Kahdeksan uutta kiinteistöjohtajaa sertifioidaan tänään Aulangolla

Kahdeksan uutta kiinteistöjohtajaa saa tänään sertifioidun kiinteistöjohtajan arvonimen. Sertifikaatit luovutetaan Aulangolla tänään alkaneessa Kiinteistöjen sijoitus-, rahoitus-, kehitys- ja palveluliiketoiminnan Vuosiseminaarissa.

Sertifiointi on osoitus monipuolisesta osaamisesta ja kokemuksesta kiinteistöjohtamisen alueelta.

Kiinteistöalaa toimintaympäristönä leimaavat kansainvälistyminen, verkottuminen ja liiketoiminnallistuminen. Menestyvän kiinteistöjohtajan on tunnettava myös asiakastoimialat ja osattava ennakoida niissä tapahtuvia muutoksia. Tämä edellyttää moniosaajaa, joka tuntee kiinteistöalan kysymysten lisäksi myös asiakastoimialojen trendit ja erityispiirteet ja on sitoutunut jatkuvaan itsensä kehittämiseen.

Kiinteistöjohdon sertifiointi käynnistyi Suomessa vuonna 1999, ja tähän mennessä sertifikaatin on saanut 214 johtajaa. Sertifikaatin saamisen edellytyksinä on vähintään opistotason peruskoulutus, kolmen vuoden työkokemus kiinteistöjohtamisen tehtävistä sekä kiinteistöjohtamiseen erikoistuvan koulutuksen ja johtamiskoulutuksen suorittaminen. Sertifioitu kiinteistöjohtaja sitoutuu sertifikaatin saatuaan jatkuvaan itsensä kehittämiseen ja osaamisensa ylläpitoon ja hänellä on oikeus käyttää itsestään nimikettä KJs, sertifioitu kiinteistöjohtaja.

Kiinteistöjohdon sertifiointi on väline kiinteistö- ja rakennusalalla tarvittavan monipuolisen osaamisen ja asiantuntemuksen osoittamiseen ja korostamiseen. Työnantajalle sertifikaatti tarjoaa tuen henkilöstövalinnoissa: sertifioitu johtaja on kehittänyt itseään laajasti ja monipuolisesti johtamisen ja kiinteistöklusterin eri osa-alueilla. Kiinteistöjohtajia sertifikaatti kannustaa kohti monipuolisten valmiuksien hankkimista sekä jatkuvaa itsensä kehittämistä ja kouluttautumista.

Sertifikaatin saavat aakkosjärjestyksessä:

1.  Astala Toni

2. Hupli Jenni

3. Juselius Harry

4. Keitilä Matti

5. Kniivilä Kati

6. Koskiniemi Tuomas

7. Murto Erkko

8.Salo Pasi

Vuosiseminaari kokoaa yhteen kiinnostavimmat asiantuntijat, joiden toiminnan keskiössä on kiinteistö sijoittajasta rahoittajaan, kehittäjään, neuvonantajaan, rakennuttajaan, palvelun tuottajaan ja sen käyttäjään. Kyseessä on alan huipputapahtuma.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.8.2023

Etäosallistuminen arkipäivää taloyhtiöiden yhtiökokouksissa

Etäyhteydellä osallistuminen taloyhtiön yhtiökokoukseen on yleistynyt laajasti, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille tehdystä kyselystä. Etenkin suurimmissa kaupungeissa valtaosa kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä tarjosi osakkailleen mahdollisuutta etäosallistumiseen.

hissin

1.8.2023

Peruskorjaus ja huolto varmistavat turvallisen hissin

Helsingissä Kiinteistö Oy Eteläranta 6–Unioninkatu 7:ssä tehtiin kesällä 2020 hissin peruskorjaus. Korjaus kesti viisi viikkoa ja lopputuloksena oli talon henkeen sopiva hissi. Suomessa hissien korjausvelka on kasvanut viime vuosina.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

energia-avustuksia

31.3.2023

Taloyhtiöt käyttivät innokkaasti energia-avustuksia

Taloyhtiöt saivat viime vuonna tukea energiatehokkuutta edistäviin korjauksiin 60 miljoonaa euroa, kertoo ARA. Taloyhtiöt hakivat erityisesti energia- ja latausinfra-avustuksia. Myös esteettömyyskorjauksiin myönnettiin paljon avustuksia.

piha turvalliseksi

29.3.2023

Taloyhtiön piha turvalliseksi kaikille

Miten taloyhtiö voi parantaa pihan turvallisuutta? Parasta olisi, että autoilijoille ja kevyelle liikenteelle olisi omat väylät ja lasten reitti pihan läpi olisi turvattu. Autoilija voi lisätä turvallisuutta lähtemällä liikkeelle keula edellä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti