Malmin lentokentän ensimmäisen asuinalueen Nallenrinteen asemakaava päätöksentekoon

Malmin lentokentän alueen ensimmäisen asuinalueen Nallenrinteen asemakaavaehdotus on valmistunut. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asemakaavamuutosta kokouksessaan 4.6.2019.

Nallenrinne sijaitsee Malmin lentokentän alueen eteläosassa Tattariharjuntien varrella. Alueelle suunnitellaan asuntoja noin 2800 asukkaalle, lähipalveluja sekä päiväkotia. Alueen pohjoisosan puisto muodostaa osan koko lentokenttäaluetta yhdistävästä puistoverkostosta.

Suunnittelun tavoitteena on monimuotoinen ja elävä, urbaani, hyviin julkisen liikenteen yhteyksiin tukeutuva alue. Alkuvaiheessa asukkaat käyttävät Tattariharjuntien busseja. Alueelle on suunniteltu kahta pikaraitiotietä. Ensimmäisenä suunnitteluun tulee Viikki-Malmi-raitiotie Helsingin keskustasta. Myöhemmin tulevaisuudessa rakennetaan myös kehämäinen Jokeri 2-raitiotie.

Alueen kaavallinen ratkaisu perustuu suuriin kortteleihin, jotka sisäpihojen puolella jakaantuvat pienimuotoisiksi pihatiloiksi. Tavoitteena on rakentaa alueelle mittakaavaltaan vaihtelevaa, monipuolista ja laadukasta asumista. Suurimittakaavaisin rakentaminen sijoittuu suurimpien katujen, Tattariharjuntien ja Ilmasillantien varrelle.

Suunnitelma pyrkii monin tavoin liittymään alueen paikkaan ja historiaan. Alueen läpi kulkee historiallinen Suuren Rantatien eli Kuninkaantien linjaus, joka johti aikoinaan Turusta Viipuriin. Tien linjaus säilytetään ja se muodostaa Nallenrinteen keskeisen jalankulun ja pyöräilyn yhteyden. Reitti on nimetty Vanhaksi Viipurin maantieksi. Myös Nallenrinteen alueella oleva Rauhamäki-niminen vanha talo säilytetään ja sen pihapiiri jää elämään Rauhamäenpuistona asuinkerrostalojen korttelialueen keskellä.

Alueen katuverkosta suunnitellaan jatkuva niin, että alueen kadut ja kulkureitit kohtaavat keskeisellä Nallenrinteenaukiolla. Tulevan Malmin lentokentän alueen pääkadun, Neljännen kiitotien päätteeksi sijoitetaan maamerkkirakennus.

Alueen kolme pysäköintitaloa suunnitellaan toiminnallisesti sekoittuneiksi hybridirakennuksiksi eli niihin on suunniteltu sijoittuvan myös päivittäistavarakauppa sekä muita palveluja ja liiketilaa.

Mikäli lautakunta hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen, se tulee julkisesti nähtäville muistutuksia ja lausuntoja varten todennäköisesti kesällä. Kaavasuunnitelmaa kehitetään syksyn aikana saadun palautteen pohjalta.

Malmin lentokentän alueen suunnittelu jatkuu myös asuinrakentamista valmistelevien selvitysten ja suunnitelmien laatimisella. Työn alla on muun muassa hiilineutraalin Malmin lentokentän alueen energiaselvitys, jossa tutkitaan kuinka alueen energian kulutus ja tuotanto voidaan saada hiilineutraaliksi Helsingin ilmasto-ohjelman mukaisesti.

Kaupungin tavoitteena on käynnistää Malmin lentokentän alueen asuntorakentaminen Nallenrinteen kaava-alueella niin pian kuin mahdollista, heti 2020-luvun alkupuolella.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

kiinteistöverouudistus

6.3.2023

Kiinteistöverotuspäätökset tulevat pian – tarkista tietosi

Kiinteistöverotuspäätökset ja tilisiirtolomakkeet tulevat Omaveroon ja postiin maaliskuun aikana. Helsingin kaupunki kannustaa kiinteistönomistajia tarkistamaan kiinteistöjen tietojen oikeellisuuden, sillä rakennusten virheellisiä tietoja korjataan.

22.8.2023

Kaupallinen yhteistyö

Picote tuo globaalin näkökulman putkien kunnostukseen

Picote tunnetaan rakenteita rikkomattomasta tekniikastaan myös Yhdysvalloissa, jonne se laajentui jo vuonna 2013. Nykyään Picotella työskentelee Pohjois-Amerikassa jo 10 työntekijää. Yritys laajentuu edelleen ja tekee jatkuvasti uusia innovaatioita.

Picote

kaava

24.10.2023

Oman alueen kaavaa kannattaa aina seurata

Kun asuinalueelle suunnitellaan uusia rakennushankkeita, kannattaisi kuunnella alueen asukkaita. He tietävät usein parhaiten, miten uudet järjestelyt toimivat. Vantaan Länsimäessä asukkaat huolestuivat autopaikkojen jäämisestä raitiotien alle.

linjasaneeraus

13.4.2023

Taloyhtiö sai linjasaneerauksessa lisää energiatehokkuutta

Helsinkiläinen As Oy Risto Rytintie 24 toteutti linjasaneerauksen, jonka yhteydessä päätettiin parantaa myös energiatehokkuutta ja vaihtaa kaukolämmöstä maalämpöön. Samalla uusittiin yleisiä tiloja ja parannettiin esteettömyyttä. Yhtiö sai energia- ja esteettömyyskorjauksiin avustusta ARAlta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti