Jyrsijät pyrkivät sisätiloihin

Siellä missä on ruokaa, lämpöä, vettä ja piilopaikkoja lisääntymiselle, on myös tuhoeläimiä. Jyrsijöiden kuten hiiren ja rotan, aiheuttamien ongelmien poistamiseksi tulee tuntea niiden ympäristö ja käyttäytymistavat. Hiiret ja rotat levittävät ulosteillaan bakteereita ja tuhoavat jyrsimällä esim. rakenteita, erilaisia kaapeleita, johtoja ja putkistoja. Jyrsijöistä aiheutuvia haittoja ovat lisäksi mm. virtsanhaju sekä monesti myös äänihaitat niiden kuljettaessa ruokaa varastoihinsa.

Rottakanta kasvanut huolestuttavasti

– Rottakanta on kasvanut isoksi etenkin pääkaupunkiseudulla. Ihmiset ylläpitävät alueen rottakantaa myös omalla toiminnallaan, sillä esimerkiksi lintujen ruokinta ja puutteellinen jätehuolto tarjoavat niille ravintoa Parhaiten rottakantaa vähennetään säännöllisellä torjunnalla. Vuosisopimukseen perustuva torjuntatyö ei välttämättä vaadi suuria taloudellisia panostuksia. Taloyhtiöiden kannattaa tukeutua ammattilaiseen jyrsijätorjunnoissa, sanoo Raksystems Anticimexin Tuhoeläin- ja elintarvikehygieniayksikön johtaja Juha Aro.

Sähköinen loukku hävittää rotat tehokkaasti

Raksystems Anticimexin sähköinen loukku hävittää jyrsijät tehokkaasti. Loukku hyödyntää rottien, hiirien ja myyrien synnynnäistä taipumusta hakeutua suojaan mm. aukkoihin ja koloihin. Se asennetaan jyrsijöiden vakiintuneille reiteille rakennusten seinämien vierustoihin sisä- tai ulkotiloihin. Rotan juostessa sisään loukkuun, aktivoituvat loukun anturit nostaen rotan kohti elektrodeja. Rotta kuolee nopeasti ja tehokkaasti sähkön avulla – laite ilmoittaa torjunnasta tuhoeläintorjujalle sekä sähköpostilla että tekstiviestillä.

Rotista riesaa putkistoissa

Jyrsijöistä hiiret ovat erityisesti pientalojen ongelma, ja kerrostaloissa puolestaan rotat. Rotat viihtyvät keskuslämmitetyissä kerrostaloissa, koska niistä löytyy lämmön lisäksi hyviä putkistoja, joita pitkin pääsee helposti kulkemaan ja pesiytymään.

– Sisään päästessään ne turmelevat rakenteita ja eristeitä jyrsimällä ja ulostamalla. Oma lukunsa ovat sähkökaapelit, joita rotat mielellään jyrsivät aiheuttaen oikosulkuja ja jopa tulipaloja. Ne hankkivat ravintonsa jäteastioista ja kulkevat kiinteistön putkistoissa ja kanavissa. Ne voivat levittää myös haitallisia mikrobeja, esimerkiksi salmonellaa asuinympäristöön. Ei siis mitään iloa tuovia pikku siimahäntiä, sanoo Juha Aro.

Ennaltaehkäise ja suojaa

Miten tulee estää tauteja levittävien ja eri materiaaleille tuhoja aiheuttavien jyrsijöiden tulo sisälle esim. asuinkiinteistöön, mökille, varastoon tai toimistoon?

