Sivu 288

10.5.2019

Digi vauhdittamaan rakennusjätteen kierrättämistä

Tuoreen selvityksen mukaan digitaalisten järjestelmien käyttö vauhdittaisi merkittävästi rakennus- ja purkujätteen hyödyntämistä, kertoo ympäristöministeriö. Tietokannat auttaisivat purkajaa löytämään jätteelle hyödyntäjän nykyistä helpommin sekä toisaalta ennakoimaan, koska, missä ja millaista jätettä markkinoille on tulossa. Talonrakentamisen jätteitä syntyi Suomessa vuonna 2016 kaikkiaan 1,4 miljoonaa tonnia, josta hyödynnettiin noin 60 %.

10.5.2019

Fastighetstidningen: Digiratkaisut keskiöön

Kiinteistöala on monessa asiassa päässyt digitalisoinnissa pitemmälle kuin yleisesti uskotaankaan. Nyt täytyisi keskustella siitä, miten me käsittelemme digitalisaatiota. Näin sanoo Fastighetstidningenin verkkolehdessä Fastighetsägarna Servicen digipäällikkö (chief digital officer) Christoffer Börjesson.

10.5.2019

Kotikaupunkina Helsinki -raportti: asuntorakentaminen ennätyksellistä

Helsingin asuntorakentaminen oli vuoden vaihteessa 2018–2019 ennätyksellä tasolla. Samanaikaisesti oli rakenteilla jopa 10 000 asuntoa, kertoo Kotikaupunkina Helsinki -ohjelman raportti. Vuotta aikaisemmin oltiin noin 7 000 asunnon tasolla.

9.5.2019

Asuntojen vuokratason nousu prosentin luokkaa

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko maassa 0,9 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Suurinta nousu oli Turussa ja Vantaalla. Helsingissä vuokrat nousivat 1,0, Turussa 1,4 sekä Vantaalla, Tampereella ja Kuopiossa 1,1 prosenttia.

9.5.2019

Tampereelle tulee aurinkosähkövoimalla toimiva asuinalue

Tampereelle on kehitteillä uusi asuinalue, joka saa energiansa taloyhtiöitä varten Tampereen Teiskoon rakennettavasta aurinkosähkövoimalasta. Asiasta kertoo Tekniikka & Talous -verkkolehti. Koivistonkylään alkaa nousta vuoden 2019 aikana Ilokkaanpuiston asuma-alue. Energian etätuotantoon perustuva konsepti on uusi Suomessa ja koko Euroopassa.

9.5.2019

Tilastokeskus uudisti vuokratilastonsa

Tilastokeskus on uudistanut asuntojen vuokrat -tilastoa koskevan aineistonsa keruun. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokratason nousu on uudistetun aineiston perusteella ollut aiemmin havaittua maltillisempaa. Uudistetussa tilastossa käytetään Kansaneläkelaitoksen asumistukirekisteriä sekä vuokrataloyhtiöiden vuokra-asuntotietoja.

9.5.2019

Eurooppa-päivänä voi liputtaa EU-lipulla

Töölöläinen taloyhtiö liputti tänään Eurooppa-päivänä 9.5.2019 yhtenä harvoista EU-lipulla, kertoo Verkkouutiset. Varsinaisia EU-liputuspäiviä ei Suomessa ole, mutta sisäministeriön mukaan unioniin liittyvinä liputuspäivinä on perusteltua liputtaa myös EU-lipulla. Eurooppa-päivä on vakiintunut (ei siis virallinen) liputuspäivä.

8.5.2019

Kehä I:n uusi tunneli tuo asuntoja Keilaniemeen

Kehä I:n liikenteen siirtyminen maan alle mahdollistaa asuntorakentamisen Espoon Keilaniemeen, kertoo Helsingin Sanomat. Lähes puoli kilometriä pitkän tunnelin myötä alueelle saadaan puistoaluetta ja myöhemmin myös paljon asuntoja. Kehä I:n ja Keilaniementien väliselle alueelle laadittu asemakaava sisältää neljän korkean asuinkerrostalon kokonaisuuden.

8.5.2019

Vuokranantajat: Tonnin vuokratulovähennys tukisi asuntosijoittamista

Eri sijoitusmuotojen verokohtelu vaihtelee Suomessa merkittävästi, kertoo Deloitte Oy:n Suomen Vuokranantajille tekemä selvitys. Käytännössä verotus kannustaa sijoittamaan pikemmin metsään kuin asuntomarkkinoille. Kaupungistuvassa Suomessa tämä on kestämätön linjaus.

8.5.2019

Sähköpyörien akkujen lataaminen herättää kysymyksiä asukkaissa

Pyöräilykauden alettua on selvästi voinut huomata sähköpyörien ja muiden sähköisten kulkuvälineiden yleistymisen kevyessä liikenteessä, kertoo Seinäjoen Sanomat. Samalla ovat myös muiden sähköisten kulkuvälineiden lataamiseen liittyvät kysymykset lisääntyneet Kiinteistöliitto Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan neuvonnassa. Taloyhtiön pyörävarastossa on yleensä yksi tai kaksi pistorasiaa, joista sähkökäyttöisiä kaksipyöräisiä voisi ladata.

8.5.2019

Asuntokaupoilla voi törmätä asuntoon lähivuosina purettavassa talossa

Asuntokaupoilla voi törmätä myynnissä olevaan asuntoon talossa, joka on tarkoitus purkaa lähivuosina. Kun taloyhtiössä harkitaan vanhan purkamista ja uuden rakentamista tilalle, taloyhtiön myynnissä olevien asuntojen käyvän hinnan määritys on vaikeaa, kertoo Tekniikka & Talous. Kiinteistöliiton päälakimiehen Jenni Huplin mukaan purettavan asunnon ostajan on tehtävä samaa normaalia harkintaa asuntokaupasta kuin muutenkin asuntokaupoilla.

7.5.2019

Neljäsosa taloyhtiöistä kaavailee sähköautojen latauspisteitä

Suomen Kiinteistöliiton tuoreen korjausrakentamisbarometrin mukaan 24 prosentissa taloyhtiöistä toteutetaan sähköautojen latauspisteitä seuraavan viiden vuoden aikana. Vuoden 2019 aikana kolme prosenttia kerrostaloyhtiöistä ja kaksi prosenttia rivitaloyhtiöistä aikoo toteuttaa latauspisteitä. Latauspisteiden toteuttamista aikovien taloyhtiöiden määrä on kasvanut 5 prosenttiyksikköä vuoden 2017 syksyllä toteutetun korjausrakentamisbarometrin 19 prosentista.