokra-asuntoon sisään asiasta sopimatta ja kohtelee vuokralaista kaikin puolin huonosti. Mainoksen mukaan isolla vuokranantajalla asukas on turvassa.

21.3.2019

Muovipakkausten määrä kotien sekajätteessä vähentynyt yli 30 prosenttia

Muovipakkausten määrä sekajätteessä on vähentynyt selvästi viime vuosina. Muissa jätelajeissa ei ole merkittävää muutosta. Sekajätteen kokonaismäärä on sen sijaan vähentynyt.

20.3.2019

Pääomatuloveroprosentin korottaminen ei kasvattaisi verotuloja 

Vaalikeskusteluissa pääomaveroprosentin nostoa pidetään helppona tapana rahoittaa vaalilupauksia. Vaikka veronkorotuksia on helppo lupailla, keinona ne eivät automaattisesti toimi. Pääomaveron nosto ei välttämättä nosta kokonaisverokertymää.

19.3.2019

Osallistu koulutukseen: Vastuunjako taloyhtiössä uuden vastuunjakotaulukon mukaan – mikä muuttuu?

Kiinteistöalan Koulutuskeskus järjestää koulutusiltapäivän aiheesta Taloyhtiön vastuunjakotaulukko 2019 – kunnossapitovastuut ja muutostyöt keskiviikkona 27.3. Koulutukseen voi osallistua paikanpäällä Kiinkossa tai webinaarin kautta. Koulutuksessa käydään läpi vastuunjakoa taloyhtiössä uuden vastuunjakotaulukon mukaan – mikä muuttuu seuraavien aihepiirien kautta: vastuunjaon periaatteet teknisen kehityksen vaikutukset vastuunjakoon rakenteet osat laitteet ajan ilmiöt – asumisen tapoja?

19.3.2019

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 2,6 prosenttia

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 2,6 prosenttia vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä vuoden 2017 vastaavasta ajanjaksosta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidon kustannusindeksistä 2015=100. Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin 2015=100 vuosimuutokset neljännesvuosittain, % Kiinteistön ylläpidon kulueristä eniten kasvoivat sähkökustannukset, 7,6 prosenttia.