Kiinteistön ulkopuolella:

  • Älä säilytä tavaroita rakennuksen seinustoilla. Rakennuksen ympärillä tulee olla kahden metrin vyöhyke, jossa ei ole istutuksia tai muita kasveja.
  • Pidä portit, ovet ja matalalla olevat ikkunat suljettuina.
  • Rakennusta ympäröivä maanpinta tulee päällystää esimerkiksi betonilla, kivilaatoilla tai asfaltilla.
  • Tiivistä rakennuksen ja maanpinnan välissä olevat raot. Ovien alarakoihin asennetaan kumilista tai kaksinkertainen nailonharjas.
  • Tiivistä putkien ja venttiilien läpiviennit uretaanimassalla, sementillä ja kanaverkolla tai muulla metalliverkolla.
  • Suojaa venttiilit, ilmanottoaukot yms. metalliverkolla, jonka silmäkoko on enintään 5 mm.
  • Tiivistä rakennuselementtien välit niin, ettei rako ole suurempi kuin 5 mm. Ulkokuoren sisäpuolella kulkevat ilmareiät tiivistetään metalliverkolla.
  • Ulkotiloissa säilytettävät tavarat ja materiaalit sijoitetaan ilmavan telineen päälle vähintään puolen metrin korkeudelle maanpinnasta ja kahden metrin etäisyydelle rakennuksesta.
  • Jyrsijöiden torjunta on syytä ottaa huomioon myös jätteiden käsittelyssä. Jätesäiliöt on pidettävä suljettuina ja hyvässä kunnossa. Säiliöiden on oltava helposti puhdistettavia.

Ulkotiloissa ei saa olla irrallisia jätteitä, avokomposti on rottien seisova pöytä. Jätehuoltotilojen on oltava tiiviisti suljettuja myös sisätiloissa.

Kiinteistön sisäpuolella:

  • Korjaa tai tiivistä lattiassa ja seinissä olevat raot ja halkeamat.
  • Viemärijärjestelmän on oltava kunnossa. Lattiakaivoissa on oltava kiinteä ritilä tai säleikkö, ja kaivon sekä vesilukon tulee olla metallisia. Käytöstä poistetut viemärikaivot täytetään betonilla. Tarkista säännöllisesti, että vesilukoissa on vettä.
  • Piilossa olevat tilat, kuten pienet varastot, ullakko ja ryömintätila on tarkastettava säännöllisesti.
  • Pidä keittiöt ja muut tilat joissa käsitellään elintarvikkeita puhtaina äläkä jätä esim. mökillä kuivatarvikkeita esille.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

7.10.2024

Taloyhtiöiden syytä huomioida ilmastonmuutos päätöksenteossaan

Ilmastonmuutoksen seurauksena sääolosuhteet vaikeutuvat ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Monet vaikutuksista ovat jo näkyvissä ja ne yleistyvät ja voimistuvat ilmastonmuutoksen edetessä. Kiinteistöliiton uudesta oppaasta saa vinkkejä sään ääri-ilmiöihin varautumiseen.

lemmikit avoin puhe

20.12.2024

Sopuisa taloyhtiöelämä lemmikkien kanssa vaatii avointa puhetta

Lemmikit voivat parhaimmillaan yhdistää taloyhtiön asukkaita. Lemmikkien ja muiden talon asukkaiden sopuisa yhteiselo vaatii kuitenkin lemmikinomistajilta vastuuntuntoa ja avointa viestintää. Myös lemmikittömien asukkaiden kannattaa kertoa asioista avoimesti lemmikinomistajille.

rahoitus kiinteistönhallinnassa

20.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiöt voivat hyödyntää rahoitusta kiinteistöhallinnassa?

Rahantarve ei lopu siihen, kun rakennusprojekti saadaan loppuun. Kiinteistöjen hallinta ja kehittäminen vaativat usein suuria investointeja. Taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat turvautuvat lainarahoitukseen kattaakseen esimerkiksi korjauksia, energiatehokkuusprojekteja ja laajennuksia.

Halvinlaina.fi

kiinteistöhoitopalveluiden kilpailutus

31.1.2025

Taloyhtiöt kilpailuttivat kiinteistönhoitopalvelut yhteistyönä – tuloksena huomattavat säästöt

Helsingin Pihlajistossa 15 taloyhtiötä yhdisti voimansa kiinteistönhoitopalveluiden kilpailuttamiseksi. Kilpailutuksella saavutettiin niin säästöjä kuin laadukkaampaa palvelua.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti