
Esteettömyyskartoitus osaksi remonttia
Lainsäädäntö edellyttää esteettömyyden huomioimista linjasaneerauksen ja muiden isojen remonttien yhteydessä. Asiantuntija auttaa kartoittamaan, mitä remontissa pitäisi huomioida.
Sähkösopimus on helppo tehdä esimerkiksi kiusantekotarkoituksessa toisen henkilön osoitteeseen, kertoo Tekniikka&Talous.
Lehti kertoo tapauksesta, jossa toinen henkilö oli tehnyt kesämökkiläisen osoitteeseen uuden sähkösopimuksen eikä mökiltä enää tullut kulutustietoja. Lahti Energian asiakkaana olleen kesämökkiläisen käyttöpaikalle tehty uusi sopimus ehti olla toisen henkilön hallussa kaksi kuukautta, ennen kuin kesämökkiläinen huomasi tämän. Laskusta sopimuksen siirtoa on vaikea havaita. Vaarana kuvatun kaltaisissa tilanteissa on myös se, että toisen henkilön käyttökohteeseen tehty sähkösopimus voidaan irtisanoa tämän tietämättä.
Nykyisin sähkösopimuksia tehdään tarkistamatta tarkasti sopimuksen tekijän henkilöllisyyttä, eikä sähköyhtiöillä ole aina tiedossa edes kuluttajan henkilötunnusta. Tekniikka&Talouden haastatteleman tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan kun tehdään oikeustoimi, jolla on taloudellisia seuraamuksia, pitäisi käyttää vahvaa tunnistautumista. Niin ikään energiaviraston tulisi tietosuojavaltuutetun mukaan valvoa, että sähköyhtiöiden menettelytavat ovat riittävän tietoturvallisia, ettei kuvatun kaltaisia tilanteita pääse tapahtumaan. Tekniikka&Talouden jutussa haastateltu Energiaviraston johtava asiantuntija Suvi Lehtinen ei ottanut kantaa siihen, aikooko Energiavirasto ryhtyä toimenpiteisiin, joilla sähkösopimuksen tekeminen toisen henkilön nimiin ehkäistäisiin.
Lue lisää Tekniikka & Talouden artikkelista.
Lainsäädäntö edellyttää esteettömyyden huomioimista linjasaneerauksen ja muiden isojen remonttien yhteydessä. Asiantuntija auttaa kartoittamaan, mitä remontissa pitäisi huomioida.
Taloyhtiöiden tietojärjestelmäongelmat ovat hidastaneet osakeluetteloiden siirtoa huoneistotietorekisteriin. Vasta pieni osa taloyhtiöistä on tehnyt siirron. Ennen vuotta 2019 valmistuneiden asunto-osakeyhtiöiden tiedot täytyy siirtää järjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä.
Turkulaisessa Hepokullan lähiössä on käynnissä laaja ryhmäkorjaushanke. Alueen kerrostaloille oli kerääntynyt korjausvelkaa vuosien saatossa, ja nyt ne päätettiin korjata kaikki yhtä aikaa. Yhteistyö on tuonut hankkeeseen sujuvuutta ja nopeutta.
Tähtiartikkeli
Tilaajille
Osakkaalla on laaja muutostyöoikeus hallitsemassaan huoneistossa. Muutostöistä tulee kuitenkin tehdä ilmoitus hallitukselle tai isännöitsijälle, jos muutostyö vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan omistamaan kiinteistön osaan. Mitä tehdä jos osakas aloittaa muutostyöt ilman ilmoitusta?
Tilaajille
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään